maanantai 2. joulukuuta 2013

Säkenöivät tytöt / Lauren Beukes

Minulla ei ollut Säkenöivistä tytöistä minkäänlaista käsitystä ennakkoon. Nimi toi ensimmäiseksi mieleeni chick-litin, takalieve sitten taas jotain ihan muuta. Sarjamurhaaja, aikamatkailua - miksipäs ei?! Tartuin kirjaan olemattomin odotuksin ja päädyin yllättymään iloisesti.

Säkenöivät tytöt kertoo tarinan sarjamurhaajasta sekä hänen uhreistaan. Tässähän ei toki ole vielä mitään ihmeellistä mutta tällä kertaa kyse on harvinaisen häijystä tyypistä, joka matkaa uhriensa perässä jopa tulevaisuuteen. Hän, Harper Curtis, haluaa sammuttaa säkenöivien tyttöjen hehkun mutta onneksi kaikki tytöistä eivät ole ihan niin helppoja paloja.

Lauren Beukesin kirjassa on useita kertoja, murhaajan lisäksi ääneen pääsevät myös itse säkenöivät tytötkin sekä Kirby, tyttö, joka ei suostunut kuolemaan. Kerronta eteni loikkien vuosikymmeneltä toiselle ja piti minut otteessaan todella tehokkaasti - nukkumaan ei menty ennenkuin kirja oli loppu.

Säkenöivät tytöt on hiukan erilainen jännitysromaani, joka sisältää kohtuullisesti yliluonnollisia elementtejä. Pidin niistä sekä ratkaisusta, jossa kirjailija ei pyrikään selittämään joka ikistä yksityiskohtaa vaan jättää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle. Niin ikään peukutan myös ratkaisua, jossa jokainen uhreistakin pääsee tarinassa ääneen, sen kautta Harper Curtisin teot tuntuvat ikäänkuin todemmilta ja siksi pelottavammilta. Lisäplussia irtoaa myös kiinnostavista välähdyksistä menneeseen aikaan, mm. ajatus radium-tanssijoista, jotka tanssivat täysin pimeän huoneen keskellä hohtavalla maalilla maalattuina, on huikea.
(Hohtotytön, ns, radium-tanssijan, esityksestä.)
"Käsivarsi ojentui, ja sen päässä oleva käsi alkoi pyöriä ja taipuilla omaa aistikasta tanssiaan. Kiusoitellen se palasi aina uudestaan mustan kaavun liepeisiin ja vilautti milloin tyttömäistä olkapäätä, milloin vatsan kaarta tai tulikärpäsen lailla loistavaa maalattua suuta. Sitten se siirtyi riisumaan toista hansikasta, jonka se nakkasi yleisön joukkoon. Nyt pimeässä näkyi kyynärpäistä eteenpäin kaksi hohtavaa käsivartta, jotka liikehtivät ja kutsuivat katsojia lähemmäs."
Schildts & Söderströms, 2013
Sivuja: 361
Alkuteos The Shining Girls
Suomennos Virpi Vainikainen

10 kommenttia:

  1. Minulla odottaa tämä hyllyssä, aion varmaankin lukea piankin koska, koska, koska kiinnostaa! Asetelma on mielenkiintoinen, varsinkin nuo yliluonnollisuudet yhdistettynä jännitykseen saavat kiinnostukseni heräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, minulla on sellainen kutina että sinä saattaisit tykätä tästä.
      Yliluonnollinen meininki maustaa aika mukavasti perinteistä sarjamurhaajatarinaa.

      Poista
  2. Ooh, sarjamurhia ja aikamatkailua, tämähän voisi olla minun kirjani! =D Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, pistä korvan taakse. Tappaja joka voi paeta menneisyyteen, on kieltämättä aikas kova luu.

      Poista
  3. Minulta on mennyt tällainen kirja ihan ohi! Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja erilaiselta,tämä menee lukulistalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tässä tosiaan on vähän uudenlainen mutka tuttuun tarinaan.

      Poista
  4. Minä vielä tämän kirjan kohdalla veivaan että lukisko vai ei. Minua eivät nuo yliluonnolliset osuudet jostain syystä innosta, mutta kyseessä lienee taas joku minun oman päänsisäinen ennakkoluulo. Kun tämä sama "pelko" aina esiintyy ja sitten kuitenkin luettuani tämän tyyppistä kirjallisuutta, olen ollut ihan mehuissani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, en oikein osaa selittää tämän kirjan yliluonnollisuutta. Mitään ei oikeastaan selitellä, tyyppi vaan loikkii ajassa ja piidin siitä että taustalla ei ole kauheasti selityksiä.

      Poista
  5. Onpa hämäävä nimi, minullakin tulee ensimmäisenä mieleen kevyt chick-lit! Kuulostaa mukavan kierolta kirjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä mukava annos kieroilua, synkkyyttä ja väkivaltaakin.

      Poista