Kosto ikuisessa kaupungissa / Vera Vala

Tutustuin Arianna de Bellisiin ja Vera Valaan viime vuonna, jolloin yksi nuhainen viikonloppu hujahti nopeasti nojatuolimatkailun parissa. Arianna jäi tuolloin mieleeni tehokkaana toiminnan naisena, jolla oli mielikuvitusta kutkuttava menneisyys ja viimeistään tuo koukku varmisti sen, että halusin lukea sarjan seuraavankin kirjan.

Kirjassa tunnettu politiikko, Anna Lucarelli, ottaa yhteyttä Ariannaan sillä hän uskoo sisarensa Lauran, assyriologian professorin olevan vaarassa. Annan epäilykset muuttuvat pian todeksi kun Laura löytyy kuolleena. Syyllisyydestä kärsivä Arianna jatkaa sitkeästi tutkimuksiaan, jotka vievät hänet niin anarkistien kuin arkeologienkin piireihin. Soppaa hämmentää myös komea Bartolomeo...

Kosto ikuisessa kaupungissa vie lukijansa Roomaan ja mukavan erilaisiin tunnelmiin kuin Kuolema sypressin varjossa. Siinä missä sarjan ensimmäinen kirja oli kuin loistava matkailumainos ihanasta Italian maaseudusta rustiikkisine taloineen ja herkullisine pastoineen, ovat Koston maisemat urbaaneja, jopa suorastaan karuja, hylättyjä taloja ja maahanmuuttajien suosimia, rauhattomia asuinlähiöitä. Vaikka hirmuisen mielelläni luen ja fiilistelen kaikista ihanista asioista, pidin siitä että kirjailija rikkoo muottiaan ja kokeilee erilaisia maisemia ja tunnelmia kirjasarjassaan. Liekö syynä maisemien ja tunnelmien muutos, mutta tässä kirjassa Arianna tuntui minusta edellistä kirjaa räväkämmältä toiminnan naiselta, eräänlaiselta Modesty Blaisen italialais-suomalaiselta versiolta, kuten Booksy jutussaan mainiosti oivalsi.

Trilleriksi kirja on mukavan rento luettava, sellainen jonka sivuja toki kääntelee mielellään mutta kynsiä ei onneksi tarvitse hermostuksissaan purra. Ilokseni Vala raottaa hiukkasen Ariannan salaperäisen menneisyyden verhoa, mutta vastauksien myötä syntyy myös kysymyksiä joihin toivottavasti saadaan vastaus seuraavissa kirjoissa.  Tässä kirjasarjassa ratkaisu toimii sillä lukijalle paljastetaan riittävästi jotta tämä pysyisi tyytyväisenä mutta sen verran vähän että nälkä kirjojen lukemiseen kuitenkin säilyy.

"Illalla odotin porttiholvissa. Kuulin askeleet jo kaukaa. Olin kiertänyt lampun paikoiltaan. Silmät tottuivat nopeasti pimeyteen. Yö on ystäväni. Pimeys suojelee minua. Saan olla oma itseni. Hän kulki niin läheltä, että haistoin hänen hajuvetensä. Ja sen alla itsekkyyden löyhkän. Eikö hän ymmärrä olevansa jo kuollut?"

Gummerus, 2013
Sivuja: 351
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi
Saatu arvostelukappaleena