Poppyn elämän pitäisi olla kunnossa. On komea ja älykäs sulhanen ja häät tulossa. Mutta kun tapaamme Poppyn, nainen on lähes hermoromahduksen partaalla - smaragdikihlasormus, joka on sulhasen suvussa kulkenut arvokas perintökalu, on kadonnut samoin kuin Poppyn puhelin. Poppy kuitenkin löytää roskiksesta puhelimen jolla alkaa hoitaa sormuksen etsintöjä. Puhelin kuuluu Sam Roxtonin sihteerille, joka on lopettanut tehtävänsä yllättäen jättäen Samin pulaan. Saadakseen pitää puhelimen ja numeron, Poppy lupaa hoitaa sihteerin tehtäviä muutaman päivän kunnes sormus löytyy. Ja koska Sophie Kinsellan kirjoista on kyse, mukaan mahtuu kommellus... tai parikin.Kirjan juoni ei suorastaan huimaa uskottavuudellaan, mutta ehkei uskottavuus ole ihan se tärkein juttu tämän tyyppisissä kirjoissa. Vaikka hetkittäin huomasinkin ihmetteleväni miksei Poppy vain marssi kauppaan hankkimaan uuden puhelimen, mutta toisaalta Kinsella osaa kirjoittaa tarinansa niin että huomasin uppoavani mukavasti kirjan vaaleanpunaiseen höttöön.
Kuten muutkin Kinsellan sankarittaret, on Poppykin sievä, älykäs ja maanläheisellä tavalla nokkela nainen, joka kuitenkin tuntuu kärsivän kummallisesta alemmuudentunteesta. Poikaystävä on lähes liian hyvä ollakseen totta, poikaystävän vanhemmat ovat aivan liian sivistyneitä... Siinä vaiheessa kun Poppy päättää opetella uusia sanoja pärjätäkseen Scrabble-pelissä, alan jo vähän harmistuakin hänen puolestaan.
Kirjassa on tietysti kaunis opetus, pitää olla oma itsensä ja uskoa että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Tämä on tietysti oikein ja herttaista, mutta skeptikko minussa pohtii sitä, että noinkohan Poppy oikeasti sisäisti kaiken tämän vai oliko kaiken takana sittenkin mies. Hirmuisesti en kuitenkaan halua Poppya ja Sophie Kinsellaa suomia, sillä Soitellaan, soitellaan! oli oikeasti ihan viihdyttävä ja hauska kirja, sellaisella vaaleanpunaisella hattaramaisella tavalla, jota ei saisikaan ottaa turhan vakavasti.
"Olen hukannut sen. Ainoan asian maailmassa, jota en olisi saanut hukata. Kihlasormukseni.WSOY, 2012
Olisi vähättelyä sanoa, että sormus on uniikkikappale. Se on ollut Tavishien perheessä sukupolvien ajan. Huikea smaragdisormus, jossa on kaksi timanttia, ja Magnus joutui hakemaan sen pankin kassaholvista, ennen kuin kosi. Olen pitänyt sitä kunnialla sormessani joka päivä jo kolme kuukautta, laskenut sen illalla omalle posliinialustalleen hartaasti kuin uhrilahjan, tunnustellut sitä sormessani aina puolen minuutin välein... mutta nyt, juuri tänään, kun hänen vanhempiensa on määrä palata Valloista, minä olen hukannut sen. Juuri samana päivänä."
Sivuja: 372
Alkuteos: I´ve got your number
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Jos vaikka lukisi, Kirjaseuranta
"huomasin uppoavani mukavasti kirjan vaaleanpunaiseen höttöön" -hauskasti ja osuvasti sanottu :D
VastaaPoistaPitäisi saada oma tbr100 -lista tehtyä, voisin sisällyttää siihen jonkin omaan hyllyyn kulkeutuneen höttökirjan. Sille suunnalle en olekaan hetkeen venynyt lukumukavuusalueen rajojani tutkiessani ;)
Höttöähän tämä oli, mutta on sillekin oma aikansa ja paikkansa. Nyt oli sellainen olo että halusin aivot narikkaan ja lukea jotain onnellista ja helppoa. Kinsella kyllä kirjoittaa hauskasti ja sujavasti - ei valittamista!
PoistaMinäkin kaipasin höttöä ja tartuin juuri tähän. Alku ainakin vaikuttaa ihan kivalta, ehkä hieman överiltä minun makuuni mutta eiköhän se tästä ;)
VastaaPoistaSanna, tarina ei ehkä suorastaan huimaa uskottavuudellaan mutta se ei taida tässä lajityypissä olla se tärkein kriteeri. Mutta aika meni mukavan leppoisasti eikä lopputulostakaan tarvinnut jännittää. :)
PoistaYleensä olen lukenut Kinsellan uutuudet suht pian ilmestymisen jälkeen, mutta tämä kirja kuulosti niin älyttömältä hömpältä, että päätin jättää lukematta.(olen suht varma että tiedän miten kirjan juoni menee.)Kinsella on kyllä luottokirjailijani aivot narikkaan -viihteessä, joten voi olla että tämäkin joskus päätyy luettavaksi, mutta ainakin tällä hetkellä ylisokerinen hattara aiheuttaisi vain pahoinvointia. :)
VastaaPoistaRéa, hattaralle on tosiaan aikansa ja paikkansa. Olen huomannut että flunssaisena Kinsella uppoaa minuun kuin häkä, kaiketi aivokapasiteettini ei tuolloin kestä huikean monimutkaisia juonenkäänteitä ja kurja olo ehkä vaatii kaikkea ihanaa ja onnellista. ;-)
PoistaMinä varmaan luin tämän jotenkin väärään aikaan ja väärässä paikassa, mutta leimaisin tämän oikeastaan Kinsellan huonoimmaksi, tosin kaikkia himoshoppaajia en ole lukenut. Toivottavasti naisen tyyli ei ole pysyvästi muuttumassa ihan näin höttöön suuntaan :/. Hyvä huomio tuo "tokkohan Poppy sisäisti kaikkea tätä". Ja joo, se scrabble -juttu nyt meni jo ihan yli, ei kai nyt jossain sivistyneessä seurassa aleta lautaa kuvailemaan...
VastaaPoista