Juhla alkakoon / Niccolò Ammaniti

Niccolò Ammaniti Juhla alkakoon osui selkeästi oikeaan lukuhetkeen, sillä avasin kirjan eräänä ei-niin-hilpeänä maanantaina. Tuossa olotilassani nauruhermojani kyllä hersyttelivät saatananpalvojien alijärjestön vetäjän urahaaveet siinä missä turhamaisen kirjailijan egokin.

Kirja kattaa lyhyen ajanjakson joka tulee osoittautumaan tärkeäksi niin julkkiskirjailija Francesko Ciballe kuin Abaddonin pedoille, pienelle ja paikalliselle saatananpalvontaryhmälle. Sekä Ciba että Pedot ovat loukussa omassa elämäntilanteessaan, Ciban kirjoittaminen ei suju ja Petojen draivi pahantekoon on kadonnut jonnekin arjen pyörittämisen, nalkuttavien vaimojen ja työpaikkojen jalkoihin. Muutos on tarpeen ja molemmille se näyttäytyy erikoisen miljonööri Chiattin ökyjuhlien muodossa. Metsästysteemaisiin, yltiöpäisiin kekkereihin on kutsuttu kaikki silmäätekevät ja sinne menevät myös sankarimme - Ciballa on tavoitteena nostaa imagoaan sopivan julkkisnaisen kanssa, Pedot taas aikovat toteuttaa kaikkien aikojen tempauksen uhraamalla enkelin - uskoon tulleen suloisen laulajatar-Laritan.

Ammanitin kirja osui siis minulle oivalliseen lukuhetkeen, viihdyin sen parissa mainiosti. Pidin erityisesti siitä, kuinka Ammaniti trivialisoi saatananpalvonnan, jotain herkullista oli siinä kuinka tuon onnettoman alijärjestön neljä jäsentä pohtivat toiseen, menestyneempään järjestöön liittymistä, kunnes toteavat että matka kokouksiin on liian aikaa vievä julkisilla kiinnostaakseen. Myös turhanpäiväiset ökyilyt naurattivat överiydellään vaikkei Ammanitin visio tässä kohdin ehkä olekaan kovin pahasti liioiteltu. (Olen seurannut telkusta myös Beverly Hillsin kotirouvien touhuja...)

Kirja alkoi mainiosti ja sopi oikein hyvin mielentilaani, oli oikeasti kivaa pyöritellä silmiään ja hihitellä näiden antisankareiden touhuille. Risuja antaisin kuitenkin lopusta. Tarinan vauhti nimittäin kiihtyy takakannen lähestyessä ja Ammaniti päästää mielikuvituksensa todella valloilleen. Monestihan tämä on hyvä asia, mutta minusta tällä kertaa homma meni kuitenkin jo liian överiksi. Minulle kirjan juttu oli nimittäin se, että kaikki - hölmöt kirjailijat ja saatananpalvojat - olivat riittävän realistisia, oli mahdollista uskoa että näinkin onnettomia reppanoita todella on. Mutta lopussa soppaan heitetään uusia elementtejä, joiden nieleminen lukijalle on jo aika vaikea juttu ja lupaava lukukokemus lässähtää loppumetreillä. Niccolò Ammaniti, olisitpa malttanut vähän hillitä itseäsi...

"Ilmiselvä juttu. He haluavat, että joudun tilille.
Koko kirjailijanuransa ajan hän oli asettunut hämäriä voimia vastaan, seurauksista piittaamatta. Hänestä se oli kirjailijan yhteiskunnallinen velvollisuus. Hän oli kirjoittanut tulikivenkatkuisen artikkelin, jonka tähtäimessä olivat aarniometsiä hakkaavien suomalaismetsurien lobbaajat. Hänen sieppaajansa, nuo köriläät, saattoivat hyvinkin kuulua suomalaiseen äärisiipeen."

Ensi viikolla aloitan tämän vuoden ensimmäisen teemaviikkoni, jonka aiheena on tällä kertaa Venetsia. Siispä maanantaina tavataan Italiassa!

Otava, 2011
Sivuja: 432
Alkuteos: Che la festa cominci
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä