Akhilleen laulu / Madeline Miller

Voi minkä hyvällä tavalla oudon kirjan Madeline Miller onkaan kirjoittanut! Tai, en tiedä onko itse kirja varsinaisesti outo mutta kumman vahvasti se silti otti otteeseensa, huomasin pitkään lukemisen jälkeenkin olevani kirjan tunnelmissa ja miettiväni sen sisältöä. Taisipa Troijan kaupungin edustalla oleva ranta tulla uniinikin...

Tarinan kertoja on hyljeksitty ja hylätty prinssi Patrokles, joka lapsuuden epäonnisen tapauksen myötä joutuu kuningas Peleuksen, Akhilleen isän, hoviin. Pojat ovat kuin yö ja päivä: Patrokles rumaksi mainittu, hintelä, hiljainen ja taistelutaidoton, Akhilles taas sanalla sanoen loistava, silti juuri heidän välillleen syntyy yhteys. Akhilleen kohtalona on valita joko pitkä ja rauhallinen, mutta unohdettu elämä tai lyhyt ja kunniakas, legendaksi muodostuva elämä. Jumalatar-äitinsä Thetiin kunnianhimo ajaa Akhilleusta kohti kunniaa mutta vaa'an toisessa kupissa painaa Patrokleen toive siitä, että Akhilleus eläisi. Mutta sitten Paris ryöstää Helenansa ja syttyy Troijan sota ja loppu onkin historiaa...

Paljastettaakoon kirjan juonesta vielä sen verran, että kyseessä on kaunis ja riipaiseva rakkaustarina, mutta ei ihan siinä tavallisessa muodossaan, sillä Millerin tarinan rakastavaiset ovat Patrokles ja Akhilles. Miesten - poikien - välinen epäsuhta onkin se, joka tekee suhteesta niin kiehtovan.  Patrokles on kuin kaltoin kohdeltu koira, jolle Akhilleen kaltaisen tähden huomio tuntuu liki huumaavalta. Hän tuntuu katselevan prinssiä kuin harvinaista mestariteosta, niin ihmeellistä ja kaunista ettei se tunnu todeltakaan. Mutta rivien väleistä paljastuu vähitellen myös Patrokleen todellinen arvo, hän on kuin Akhilleen omatunto ja ehkä yksi harvoista, jotka välittävät aidosti miehestä eivätkä myytistä.

Akhilleen laulu oli kaunista luettavaa ja nautin kovasti Laura Lahdensuun käännöksestä. Myös itse tarina herätti paljon ajatuksia, pohdin mm. sitä millainen nykyajan Akhilles olisi ja kunnianhimoa, joka ajaa ihmisen suuruuteen mutta polttaa myös loppuun. Pidin kovasti kirjan rakkauskohtauksista, jotka olivat kauniita ja sensuelleja, siitäkin huolimatta että pääpari koostui tällä kertaa vain miehistä. Kirjasta jäi hyvä ja pitkäkestoinen jälkimaku, vielä viikko lukemisen jälkeenkin huomaan sen kolkuttelevan takaraivossani ja herättelevän ajatuksiani. Madeline Miller on Orange-palkintonsa ansainnut!

"Hän oli itsekin liekin kaltainen. Hän hehkui ja veti katseita puoleensa. Hänessä oli loistokkuutta, jopa hänen aamulla herätessään, hiukset takussa ja unisin kasvoin. Läheltä katsottuna hänen jalkansa näyttivät melkein ylimaallisilta: varpaat olivat täydellisen muotoiset ja jänteet värisivät kuin lyyran kielet." 

Basam Books, 2013
Sivuja: 454
Alkuteos: The song of Achilles
Suomentanut Laura Lahdensuu