Binchyn kirjoissa minua viehättää niiden viattomuus ja yhteisöllisyys. Pahoja asioita kyllä sattuu, mutta niihin ei mennä kovin syvälle. Ja pahojen asioiden sattuessa, yhteisö, tässä kirjassa St. Jarlath's Crecsentin asukkaat, auttavat ja tukevat. Minusta ajatus pienestä kortteliyhteisöstä, jossa erilaiset ihmiset tukevat toisiaan on ihana, varsinkin nykyaikana, jossa tuskin tiedetään naapurin nimeä. Silti ennalta-arvattavuus, henkilömäärät ja tietynlainen yksinkertaistaminen vähän haittaavat. Tuntuu kuin Binchy liikkuisi vain henkilöidensä pinnalla, ei sisällä sydämessä.
Tässä kirjassa tapaamme alkoholiongelmista kärsivän Noelin, josta on pian tuleva pienen Frankie-tyttösen yksinhuoltajaisä vaikkei hän sitä vielä tiedäkään. Binchymäiseen tyyliin Noel on pian saanut lastenhoitoavukseen koko kadun asukkaat, mukaan lukien äärimmäisen pystyvän Amerikan serkku Emilyn ja ravintoloitsija Antonilta rakkautta hakevan Lisa. Jottei kaikki olisi ihan niin yksinkertaista, heitetään soppaan myös mukaan tiukkapipoinen sosiaalityöntekijä Moira. (Ja jokunen muukin henkilö...)
Ihan huikeaa kirjallista elämystä on tämän kanssa turha odotella, mutta leppoisana välipalana tämä kirja ei ole yhtään hullumpi. Jotenkin silti kaipaisin Binchyltä joskus vähän itsenäisempää teosta tai ainakin sellaista jossa vanhaa henkilökaartia olisi karsittu jo kovalla kädellä.
"Frances Stella Dixon Lynch syntyi keisarileikkauksella lokakuun 9.päivänä kello 7 illalla. Hän oli pikkuruinen mutta virheetön. Kymmenen pikkuruista virheetöntä sormea, kymmenen pikkuruista virheetöntä varvasta ja tuuhea tukka pienessä virheettömässä päässä. Hän katseli otsa kurtussa ympäröivää maailmaa ja nyrpisti pientä nenäänsä, ja parkaisi sitten aivan kuin kaikki olisi jo ihan liikaa.Sivuja: 461
Hänen äitinsä kuoli kaksikymmentä minuuttia myöhemmin."
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä
Hyvin samanlaisia ajatuksia tämä kirja herätti minussakin. Toivoisin myös, että mikäli Binchyltä vielä suomennetaan jotakin, kyseessä olisi tosiaan jokin täysin itsenäinen teos.
VastaaPoistaMaija, on Binchyllä kyllä kertojanlahjoja, mutta tässä kirjassa alkoi olla jo vähän liikaakin elementtejä ja juonenpätkiä joita seurata. Ymmärrän tavallaan mitä kirjailija tällä hakee, mutta liika on ehkä kuitenkin liikaa.
VastaaPoistaHih, juuri tänään kirjoitin, kuinka olen haalinut hyllyyni Binchyja lukematta ensimmäistäkään. En osaa vielä yhtään sanoa lukemieni arvioiden ja esittelyiden perusteella, että tulenko pitämään. Binchy varmaankin kulkee sillä nautittavan kirjallisuuden ja liian kevyen kerronnan välisellä ohuella viivalla.
VastaaPoistaKaroliina, hyvin sanottu, sillä viivalla Maeve Binchy tosiaan taiteilee. Osa kirjoista, varsinkin aikaisemmista, on nautittava luettavia eikä tämäkään nyt varsinaisesti huono ole, mutta siinä vain on ihan liikaa elementtejä.
VastaaPoistaMinä luin kesällä Taverna tähtien alla - ensikohtaamiseni Binchyn kanssa - ja siinä ainakin oli tuota melkein naiivia hyväsydämisyyttä sen verran, että alkoi melkein öklöttää, vaikka todellisuuspakoista viihdykettä onkin minusta toisinaan mukavaa lukea. Kommenteissa suositeltiin Binchyn varhaistuotantoa.
VastaaPoistaLuru, naiivi hyväsydämisyys summaa aika Binchyn tyylin, ja sellainen pinnallisuus. Tässäkin kirjassa on kohtia joissa ihmisillä oikeasti olisi todella paha ja ahdistunut olo, mutta tällä kotikadulla sellainen kestää kappaleen tai korkeintaan sivun verran.
VastaaPoista