keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Mitä, missä ja milloin eli tärppini Helsingin kirjamessuille

*yhteistyössä Helsingin kirjamessujen kanssa*

Kaltaiselleni lukutoukalle Helsingin kirjamessut ovat yksi vuoden tärkeimpiä lukutapahtumia ja tänäkin vuonna tarkoitus on päästä messuille pyörähtämään. Joudun tosin kärvistelemään sunnuntaille saakka sillä lauantai uhrataan pihatalkoille. Olen kuitenkin erityisen iloinen siitä että Roope Lipastin ja Tuomas Vimman puheenvuorot sattuvat juuri sunnuntaille sillä molemmat kirjat olivat ihan huippuja - suosittelen!!

Minusta messujen paras juttu on ehdottomasti tunnelma ja tietysti ne kirjat. En mielelläni laadi kovin tiukkaa messuohjelmaa vaan valitsen ennemminkin pari must-juttua kuunneltavakseni ja haahuilen muun ajan siellä minne jalat sattuvat kuljettamaan. Kunnon kassi on muuten yksi tärkeimmistä messuvarusteistani sillä yleensä mukaani tarttuu ainakin muutama kirja, myös mukavat kengät ovat must.

Listasin alle muutamia puheenvuoroja joita itse haluaisin käydä kuuntelemassa. Myös lukupiireihin tutustuminen kiinnostaisi, varsinkin kun touhussa on mukana tuttuja kirjabloggaajiakin! Aiotko mennä messuille, mitkä ovat sinun tärppisi?

Torstai

 15:30 Johanna Holmström: Itämaa (Mika Waltari)

Perjantai

10:30 Katleena Kortesuo: Diktaattorin käsikirja - tavoitteena maailmanherruus (Kirjakahvila)
12:00 Kristiina Vuori: Siipirikko (Eino Leino)
13:00 Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (Aleksis Kivi)
16:00 - 17:30 lukupiirissä Kjell Westö: Kangastus38
18:00 Pekka Hiltunen ISO (Katri Vala)

Lauantai 

La 10:30 Jaetun lukemisen lumo, lukupiirit ja kirjablogit, mukana Suvi Ahola, Katja Jalkanen, Hanna Pudas ja Seija Nummijoki (Aino)
11:00 Marko Leino, Matti Rönkö, Christian Rönnbacka ja Jarkko Sipilä keskustelevat aiheesta harmaa alue ja alamaailma dekkareissa (Mika Waltari)
11:30 Lisää naisia kehiin eli tekeekö kotimaisten naisdekkaristien buumi tuloaan? Keskustelemassa Leena Lehtolainen, Outi Pakkanen ja Vera Vala (Mika Waltari)
12:30 Liza Marklund (Mika Waltari)
14: 30 Paula Tilli: Toisin - Minun Asperger-elämäni (Katri Vala)

Sunnuntai

11:30 J.S. Meresmaa: Mifongin aika (Louhi)
11:30 Roope Lipasti: Perunkirjoitus (Katri Vala)
13:00 Tuomas Vimma: Ruutukymppi (Mika Waltari)
14:00 Liza Marklund (Aleksis Kivi)
15:30 Kjell Westö: Kangastus 38 (Aleksis Kivi)
15:30 Historiaa kiehtovasti. Keskustelemassa Kristiina Vuori, Milja Kaunisto, Enni Mustonen ja Sanna Tahvainen (Aino)

2 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit tilavasta kassista! Hommaan yleensä kirjamessuilta ystäväpiirin tuleville synttärisankareillekin jotain kivaa joten kunnon kassi on tarpeen.

    Huomenna torstaina haastateltava Adichie klo 15.30 olisi kyllä ehdoton tärppini. On yksi kaikkien aikojen lempikirjailijani joten toivottavasti ehtisin jo huomenna massuilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppu taitaisi olla paras, jäävät kädet sitten vapaiksi. Minä usein ostelen joululahjoja, joten kassi saattaa olla painavakin.

      Torstai on varmaan ainakin siitä hyvä messupäivä että väentungos on vähäisempi. Toivottavasti näet Adichien!!

      Poista