.jpg)
Luin aiemmin keväällä Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia -teoksen ja se herätti uudelleen kiinnostukseni Härkösen kirjoja kohtaan olemalla sujuva ja viiltävän nokkela. Ei kiitos vaikutti kiinnostavan räväkältä kirjalta ja päätyi siksi lukutaitokampanjakasaani.Ei kiitos on erään avioliiton tarina. Heli ja Matti elävät ulkopuolisen silmin hyvää elämää kauniissa kodissaan mutta pinnan alla kuohuu. Matti ei anna, ei seksiä eikä oikein muutakaan itsestään vaikka Heli yrittääkin. Tuskastunut nainen käyttää kaikki keinonsa ymmärryksestä punaiseen korsettiin mutta mitä enemmän Heli yrittää, sitä kovemmin Matti sulkeutuu kuoreensa. Miten tässä nyt näin kävi? Voiko tuollaisia solmuja enää saada auki? Haluavatko Heli ja Matti enää edes korjata liittoaan?
Aluksi kuvittelin Härkösen kirjan käsittelevän seksiä, sen puutetta ja saamista mutta pian tajusin sen olevan vain yksi taso kirjassa, sen läheisyyden ja rakastamisen symboli jota Heli niin vimmastusti yrittää saada. Kirja pitkälti onkin pariskunnan keskenäistä sotaa, Heli virittelee ansojaan murtaakseen Matin puolustuksen vain huomatakseen hyökkäyksen epäonnistuneen.
Härkönen taitaa kuulua niihin kirjailijoihin, jotka eivät harrasta ihania tai sankarillisia, puhtoisia henkilöitä ja Heli ja Mattikin ovat kaikessa ärsyttävyydessään melko inhimillisiä. Ja rasittavia. Vaikka Heli onkin kertoja, osaan hyvin kuvitella millainen hän olisi oikeassa elämässä, pienet piikit ja äänenpainot tai ilmeet jotka taatusti osuvat kutiinsa vaikka sanat sinänsä ystävällisiä ovatkin. Ja Matti - tekisit minut hulluksi tosielämässä!
Pidin Härkösen pirullisen nasevasta tekstistä vaikkei kirja tällä kertaa napakymppiin oikein osunutkaan. Jotenkin vain tämän pariskunnan jahkaaminen teki jollain lailla surullisen olon sillä varmaan tällainen avioliitto on joillekin arkeakin. Ja minä, hullu romantikko, haluan uskoa siihen että rakkaus voittaa kaikki esteet. (Härköstä haluan kuitenkin lukea lisää, kirjahyllyssäni on ehdottomasti tilaa nasevalle naiskirjailijalle!)
"Haluan korostaa, että olemme aikuisia ihmisiä. Olemme hyväksyneet esimerkiksi sen, ettei elämässä saa kaikkea. Hyvä jos edes puolet. Tai kolmasosan. Jotkut kutsuvat sitä seestyneisyydeksi. Minä kutsun sitä katastrofiksi."Otava, 2008
Sivuja: 351
Minäkin pidän Härkösen kirjoista juuri nasevan ja osuvan kirjoitustyylin vuoksi, ja siksi että hänen henkilönsä ovat epätäydellisinä jotenkin niin inhimillisiä. Tämä on yksi ainoita lukemattomia Härkösiä minun hyllyssäni. Pitäisi korjata se virhe piakkoin :).
VastaaPoistaSanna, tuo hyvä pointti tuo epätäydellisyys, tässäkin on niin. Pidin kirjassa siitä, että vaikka tarinaa kerrotaankin yhden henkilön näkökulmasta hänestä ei tehdä pyhimysmäistä kärsijää - Helikin on oikeastaan aika rasittava nainen, luultavasti hermoja raastavan tilanteen takia.
PoistaHärköstä on mukava lukea juuri tuon sujuvan, nasevan tyylin ansiosta. Minä en aivan valtavasti ihastunut tähän kirjaan, tykkäsin enemmän Onnen tunnista.
VastaaPoistaLuru, minulta on Onnen tunti vielä lukematta, mutta voisinkin korvamerkitä sen seuraavaksi Härkösekseni.
PoistaPidin kovasti tästä Ei kiitos-kirjasta. Ostin ns. koko tarinan, hahmot ja kirjan juoni oli uskottava. Seksielämä on parisuhteessa useimmille tärkeä juttu (ja rakkaus saattaa alkaa helposti kuihtua jos juttu ei toimi, yhteinen seksielämä kun tunnetusti ja tutkitusti vahvistaa rakkautta) ja kirjan aihe yleinen ongelma. Nostan Hörköselle hattua että hän osaa ja uskaltaa kirjoittaa hieman hävettävistä mutta samalla niin mielenkiintoisista aiheista. Omat lempparini Härköseltä ovat Onnen tunti ja Heikosti positiivinen.
VastaaPoista