Herra Roosin tarina / Håkan Nesser

Tunnustan! Rakastan tyylikkäitä ruotsalaisia dekkareita, joissa luodataan sielua ja ihmisyyttä vähän pintaa syvemmältä. Juuri tästä syystä innostuin pari vuotta takaperin Håkan Nesserin Barbarotti-sarjasta, Jumalan kanssa vuoropuhelua käyvä etsivä tuntui mielenkiintoiselta tyypiltä ja juttuihin liittyvät henkilötkin olivat sekä inhimillisiä että kiinnostavia sarjan kolmas teos, Herra Roosin tarina, juuri poikkea hyväksi koetusta kaavasta.

Ante Valdemar Roos on tylsä mies. Sellainen, jota vaimo saattaisi kuvailla huonekaluksi, vaikka sohvaksi. Hän on 59-vuotias, ollut 20 vuotta samassa työpaikassa eikä hänellä juuri ole ystäviä.  Hän on yksinkertainen, tylsä mies, joka elää harmaata elää siihen alistuen. Sitten kaikki muuttuu. Valdemar nimittäin voittaa lotossa ja siitä alkaa uusi elämä. Hän lopettaa työnsä ja ostaa pienen torpan metsän keskeltä kertomatta vaimolleen ja karkaa joka päivä torpalleen nauttimaan hiljaisuudesta. Sitten herra Roosin elämä muuttuu jälleen kun huumeparantolasta karannut parikymppinen Anna osuu hänen mökilleen.

Herra Roosin tarina on mainion Barbarotti-sarjan kolmas osa ja harmikseni tuota Ruotsin Guido Brunettia nähdään kirjassa varsin vähän, sillä kirjan alkupuolisko keskittyy täysin Valdemarin Roosiin ja Annaan. Kirjassa on jännitystä varsin vähänlaisesti, luulen että se sopisi mainiosti esim. cosy mysteryn ystäville sillä pelätä ei tarvitse. Herra Roosin tarina nimittäin on oikeastaan kuvaus yksinäisyydestä ja elämän ankeuteen alistumisesta sekä siitä, mitä tapahtuu kun alistettu vihdoin päättää maistaa vapautta. Valdemarin mietteet olivatkin ehdottomasti kirjan parasta antia, sen sijaan risuja antaisin rikostarinasta, joka oli melko ennalta-arvattava ja paikoin tylsäkin. Lukemisen jälkeen tunnen olevani kahden vaiheilla, pidän Jumalan kanssa pistetiliä pitävästä Barbarottista ja Nesserin ihmismieltä luotaavista teksteistä, mutta rikosromaaniin kaipasin silti enemmän potkua.

"Ja se oli kullan arvoista, tämä tapaukseton aika - mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä selvemmin hän sen ymmärsi.
Tauot, hän ajatteli, tapahtumien väliset tauot - se hetki kun järvi jäätyy marraskuisena yönä, jos haluaa sanoa vähän runollisemmin - ne ovat minun aikaani.
Minunlaisteni. "

Tammi, 2013
Sivuja: 466
Alkuteos: Berättelsen om herr Roos
Suomentanut Päivi Kivelä