keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Suljettu maa / Barbara Demick

Barbara Demickin Pohjois-Koreaan sijoittuvaa kirjaa lukiessani olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli vähän outoa ja silti tuttua. Pian tajusin tuttuuden tunteen johtuvan kuukausi takaperin lukemastani Anna Funderin Stasilandista ja Peter Sisin sarjakuvasta The Wall. Samoja kaikuja oli täälläkin, paitsi että Pohjois-Koreassa kaikki tuntui olevan vielä hullumpaa. Ja pelottavampaakin.

Barbara Demick on journalisti, joka muutti vuonna 2001 Souliin Los Angeles Timesin kirjeenvaihtajaksi. Hänen vastuualueenaan olivat tällöin molemmat Koreat. Kirjaansa varten hän haastatteli seitsemän vuoden ajan Pohjois-Koreasta loikanneita henkilöitä - tämä on heidän tarinansa. Demick tekeekin haastateltavilleen kunniaa tällä kirjalla, Suljettu maa on elävä ja kiehtova tietokirja, joka imaisee mukaansa tehokkaasti.

Kuten yleensäkin, mieleni ei tarraa kiinni suuriin polittiisiin tai taloudellisiin linjauksiin, vaan pieniin inhimillisiin yksityiskohtiin. Kuten siihen että Pohjois-Koreassa lapset eivät juhli syntymäpäiviään, ainoastaaan Kim Jong-ilin ja Kim Il-songin syntymäpäiviä. Tai että Pohjois-Koreassa seinillä ei saada pitää muiden valokuvia kuin edellämainittujen herrojen. Kuvat pitää puhdistaa säännöllisin väliajoin, sillä kuvien ja kehysten puhtautta valvoo kiertävä tarkastaja, joka kerran kuukaudessa tulee joka kotiin antamaan tuomionsa. Tai että Pohjois-Koreassa sanotaan olevan vielä enemmän vakoojia kuin Stasilla aikoinaan, siispä jokainen varomaton lausahdus, kuten vaikkapa kumisaapastehtaan ilmoittamien tuotemäärien todenperäisyyden epäily, voi johtaa pidätykseen ja useita päiviä johtaneisiin kuulusteluihin, ehkä jopa vankilatuomioon. Opitpahan olemaan ajattelematta ja kyseenalaistamatta.

Kirja viipyy eniten 1990-luvulla, ankarissa vuosissa jotka seurasivat Kim Il-Sungin kuolemaa 1994. Kolmen peräkkäisen katovuoden takia maata nimittäin koetteli myös ankara nälänhätä, surullista ja karmaisevaa luettavaa. Jälleen kerran tuntuu vahvasti siltä että on todella ollut lottovoitto syntyä Suomeen, noina vuosina minä olin lukiossa ja sain mm. hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Totta puhuen, en oikein osaa kunnolla kuvitella nälänhätää, kenties läheisin kokemukseni siitä on aterian myöhästyminen muutamalla tunnilla. Niin, ja joskus olen joutunut syömään "pahaa" ruokaa. Nälänhädän aikana korealaiset söivät mm. heinää täyttääkseen mahansa. On hyvä joskus laittaa asioita oikeaan perspektiiviin ja tajuta kuinka onnekas on.

Kirjan luettuani minulla heräsi kiinnostus lukea Demickin edellinen, palkittu, Sarajevoon asettuva kirja nimeltä Logavina Street. Kirjaa ei ole ilmeisesti suomennettu eikä sitä näytä kirjastostakaan löytyvän, joten täytynee vain yrittää pitää kirjakaupassa silmät auki.
"Pohjoiskorealaisissa sanomalehdissä kerrottiin tarinoita yliluonnollisista ilmiöistä. Sanottiin, että jos merimiehet lauloivat merihädässä lauluja Kim Il-sungin kunniaksi, myrsky tyyntyi. Kun Kim Jong-il kävi demilitarisoidulla rajavyöhykkeellä, salaperäinen sumu suojasi häntä Etelä-Korean tarkka-ampujilta. Hänen jäljissään puut kukkivat ja lumi suli. Ja jos kerran Kim Il-sung oli Jumala, niin silloinhan Kim Jong-il oli Jumalan poika. Kuten Jeesuksen syntyessä, myös Kim Jong-ilin syntymähetkellä taivaalla oli kuulemma ollut kirkas tähti, ja sen lisäksi vielä kaunis kaksoissateenkaari. Taivaasta laskeutui pääskynen laulamaan 'kenraalista, joka hallitsee koko maailmaa'."
Sivuja: 422
Lisää kirjasta: Kaiken voi lukea, Lumiomena
Kirjallinen maailmanvalloitus: Pohjois-Korea

6 kommenttia:

  1. Tämä oli totta tosiaan ajatuksia herättävä kirja. Ja minunkin mieleeni kävivät lukuisat arkielämään liittyvät detaljit, jotka eivät ehkä ole kovin suuria ja merkittäviä, mutta tekevät ihmiseleämästä niin erilaista. Minulle P-Korean nälänhädän "vakavuus" (ainahan nälänhätä on vakavaa, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan!) oli järkytys. Kaiken kaikkiaan Pohjois-Korea jäi kiehtomaan karmivalla tavalla.

    VastaaPoista
  2. Tulin aloittamaan kommenttiani samoilla sanoilla kuin Amma: Ajatuksia herättävä. Nyt kaikki pienetkin uutuspätkät Pohjois-Koreasta tulevat mieleeni eri tavoin. Tärkeä, hyvin kirjoitettu tietokirja. Minäkin haluaisin lukea lisää Demickin kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja alkaa kiinnostaa koko ajan enemmän. Täytyy muistaa pitää silmät auki kirjastossa.

    VastaaPoista
  4. Amma ja Katja, kaikkein pelottavinta tosiaan oli tuo nälänhätä ja ennenkaikkea se, että valtio ei päästä ulkovaltoja auttamaan ihmisiä. Täällä Suomessa sitä tietyllä tavalla on tuudittautunut siihen uskoon, että valtiovalta yrittää kuitenkin tehdä meidän ihmisten kannalta oikeita juttuja. Mutta tämä oli oikeasti hyvä kirja lukea, ymmärrän taas maailmaa vähän paremmin.

    Tuo Sarajevo-kirja kyllä kiinnostaisi, uskon että Demickin tyyli sopii hyvin sellaiseen.

    Maija, suosittelen tätä. Tietokirjaksi tämä oli siitäkin kiva, että se on kirjoitettu kiehtovasti tavallisten ihmisten näkökulmasta ja romaanin tyylisesti.

    VastaaPoista
  5. Keksin tämän kirjan googletellessani lisää Pohjois-Koreaan liittyvää kirjallisuutta luettuani Leiri 14, pako Pohjois-Koreasta. Olipa kiva ylläri huomata, että olet tämän lukenut (näin GR:stä että olet tämän lukenut ja tulin heti etsimään tänne, koska kiinnosti mielipiteesi). Aion tämän ehdottomasti itsekin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiva että kirja kiinnostaa. En ollut tätä ennen juurikaan ajatellut Pohjois-Koreaa ja kirja kyllä pisti miettimään. Hyviä lukuhetkiä!

      Poista