Aleksanterin opettaja / Annabel Lyon

Olin etukäteen pikkuisen innoissani Aleksanterin opettajasta. Historialliset romaanit ovat minun juttuni ja Aleksanteri taas melkoisen kiinnostava tapaus historiassa. Opettajan näkökulma tuntui kiinnostavalta ja tuoreeltakin ja kirjan kansikin oli kaunis. Odotukset olivat korkealla. Mutta ensimmäisen luvun jälkeen mielialani laski. Ei se ollutkaan minun juttuni. Erityisesti minua häiritsi kiroilu kirjassa. En minä kirosanoja pelkää, mutta tässä yhteydessä ne tuntuivat jotenkin vääriltä, liian moderneilta ympäristöönsä. Ymmärrän toki, mitä kirosanoilla haettiin. Tavallani pidän siitä että historian suurista hahmoista yritetään tehdä ihmisiä, jotka elävät ihan tavallistakin elämää ja puhuvat tavallista kieltä.

Onneksi kävi niin kuin minulle usein käy. Ensimmäisen kappaleen jälkeen aloin sulaa. Kirjailija esitteli Aristoteleen lapsena ja kuvasi tuon ajan arkista elämää, lääkärin työtäkin ja minä kiinnostuin. En oikein osaa sanoa mitä mieltä olin Aleksanterin opettajasta, muuta kuin että minulle se oli haastava kirja. Siinä oli asioita joista pidin - Lyonin kieli maalaa hetkittäin kauniita kuvia ja tarjoaa nokkelia ajatusleikkejä, se tarjoaa kurkistuksen elävän Aristoteleen mieleen.

Parasta oli kuitenkin tuon ajan makedonialaisen arkielämän kuvaus, niin kuivalta kuin se kuulostaakin. Suurten kohtaloiden ohella minua on aina kiinnostanut ihmisten tavallinen elämä, ne kulissit joissa näytelmät esitetään. Museoissa saatan kuljeskella miettimässä kuinka talon rouva on katsellut aamuisin puutarhaansa tai kuinka monta palvelijaa on hyörinyt keittiössä. Millaisia iloja, suruja tai rakkauksia seinät ovat nähneet.  Se minua kiehtoi tässäkin kirjassa - orjamarkkinat, lumentulo, teatteri, juhlat, sotilaslääkärin työ, muoti. Nämä asiat Lyon tarjoili kiehtovassa paketissa ja niistä minä nautin.
 
Kirjamessujen aikana sain tilaisuuden kuulla Annabel Lyonin puhuvan kirjassaan Avaimen järjestämässä tilaisuudessa. Kävi niinkuin arvelinkin, kirjailijan tapaaminen avasi uusia tapoja ajatella tätä kirjaa. Lyon kertoi opiskelleensa filosofiaa ja kirjoittaneensa tämän kirjan rakkaudesta Aristoteleeseen, jotta tämä suuri filosofi ei oppeineen unohtuisi nykyajan ihmisiltä. Samalla hän pyrki käyttämään modernia kieltä - niitä jo edellä mainitsemiani kirosanoja - tehdäkseen Aristoteleen eläväksi lukijoilleen. Mielestäni tässä Lyon onnistuikin, ainakin minun kohdallani antiikin arki heräsi eloon ja alkoi kiehtoa, jopa enemmän kuin suuri filosofi ja suuri kuningas. Ilahduinkin hirveästi kuullessani että parhaillaan Lyon työstää jatko-osaa Aleksanterin opettajasta - kirjaa, joka kertoo Pikku-Pythiaasta ja siitä millaista älykkään naisen elämä oli noihin aikoihin. SEN kirjan minä todella haluaisin lukea!

"Hän haluaa kuulla tarinan siitä, miten Apollon joskus teki nymfille sitä tai tätä, ja siitä syntyi lumi. Sellaista minulla ei ole tarjota. Minulle jumaluus on lintujen höyhenpuvussa, tähtien kuvioissa ja vuodenaikojen kierrossa. Rakastan niitä ja itken ilosta niiden vuoksi. Ja esimerkiksi, jälleen kerran, numeroiden todellisuuden vuoksi; saatan itkeä, jos ajattelen liian pitkään numeroita, niiden suurenmoista arkkitehtuuria. Haluan itkeä juuri nyt pihalleni lankeavan taivaallisen kauneuden vuoksi, poskiamme polttavan kylmän lämmön vuoksi, sen nautinnon vuoksi, joka on syrjäyttänyt pelon orjieni silmissä."

Sivuja: 301
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella, Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Kirjamielellä
Kirjallinen maailmanvalloitus: Makedonia
Saatu arvostelukappaleeksi.
Sadun luettujen kustantamohaaste: Avain