Minä tapan / Giorgio Faletti

En tiedä miksi lainasin tämän Falettin kirjan - eiväthän kaksi aiempaa teosta olleet tehneet suurempaa vaikutusta minuun, viimeisin taisi lähinnä ärsyttää. Ilmeisesti dekkarinälkä kuitenkin oli nyt sen verran kova ja Falettin esikoisteoksen takakansa lupaili siinä määrin mielenkiintoisia juttuja, että sorruin. Vähän yllättäen esikoisteos osoittautui muhkeasta koostaan huolimatta melkoiseksi page turneriksi, ennenkuin huomasinkaan olin jo turvallisesti ylittänyt puolivälin ja kovaa vauhtia matkalla kohti takakantta.

Kyseessä on, jälleen kerran, tarina jossa jäljitetään sarjamurhaajaa. Vaikka tarina eteneekin tiettyjen lainalaisuuksien mukaan, on Faletti mielestäni onnistunut olemaan pienissä yksityiskohdissa mukavan kekseliäs. Juoni on melkein elokuvamainen, oikeastaan näenkin osan kohtauksista ja henkilöistä kuin filminä. Mielestäni Jean Reno ja Mathieu Kassovitz sopisivat tähän mainiosti...

Kirjan tapahtumapaikkana on Monacon ruhtinaskunta, rikkaiden ja kuuluisien leikkikenttä. Eräänä yönä suosittuun radio-ohjelmaan soittaa mies, joka kertoo tappavansa, lopuksi hän soittaa pätkän musiikkia. Seuraavana päivänä formulatähti shakkimestarityttöystävineen löytyy surmattuna. Komisario Nicolas Hulot huomaa pian puhelun ja tapauksen välillä olevan yhteyden, avukseen tutkinnassa hän saa vanhan tuttunsa, FBI-agentti Frank Ottombren. Pian ohjelmaan soitetaan uusi puhelu ja Nicolas ja Frank huomaavat leikkivänsä kohtalokasta kissa ja hiiri-leikkiä tappajan kanssa...

Näin kolmannen Falettini kohdalla huomaan kaikissa tekijän kirjoissa tiettyjä yhtäläisyyksiä, tarinoiden keskiössä olevat ihmiset, Falettin sankarit ovat usein tavalla tai toisella särkyneitä ja vastoinkäymisiä kokeneita henkilöitä. Heidän osanaan on saattanut olla hyväksikäyttö, rakkaimman itsemurha tai perheenjäsenen sairaus. Samoin Falettin konnat ovat yleensä saaneet kokea kovia menneisyydessään, hän monesti esitteleekin pahiksensa taustat kenties jopa laajemmin kuin sankareidensa ja saa siten lukijan hetkellisesti tuntemaan melkein myötätuntoa murhaajaa kohtaan.

Tapahtumapaikka, Monaco, tuntui minusta melko mielenkiintoiselta, kenties siksi että siellä harvemmin tulee käytyä - edes kirjallisesti. Muutenkin vanha kunnon matkakuume on herännyt (jos se koskaan nyt uinuikaan) ja huomaan kaipaavani taas Italiaan...

"Frank ei ollut huomannut itkevänsä. Hän ei osannut edes sanoa, kuinka pitkään hän oli itkenyt.
Kyyneleet kumpusivat jostakin hyvin kaukaa. Ne eivät tuoneet pelastusta tai unohdusta, pelkästään huojennuksen. Ne soivat lyhyen hengähdystauon, jonka aikana hän saattoi paitsi vetää henkeä, myös aistia hetken ajan auringon todellisen lämpötilan, nähdä meren todellisissa väreissään, kuunnella edes kerran rinnassa sykkivää sydäntään ilman kuolinrumpujen pärinää."

Bazar, 2007
Alkuteos: Io uccido
Sivuja: 703
Ikkunat auki Eurooppaan: Monaco