Älä käy yöhön yksin / Kjell Westö

Jokin aika sitten suomalaiset äänestivät Helsingin Sanomien www-sivuilla 100 suomalaista suosikkikirjaa ja listan sijalle 35. ylsi Kjell Westön aikakausikuvaus Älä käy yöhön yksin. Vaikka Westön kirjoista muuten kovasti pidänkin, olen hiukan vältellyt juuri tämän teoksen lukemista sillä aihepiirinsä puolesta se ei tuntunut minun kirjaltani, Suomi 1960- ja 1970-luvuilla ei oikein iske enkä oikein musiikkibisneksestäkään yleensä innostu. Pienen empisen jälkeen ja hyvä sijaluvun innoittama päädyin kuitenkin takavuosien Suomeen Westön kanssa.

Älä käy yöhön yksin on laaja, vuosikymmeniä kattava kertomus ihmiskohtaloista. Sen keskiössä ovat aluksi kolme ystävystä, Ariel, Adriana ja Jouni, jotka kultaisella 60-luvulla perustavat hetkeksi bändin ja tekevät musiikkia suurella sydämellä mutta varsin laimealla menestyksellä. Ohikiitävän hetken kolmikko elää onnellista nuoruuttaan, sitten he ajautuvat erilleen. Toimittajan työ vie Jounin, mallimaailma Adrianan, hämäräpuuhat Arielin. Kirjan kertojaan, Frankiin, tutustumme vasta toisessa osassa ja hän kuljettaa lukijan kohti nykypäivää, keräten samalla lukijalle palasia trion myöhemmistä vaiheista.

Halusin kovasti pitää kirjasta, koska aiemmin lukemani teokset (Isän nimeen, Leijat Helsingin yllä, Missä kuljimme kerran) olivat suorastaan varpaita kipristyttävän hyviä. Mutta Älä käy yöhön yksin oli toista maata. Pakko myöntää mutta aluksi olin Westön tutun kauniista kerronnasta huolimatta suorastaan pitkästynyt lukiessani pitkähköjä musiikkipainotteisia osuuksia. Juonikin tuntui olevan jo selvä, Ariel ja Adriana olivat Westön hauraita henkilöitä, Jouni vahva selviytyjä. Tässä kohdin kirjan paksuus alkoi hiukan hirvittää, joutuisinko raahautumaan sen läpi?!

Kirjan toinen kokonaisuus, jossa kerrotaan tarinaa Frankin näkökulmasta, pelastaa kuitenkin paljon. En haluaisi ajatella että syynä on pelkästään se, että Frankin matkassa siirrymme tutummille vesille sekä ajallisesti että teemallisesti vaan siitä, että Frank tuntuu henkilönä aidommalta ja samaistuttavammalta kuin 1960-luvun kolmikko. (Jos ollaan ihan rehellisiä, huomasin usein kuvittelevani Westön Frankiksi.) Mutta vaikka kirjan loppuosa onkin ehdottomasti sen paras puoli, jäin jälkeenpäin kaipaamaan sitä kuuluisaa punaista lankaa, viestiä, koko jutun tarkoitusta. Älä käy yöhön yksin tuntuu olevan aikakausikuvaus ja sanovan että jokainen sukupolvi toistaa samanlaisia vaiheita. Ilot, surut, syntymät, kuolemat, heikot ja vahvat - samaa jatkumoa ollaan kaikki. Vaikka tämä onkin totta, jäi kirjasta minulle päällimmäiseksi mieleen tuo häiritsevä hajanaisuus, olisin toivonut siinä olisi joku voimakkaammin kokoava tekijä.

(Oli ilahduttavaa kohdata Lucie vielä kerran!)
"On yliarvostettua olla oman aikansa loistava lapsi, tämän vuoden auringot ovat usein seuraavan vuoden tuhkaa." Ja hän kumartui eteenpäin, sammutti pikkusikarin ja lisäsi: "Ja itsestään täytyy pitää, muuten ei jää henkiin."

Otava, 2010
Alkuteos: Gå inte ensam ut i natten
Sivuja: 604
Suomentanut Katriina Huttunen