Kirjan juoni on yksinkertainen, rakennusalalla projektipäällikkönä työskentelevä Sami jää työttömäksi konkurssiin menneestä firmasta, jonka pomo yrittää ihan kirjaimellisesti ikkunan kautta verottajaa karkuun. Sami saa ystävänsä juristiystävänsä Pepin (joka lempinimestään huolimatta on satakiloinen suomalainen mies) kautta vinkin rehdistä firmasta jonne haetaan uutta väkeä. Mukaan kuvaan tulee yritys nimeltä Hyperborea ja sitä pyörittävä Danika Stenhammar.
Kirja on mielenkiintoinen ja vähän pelottavakin kurkistus rakennusalalle. Me remontoimme keittiömme viime vuonna ja mietimme jonkin aikaa ammattilaisen palkkaamista, mutta sopivaa tyyppiä ei noin vain löytynyt. Eräskin sankari kävi mittailemassa ja lupasi antaa tarjouksen - ja palasi puoli vuotta myöhemmin asiaan. Luotettavan ja tehokkaan oloinen heppu tämä. Tämän ja muutaman muun kokemuksen perusteella aloin kyllä uskoa Vimman maalaamaan kuvaan alasta - sitä en vain tiedä onko tavallisella tallaajalla minkäänlaisia mahdollisuuksia saada remontti teetetyksi ilman venyneitä aikatauluja, kireitä hermoja ja kasvanutta budjettia.
Vimman maalaama kuva alasta ja sen tempuista on mielenkiintoinen, olisin halunnut tietää enemmänkin kuittikaupoista ja muista kierouksista. Jollakin lailla kirja muistuttaa minua Karo Hämäläisen Erottajasta, toisesta erikoisesta maailmasta jossa raha ja kova peli jylläävät.
Kirjaan on sotkettu mukaan jonkin verran ihmissuhteitakin. Niiden kohdalla olin vähän pettynyt, koska kuviot olivat ennalta-arvattavia. Juuri muuta negatiivista sanottavaa minulla ei olekaan, kirja on nopealukuinen ja kummallisen koukuttava. Vaikkei tapahtumissa sinänsä hirmuisen suuria käänteitä olekaan, on silti vain pakko lukea vielä seuraava luku...
"Ilta sujui varsin rattoisasti kevyen vittuilun merkeissä. Emilialla oli harvinaisen hyvä huumorintaju kolmekymppiseksi naiseksi, ja sille pystyi heittämään ronskiakin läppää ilman että se meni hämilleen.Gummerus, 2011
Tämä on yksi merkittävimmistä piirteistä, miten paljasjalkaiset stadilaiset eroavat junantuomista. Ystävällismielinen helsinkiläinen vittuilu on jotain sellaista, mitä muualla maassa ei juurikaan ymmärretä. Kaksi aivan tuntematonta ihmistä saattaa vittuilla ensitapaamisella toisilleen hyvin vapautuneesti ja henkilökohtaisuuksiin mennen, tavalla, joka johtaisi pienemmässä pitäjässä siihen, että puukot kaivettaisiin esiin. Helsingissä sitä pidetään kohteliaisuutena."
Sivuja: 438
Kirjasta lisää: Kaiken voi lukea, K-blogi, Mari A:n kirjablogi
Minä olen lukenut Vimmalta vasta Gourmetin mutta tykkäsin siitä paljon, joten tämäkin on lukulistallani:)
VastaaPoistaMie luin tämän vloppuna ja yritän tänään myös ehtiä kirjoittaa tästä arvion blogiini. Minusta aihe oli kiinnostava, mutta en muuten syttynyt. Taidan olla yleiskielisemmän dialogin ystävä ja ylipäänsä kieli jätti paljon toivomisen varaa. Kyllä tämän luki mieluummin kuin selkäänsä otti. Vetävä aihe ja kaikki uusi tieto pitivät kyllä otteessaan, joten en lopettanut lukemista kesken.
VastaaPoistaNappasin kirjan töistä mukaan, kun tarvitsin bussilukemista.
Sanna, Gourmet olikin melkoinen pläjäys. Tämä on vähän hillitympi.
VastaaPoistaHanna, minulla on vähän outo suhde Vimmaan, normaalisti näistä en tykkäisi mutta joku näissä minuun vaan kolahtaa. Makuasioitahan nämä tietysti ovat...
En ole kirjaa lukenut enkä lue, mutta hih, piti tulla jättämään lopun lainaukseen eriävä mielipide pohjoiskarjalaisen vittuiluhuumorin suurena ystävänä ja joskus viljelijänäkin. ;) Nimittäin olen muiden (Itä-Suomesta) junantuomien kanssa puhunut siitä, että - suuresti toki yleistäen - helsinkiläisnaiset ovat joko todella rääväsuisia lähiömimmejä tai sitten hyvin kunnollisia ja vähän huumorintajuttomia keskustassa tai muilla ns. hyvillä alueilla asujia.
VastaaPoistaTuossa on tietenkin hirveää kärjistystä, luokittelua ja yleistystä. Lisäksi on puhuttu vain naisista, koska kyse on ollut siitä, miten vaikeaa Helsingistä on ollut löytää todellisia sukulaissieluja, sillä kukaan ei ymmärrä hienostunutta vittuiluhuumoriamme. :D
Minä en innostunut Raksasta, eikä rakennusalan ammattilainenkaan, jonka kirjan luin, siitä erityisemmin pitänyt. Kieli kiusasi minua kuten Hannaakin. Mahtipontista, sanoi em. ammattilainen.
VastaaPoistaAuts... Piti ihan miettiä kumpaan helsinkiläisnaisten ryhmään sitä kuuluu, mutta taidan kallistua sinne huumorintajuttomien puolelle. :D
VastaaPoistaToisaalta minä en ole kyllä huomannut eroa paljasjalkaisten tai junantuomien vittuilukulttuurissa, esimerkiksi yksi länsirannikkolainen ystäväni osaa sivaltaa oikein hienosti.
Hehee, joo, eiköhän meitä oikeasti ole joka junaan jokaisesta maakunnasta. :D
VastaaPoistaMargit, minusta Vimman kirjat taitavat aina olla mahtipontisia ja vähän koppavia. Se ehkä onkin minusta niissä niin hauskaa...
VastaaPoistaHih, mustakin on hauskaa, että Vimma on tahallisen ylimielinen ja ärsyttävä, siinähän se kirjojen juju piileekin. Mutta hulluksi tulisin, jos kaikki kirjat olisivat tuollaisia. :)
VastaaPoistaJenni, koppavuudessa on nimenomaan se juttu... Eihän näitä Vimman kuvaamia tyyppejä kestäisi oikeassa elämässä, mutta pienin annoksin nämä ovat oudon virkistäviä...
VastaaPoista