perjantai 27. tammikuuta 2012

Henkien talo / Isabel Allende

Rakastuin Henkien taloon joskus ammoisina lukioaikoina sillä kiihkeydellä ja ehdottomuudella jolla nyt lukioiässä rakastutaan. Luin kirjan, katsoin elokuvan, molemmat useampaankin otteeseen. Sitten tuli varmaankin seuraava suuri kirjarakkaus, tai kenties kokonainen pino tai hyllyllinen niitä, koska Henkien talo katosi näköpiiristäni vuosiksi. Kunnes eräänä lumisena päivänä kohtasimme toisimme jälleen kirjaston hyllyjen välissä - minä olen vanhempi ja kenties pikkuisen ryppyisempi ja Henkien talossa oli uudet kannet (uusi painos vuodelta 2010!), mutta silti tunsimme toisemme...

En tiedä toimisiko elokuva enää aikuisemmin ja 3D-efekteihin tottunein silmin. mutta kirjaan minä ihastuin uudelleen. Allenden tarinoiden maailma on runsas, se suorastaan pursuaa yksityiskohtia, mielikuvitusta, kiinnostavia sivuhenkilöitä ja juonenkäänteitä. Henkien talo osoittautui sellaiseksi kirjaksi, jonka halusin lukea hitaasti ja nautiskellen, sillä tavoin ettei mikään yksityiskohta karkaa käsistäni.

Allende sekoittaa taitavasti faktan ja fantasian, jostain syystä minusta merenneitomaisen kaunis, vihreätukkainen Rosa ei tunnu tässä yhteydessä lainkaan kummalta, niinkuin ei pikkuinen etiäisiä saava Clarakaan tai setä, joka palasi kuolleista. Jotain Irvingmäistä näissä kirjoissa ja niiden maailmassa on, taika ja todellisuus, rakkaus ja raakuus yhdistyvät tässä kirjassa niin hienosti ja melkeinpä pilke silmäkulmassa.

Kirja kertoo erään suvun, Truebojen, tarinan, samalla se kuvaa myös erään nimettömäksi jääneen maan lähihistoriaa. Kirjan kertojana toimii hetkittäin Esteban Trueba, joka on maanomistaja ja patruuna henkeen ja vereen. Hän on kova mies, joka työllään raivaa tiensä rikkauksiin ja lopulta politiikkaan. Hän on mies, joka ei oikein osaa rakastaa vaan omistaisi mielummin rakkaansa. Estebanin kohtalona on kuitenkin rakastaa Claraa, vapaata sielua joka ei ole aivan tästä maailmasta. Tarina seuraa niin Estebanin ja Claran tytärtä, Blancaa, jonka rakkaus kielletään sekä Blancan tytärtä, vapaustaistelija Albaa.

Varsinkin kirjan loppuosaa lukiessani en voi olla miettimättä kuinka paljon Alban tarinassa on Allenden omia kokemuksia. Isabel Allendehan on syntyisin Chilestä, mutta joutui pakenemaan maasta 1973 sotilasvallankaappauksen takia. Pieni kurkkaus Allenden kotisivuille paljastikin hänen käyttävän sukulaisiaan lähtökohtana kirjojensa henkilöille, niinpä mm. hänen omat isovanhempansa ovat olleet esikuvina Estebanille ja Claralle.

Kaunista tässä kirjassa on myös sen loppu ja se, kuinka Allende ikäänkuin kuroo ympyrän kasaan ja näyttää kuinka historia toistaa itseään. Se, minkä Esteban Trueba aloitti, sitä jatkaa Esteban Garcia. Mutta naiset, nimensäkin mukaisesti valon tuojat (Pidän kovasti näistä Allenden pikkuvinkeistä!), voivat murtaa väkivallan ja koston kierteen.
"Mitä etäisemmäksi Clara tuli, sitä enemmän tarvitsin hänen rakkauttaan. Himo jota olin tuntenut häneen naimisiin mennessämme ei ollut lainkaan laantunut, vaan halusin omistaa hänet kokonaan, perimmäistä ajatustaan myöten. Mutta tuo aineettoman tuntuinen nainen pyyhälsi ohitse kuin tuulispää, ja vaikka olisin pitänyt hänestä kaksin käsin kiinni ja sulkenut hänet rajuun syleilyyn, en voinut saada häntä vangikseni. Hänen sielunsa ei ollut mukana."
Otava, 2010
Alkuteos: La casa de los espíritus
Sivuja: 440
Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut

12 kommenttia:

  1. Oi, Henkien talo on minun suuri rakkauteni. Olen lukenut sen ainakin neljästi, mutten nyt muutamaan vuoteen. Pokkari hyllyssäni on jo aika kärsinyt, mutta rakkaudella luettu. Ehkä voisin yrittää hankkia kovakantisen omaan hyllyyni, kun kerran uusi painoskin on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus - tiedät siis mistä puhun. Minä luin myös tätä aikoinani ahkerasti ja nyt oli ihana palata vanhan tutun pariin. Jotenkin todella helpottavaa että tämä oli edelleen näin hyvä lukukokemus, olisi ollut kamalaa pettyä.

      Uusi kansi on muuten jollain tapaa kauhean neutraali vanhaan verrattuna, mutta ehkäpä siihen ajan kanssa tottuu.

      Poista
  2. Minä en ole lukenut tätä, mutta jonkun Allenden kirjan kylläkin ja muistan pitäneeni siitä todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile tätä joskus jos Henkien talo sattuu osumaan silmään. Minulle tuli tästä vähän sellainen Allende-vimma, luulen että luen lisääkin hänen kirjojaan. Kirjaston listoillakin näytti olevan useampi kiinnostava.

      Poista
  3. Ihana kuulla, että Henkien talo ihastutti sinua edelleen. Kirja nimittäin on yksi omistakin ikisuosikeistani - tai muistoni tästä kirjasta on niin vahva, että Allenden romaanin kantaa suosikkini viittaa, vaikken ole tätä ainakaan 15 vuoteen lukenut. Ehkä pitäisi lukea se uudelleen!

    Mielestäni Allenden myöhemmät kirjat ovat olleet pieniä pettymyksiä, mutta Henkien talo, Eva Lunan rakkaudet sekä Paula tavoittavat jotain ainutlaatuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkien talo taitaakin olla monen vuosien takainen suosikkikirja. :)

      Minä en ole tainnut lukea tuoreimmista kuin Sydämeni Inesin (josta kyllä pidin, ajatus naispuolisesta konkistadorista oli sen verran huikea!) ja Zorron tarinan joka oli pettymys. Paula oli kyllä... aivan omaa luokkaansa.

      Poista
  4. Mä en ole tätä lukenut, mutta olen nähnyt elokuvan. En muista siitä mitään muuta, paitsi sen, että tykkäsin siitä kuin hullu puurosta! Juuri minun makuuni. Onneksi on noin totaalisesti unohtunut, niin voin lukea tämän kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roz, minulla ei ollut leffasta enää muuta mielessä kuin Meryl Streep isossa valkoisessa hatussa, mutta kummasti ne muistot alkoivat palailla mieleen lukiessa. Leffaa oli muuten, varmaan ihan olosuhteidenkin pakosta, yksinkertaistettu, mm. Alban ja Blancan kertomuksia oli yhdistelty. Muistaakseni Blancan veljetkin loistavat elokuvassa poissaolollaan. Tai sitten olen unohtanut heidät. Mutta jos tykkäsit leffasta, niin saattaisit rakastaa kirjaakin. :)

      Poista
  5. Minulla on tämä valitettavasti vielä lukematta, mutta ostin kesällä kirjan jostakin alesta, joten eiköhän se jossakin vaiheessa pääse lukuun asti. Elokuvan olen joskus nähnyt ja pitänyt, mutten muista siitä enää oikein mitään.

    Allende henkilönä kiinnostaa, mutta en taida olla lukenut häneltä muuta kuin tuon sinunkin mainitsemasi Sydämeni Ines, joka oli ihan kelpo romaani, ja ennen kaikkea aiheeltaan mielenkiintoinen minustakin. Olin jo sitä ennen tutkiskellut jonkin verran Inez Suarezin tapausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, pitäisi varmaan katsoa uudelleen se leffakin vaikka luulenkin ettei se ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin kirja.

      Allende perheineen vaikuttaa mielenkiintoiselta, minusta oli ihanaa että hän oli laittanut perhekuviaan kotisivuilleen. Kuulemma kirjoittaminen ei ole vaikeaa kun on sellaisia sukulaisia :D

      Poista
  6. Kuten Karoliinalle, minullekin tämä on tuttu vain elokuvana, mutta kirjankin lukeminen on vajaassa harkinnassa :).

    Oli todella mukava tavata eilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, oli tosiaan kiva tavata ja päästä turisemaan. :)

      Poista