 |
| Pinterest.com |
Aluksi äänikirjan kuuntelu tuntui vähän vaikealta, olen niin tottunut seuraamaan tekstiä silmilläni ja tuntui että ajatuskin hairahtui välillä, unohtelin välillä mm. kummasta sisaruksista oltiinkaan kertomassa. Vähitellen uuteen tapaan lukea alkoi tottua ja huomasin ettei kuunteleminen ollutkaan yhtään hullumpaa! Voisin kuvitella lukevani lisääkin näin...
Tarina on varmaan kaikille monille jo tuttu, mutta kerrataan vielä... Viisastelevan sydämen sankaritar on Anne Elliott, turhamaisen aatelismiehen vanhapiikatytär (jo 27-vuotias!). Anne on älykäs, kiltti ja alistunut, perheensä ylenkatsoma nainen, jonka vuosia sitten oli ollut kihlautumassa Frederick Wentworthin kanssa, mutta läheistensä suositusten takia on purkanut kihlauksen. Tuolloin melko varatonta miestä kun ei pidetty Annen arvoisena. Nyt, vuosien jälkeen, merillä vaurastunut kapteeni Wentworth palaa Annen seurapiireihin. Austenin tyyliin luvassa on jos jokinmoista ihmissuhdesotkua, sopivalla annoksella ironiaa höystettynä.
Viisasteleva sydän on Austenin viimeinen teos, jota kirjoittaessaan hän oli jo vakavasti sairaana. Teos tuntuu vaikkapa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon verrattuna surumielisemmältä ja jollakin tapaa aikuisemmalta. En voinut olla miettimättä kuinka paljon kirjasta ja Anne Elliottista oli Austenia itseään, vanhenevan neidon pettymyksiä ja menetettyjen rakkauksien ja tilaisuuksien miettimistä. Vaikka Annea käykin sääliksi vaateliaiden sisarten ja välinpitämättömän ja turhamaisen isän keskellä, on tarina silti myös Austenin tapaan ironisen hauska ja haikean kaunis rakkaustarina, joka on aikuisempi kuin monet muut Austenin teoksista.
Lukijan, Erja Manton, ääni tuntui oikein miellyttävältä ja jollain tapaa oikein sopivakin ääni Austenin tekstiin. Pientä miinusta kuitenkin siitä että kirjastosta lainaamani äänikirjan levy 7/8 oli harmillisen naarmuinen eikä pyörinyt CD-asemassani lainkaan. Erityisen paljon tämä harmitti, koska juuri tuolloin meneillään oli aivan erityisen mielenkiintoisia paljastuksia. Onneksi juoni oli riittävän selkeässä vaiheessa, mutta kohta tosiaan oli mehevä...
WSOY, 2008
Alkuteos: Persuasion
Lukija: Erja Manto
Kirjasta lisää: Kirjan nurkkaan
Minä kuuntelen tätä juuri nyt autossa ja olen kovasti samaa mieltä kanssasi:) Äänikirjoja on kiva kuunnella lenkkeillessä ja minusta myös pidemmillä automatkoilla ja tämä Austen vaikuttaa varsin hyvältä:)
VastaaPoistaOnneksi aloitit äänikirjakokeilusi jollakin, jossa on hyvä lukija! Itse kuuntelen paljon äänikirjoja, ja lukijalla on valtava merkitys siihen miten kirja etenee. Jos lukija on lattea, mielenkiintoni tahtoo karata muualle ja sitten joutuu kuuntelemaan pätkiä uudestan.
VastaaPoistaJostain syystä pidän Viisastelevasta sydämestä kovasti juuri tuon surumielisyyden vuoksi, tämä on pieni suosikkini Austenien joukossa. Myös BBC:n elokuva vuodelta 1995 (pääosissa Amanda Root ja Ciarán Hinds) tavoittaa hyvin tuon alakulon ja katumuksen, jonka kanssa Anne on elänyt kaikki vuodet.
Tämä on Austenilta lempparini. Ehkä se johtuu juuri siitä, että tässä on aika synkkiäkin sävyjä ja tämä on kaikista aikuismaisin ja syvällisin teos mielestäni.
VastaaPoistaMinulle äänikirjat eivät sovi oikeastaan lainkaan. Minun kuulomuistini on olematon, ja esimerkiksi koulussa oli aivan sama istuinko tunnilla kuuntelemassa opettajaa ja sainkin kaikista itsenäisistä kursseista yhtä hyviä numeroita kuin niistä, joissa olin paikalla. Ajatus vaan harhailee aina kun yritän keskittyä kuuntelemaan... ja lenkkeilessä on kiva, kun korvissa pauhaa jokin jytke, jonka tahdissa juosta :D
Sanna, lenkille kaipaisin ehkä enemmän rytmiä mutta voisin kuvitella että äänikirjallekin on sijansa.
VastaaPoistaLukutoukka, voin ihan hyvin kyllä kuvitella vääränlainen lukija voi tuhota äänikirjan... Erja Manto sopi esimerkiksi tähän oikein hyvin mutta vaikkapa Kummisetään ei...
Viisasteleva sydän on tosiaan sävyiltään tummin ja vaikka pidän myös kepeämmistä Austeneista niin tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen kuunneltava, varsinkin Austenin omaa historiaa vasten ajateltuna.
Katri, samaa mieltä aikuismaisuudesta ja syvällisyydestä. En ole lukenut kaikkia Austenin teoksia, mutta tämä taitaa olla niitä harvoja joissa sankaritar on jo ihan oikea "vanhapiika".