Kunkku / Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrön Kunkulla on lisäselitteenään sana iloittelu ja synkkenevään syksyyn kieltämättä tarvitaankin juuri iloa ja naurua. Kunkun ideakin on nokkela, Suomen ja Ruotsin osat ovat tässä mielikuvitusmaailmassa vaihtuneet ja nyt ruotsalaiset ovat hivenen unohduksissaa olevaa, sodan jäljiltä surumielistä ja alemmuudentuntoista kansaa kun taas iloiset ja älykkäitä suomalaisia rakastavat kaikki. Suomalaiset ovat kaikkialla - jopa elokuva - ja musiikkiteollisuuden huipulla. Ja maan tärkein käyntikortti ovat kuninkaalliset: tennisentusiasti Kalle XIV Penttinen, hänen virolaissyntyinen elokuvatähtivaimonsa Sofi ja perheen lapset, prinsessat Valma ja Irma sekä prinssi Veikko. Herkullisia ajatusleikkejä, eikö totta?

Kirja tuntuu pohjautuvan jossain määrin Ruotsin kuningashuoneen vauhdikkaisiin käänteisiin mikä jossain määrin hämmensi minun lukukokemustani, sillä vaikka tapahtumista reilusti yhteneväisyyksiä löytyykin, ei esimerkiksi Kunkun lempeän lupsakka ja hitusen yksinkertainenkin hahmo oikein tunnu istuvan yhteen Ruotsin kuninkaasta saamien mielikuvien kanssa. Ja jos totta puhutaan, vaikka Kunkku kirjan sankari onkin, en oikein jaksanut pitää hänestä, minun makuuni hän oli liian lempeä ja yksinkertainen ollakseen kiinnostava.

Kirjassa leikitellään kahdella eri aikatasolla, toinen keskittyy kuvaamaan kunkun menneisyyttä aina syntymästä saakka, toinen keskittyy nykyhetkeen, aikaan jossa kunkku on menettänyt valtansa ja työskentelee tavallisena Penttisenä elektroniikkaliikkeen varastossa. Vaikka taviselämä tarjoaakin monia ihmeitä, on sielläkin melkoisia haasteita selvitettävänä sillä Kunkun perhe on tuuliajolla. Sofi on lähtenyt, Valma keskellä repivää huoltajuuskiistaa, Irma lamaantunut ja Veikko kadoksissa.

Pidin aikonani kovasti Sue Townsedin hieman samanhenkisestä romaanista nimeltä Kenkää kuningattarelle, jossa Iso-Britannian kuningasperhe "irtisanotaan" toimestaan ja he joutuvat muuttamaan lähiöön. Kirja oli toimi, erityisesti sen takia, että se oli jollakin tasolla uskottava. Pystyin kuvittelemaan kuinka osa kuningasperheestä innostuisi taviselämästä ja kuinka osa suorastaan lamaantuisi sen kohdatessaan. Oma kiintoisa lukunsa olivat myös tavikset ja heidän suhtautumisensa ex-kuninkaallisiin. Jotakin samanlaista olisin toivonut lukevani myös Kunkun kansista, mutta pettymyksekseni tällä kertaa ilottelu ampui liian vahvasti yli ja kirjan tunnelma jäi minun makuuni liiankin hulvattomaksi. Olen itse kuivan huumorin ystäviä, jota värikkäät ja liioittelevat hulluttelut harvoin naurattavat ja niin kävi tälläkin kertaa. Ei naurattanut eikä sama vitsi oikein jaksanut kantaa koko 549-sivuisen kirjan ajan, mutta toki Kunkun tarina sentään pikkuisen liikutti. Tämä kirja ei ollut minun juttuni, mutta uskon sen olevan mainio lukukokemus monelle muulle, joten kurkatkaapa myös Amman ja Kristan positiivisemmat arviot kirjasta.

"Minä olen tissimies. Siitä tuli vähän harmia, potkut ja avioero. Tuli häätö omasta kodista, kivilinnasta pääkaupungin arvokkaimmalta tontilta.
Olen onnellisempi kuin koskaan. En kaipaa entisestä elämästäni kuin yhtä autoa ja perhettäni, joka hajosi hölmöilyjeni vuoksi. Autoa ilman voin elää, perheeni palaset aion koota takaisin yhteen."

Siltala, 2013
Sivuja: 549

PS. Tuomas Kyrö kertoo lisää Kunkusta Helsingin kirjamessuilla perjantaina 25.10 klo 14:00 / Aleksis Kivi -lava.