Just what kind of mother are you? / Paula Daly

Olen mainonnan uhri. Paula Dalyn Just what kind of mother are you? lähti mukaani koska kannen teksti kuvaili kirjaa sanoin "then international phenomenon", verrattiinpa teosta Gillian Flynnin ilahduttavan kieroon Gone girliinkin. Osui ja upposi, kirja lähti kotiin ja pääsi jopa lukujonon kärkeenkin, odotukset olivat korkealla, koska kyseessä olisi jotain ilmiömäistä.

Ja sitten tultiinkin alas ja lujaa. En halua soimata Paula Dalyn kirjaa, joka on tasoltaan ihan ok. Melko tyypillinen dekkari, jonka teksti oli sujuvaa ja jossa oli muutama ihan hyvä käännekin. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ole Kiltin tytön tasolla enkä kyllä puhuisi ilmiöstäkään. Tässä kohtaa ylisanat kääntyivät ikävästi teosta vastaan sillä huomasin ärsyyntyväni siitä etten saanutkaan sitä, mitä mainos lupasi. Ilman suuria sanoja olisin luultavasti ollut suopeampi Paula Dalya kohtaan, sillä oikeasti hän on kirjoittanut aivan kelvollisen kirjan.

Just what kind of mother are you? sijoittuu pienelle paikkakunnalle Cumbriaan, jossa päähenkilö Lisa elää ruuhkavuosiaan. Arjessa on lapsineen on paljon pyöritettävää, taksikuski-puoliso painaa pitkää päivää jotta laskut saadaan maksettua eikä työpaikka löytöeläinsuojassakaan ole siitä leppoisimmasta päästä. Lisa tuntee alemmuutta muita täydellisiä ja rikkaita äitejä kohtaan ja homma räjähtää käsiin kun Lisa eräänä päivänä unohtaa että hänen 13-vuotiaan tyttärensä Sallyn ystävän Lucindan piti tulla heille yökylään. Vasta seuraavana aamuna huomataan että tyttö on kadonnut eikä tilannetta helpota tieto siitä, että alueella on tapahtunut nuorten tyttöjen kaappauksia ja raiskauksia aiemminkin...

Minusta kirjan alkuasetelma tuntui hieman teennäiseltä, oli vaikeaa ymmärtää miksei kukaan olisi muistuttanut Lisaa yökyläilystä aiemmin, oletan esimerkiksi että kirjan tytöillä oli käytössään kännykät. Samoin päähenkilön suunnattoman tuntuiset alemmuuden  ja syyllisyyden tunteet tuntuivat jokseenkin liiallisilta. Kirjassa kuvataankin paljon Lisan tuntemuksia, muistoja ja pohdintoja hänen avioliitostaan ja muista ihmissuhteistaan mikä vei terää varsinaiselta rikosjutulta. Jos tartun dekkariin, haluaisin mieluusti jännittää ja olla ratkomassa päähenkilön kanssa mysteeriä, en pohdiskella avioliittohuolia.

"Lucinda Riverty.
Thirteen years old, slight, small, with her mousy-brown hair cut just below her chin. She likes school, she's doing grade-five piano, she's not keen on sport, not what you'd call outgoing. But neither would you say she was introverted. Just an ordinary girl.
But, to her parents, an extraordinary girl. An extraordinary girl who's now gone." 

Bantam Press, 2013
Sivuja: 313