Kotirauha / Marko Leino

Marko Leinon Kotirauha jäi mieleeni viime vuonna ensi-iltansa saaneesta, samannimisestä elokuvasta. Leffa herätti uteliaisuuteni mutta jäi tuolloin katsomatta. Nyt Kotirauha osui käsiini kirjaston palautukset-hyllyllä ja se napattiin oitis mukaan somistamaan Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haastetta komistamaan.

Tarinana Kotirauha on sittenkin jotenkin aika tyypillinen suomalainen. Keski-ikäinen Sami on nuoruuden konkurssierheiden jälkeen saanut luottotietonsa taas kuntoon ja uuden rakennusfirman pystyyn. Silmissä kiiltää perisuomalainen unelma, oma torppa kalliolle kukkulalle, humisevien mäntyjen siimekseen. Siellä kelpaa vaimon istutella pihaan orvokkeja ja jälkikasvun huristella mopoautolla. Mutta sitten kaikki alkaakin - tietysti - mennä pieleen. USAn pankkikriisi hiljentää asuntokaupan eivätkä Samin rakentamat kohteet menekään kaupaksi kuten kuviteltiin. Pankki ei enää suostu myöntämään lisälainaa eikä työmiesten palkkoihin enää ole rahaa. Vaimolle Sami ei - tietenkään - totuutta kerro.

"Sitä kysyy itseltään, missä kohti ajoi harhaan, kääntyi huomaamatta väärästä risteyksestä tälle tielle joka on alati kavennut niin, ettei nyt lopulta erehdyksensä tajuttuaan pysty kääntymään ympäri ja palaamaan oikealle reitille."

Marko Leinon teksti on sujuvaa ja Kotirauha osoittautuikin melko nopealukuiseksi tapaukseksi. Se tukee jollain lailla kirjan tarinan tempoa, sitä kiihtyvää alamäkeä tai pyörrettä, johon Sami ajautuu. Minusta Kotirauha oli ennenkaikkea ahdistava kirja. Ahdistava siksi että se oli hyvin kirjoitettu ja tempauduin tunteella menoon mukaan ja siksi, että tarina on suureksi osaksi vähän liiankin aidon oloinen, sellainen, josta valitettavasti luetaan aina joskus iltapäivälehtien lööpeistä. Marko Leino on tehnyt hyvää työtä mutta ahdistavuuden takia en kykene kirjasta pitämään. Vaikka eihän tästä aiheesta voikaan iloisesti kirjoittaa...

Ihan puhtaasti tyyppinä Sami oli minusta sekä uskottava että ärsyttävä. Huomasin nimittäin harmistuvani siitä, kuinka suuria ratkaisuja tämä tyyppi teki perheensä kohtalon kustannuksella sen kummemmin vaimonsa Sarin kanssa keskustelematta.  En minä kyllä tykkäisi siitä jos siippani päättäisi rakennuttaa meille talon paikkaan X ilman että asiasta mitenkään etukäteen keskusteltaisiin. Ja jos kaupat eivät menisi toivotulla tavalla ja rahat uhkaisivat loppua kesken, niin siitäkin haluaisin kuulla. Jollain tapaa kirja muistutti minua myös Puulattian kunnossapidosta, jossa niin ikään muistutettiin siitä kuinka ongelmien salailusta ei yleensä seuraa muuta kuin isompia ongelmia. Puhukaa toisillenne.

"Älä elä ja tee niin kuin minä olen elänyt ja tehnyt, elä ja tee niin kuin minä en koskaan ymmärtänyt elää ja tehdä."

Teos, 2010
Sivuja: 398