sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kirjakasa ja Liebster blog

Sain Suketukselta Eniten minua kiinnostaa tie -blogista kivan tunnuksen, kiitos! Tunnustuksen idea on se, että jaetaan eteenpäin, viidelle alle 200 lukijan blogille.

Maija on Kirjojen keskellä ja taitaa tällä hetkellä kärsiä lukublokista. Kirjojen keskeltä löytyy monenlaisia lukuvinkkejä lastenkirjoista lukuromaaneihin.

Kata elelee Luetuissa maailmoissa ja lukee hurjaa vauhtia. Blogissaan Kata kirjoittaa paljon erilaisista kirjasarjoista.

Kirsin kirjanurkasta löytyy innokas dekkaristi, jonka lukuvinkkejä ja pohdintoja seuraan mielenkiinnolla.

Booking it some more -blogin Booksyllä on sana hallussaan. Mielenkiintoisten lukuvinkkien lisäksi tämä blogi saa hymyilemään!

Jori Kaiken voi lukea -blogista bloggaa myös usein mielenkiintoisista kirjoista ja nostaa teksteistä esiin oivallisia pointteja.


Samalla saan myös esitellä viimeaikaisia kirjahankintojani, Amazon on osoittautunut pirullisen kieroksi yritykseksi joka lähettelee törkeän vietteleviä viestejä heikkotahtoisille lukutoukille, kuten nyt allekirjoittaneelle. Yksi paketti on haettu, toinen tulossa toukokuussa. Olen koukussa...

Viimeisin piti sisällään mm. kuvassa esiintyviä kirjoja, joista osa on ehtinyt jo blogissani näkyäkin. Toni Morrisonista innostuin muutama kuukausi takaperin ja päätin seuraavaksi kokeilla Morrisonia englanniksi. Margaret Powellin kirjojen on mainostettu toimineen innoituksena mm. suuresti rakastamani Downton Abbey -sarjan takana, siispä keittiöpiian muistelmat lähtivät ostoskoriini. Jodi Picoultin kirjat kuuluvat myös suosikkeihini, joten samalla tulin ihan vahingossa klikanneeni juuri ilmestyneen Lone Wolfin itselleni. Kirja vaikuttaa noudattelevan tuttua "What would you do" -teemaa, jossa Picoult haastaa lukijan pohtimaan pohtimaan kanssaan moraalisesti vaikeiden ratkaisujen tekemistä. Minun Kiinani -kirjasta ja Naisten etsivätoimistosta olenkin jo ehtinyt kertoa ja Äidinmaasta on tulossa juttua ihan lähiaikoina...

Kohta (toivottavasti!) ilmat lämpenevät niin että tämä lukutoukka pääsisi ihan ensimmäistä kertaa pihalleen mylläämään. Edellisten asukkaiden jäljiltä näyttää taimia nousevan maasta, nyt täällä jännätään mitä sieltä mahtaakaan löytyä!

14 kommenttia:

  1. Onpas aika houkutteleva kirjapino!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se! Sorruin kirjastossakin, joten haasteeksi muodostunee se miten kaikki nämä kasat saadaan luettua. En toki valita, oikein positiivinen ongelmahan se on.

      Poista
  2. Oo, ihana kirjapino! Powellin kirjat kiinnostavat myös minua, sillä no Downton Abbey, haloo... :D

    VastaaPoista
  3. Herkullinen kirjapino tosiaan! :)

    Voih, täällä pohjoisessa on niin paljon vielä lunta, ainakin meidän takapihalla, että lyödään jo vetoa ehtiikö sulaa juhannukseksi. Takapihan ikkunasta ei näy kunnolla uloskaan vielä, kun edessä on niin massiivinen lumikasa. Sääliksi käy juhannusruusua, jonka katonpuhdistajien puottamat lumet hautasivat alleen. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, teilläkö on lunta vielä noin paljon! Meilläkin vielä on jokunen kasa varjoisissa paikoissa, mutta joka päivä ne hupenevat pikkuisen. Onneksi.

      Poista
  4. Kiitos Norkku! Olen kyllä ollut siinä käsityksessä, että sinä luet minua enemmän :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Norkku! :)
    Tätä ei varmaan pitäisi sanoa ääneen, mutta olen onnistunut hillitsemään itseni ihmeen hyvin viime aikoina nettikirjakauppojen suhteen :D Tosin odotan innolla Charlaine Harrisin pian ilmestyvää kirjaa, samoin Stephen Kingin uunituore Wind Through the Keyhole houkuttelee suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitettävää itsehillintää, olispa mullakin... Mutta odotas vain kun nuo herkkupalat tulevat myyntiin ;)

      Poista
  6. Tilasin juuri Adlibriksesta tuon Picoultin uusimman ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Sinäkin sorruit! Se vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta, täytyy vaan päästä kirjastokasasta eroon ensin. :)

      Poista