perjantai 13. tammikuuta 2012

Crippen / John Boyne

Crippen on tositarinaan, ehtaan vanhaan murhaan, perustuva jännitystarina, jolle John Boyne antaa jälleen kerran oman silauksensa. Olen lukenut Boynelta aiemmin vain Tarkoin vartioidun talon ja Pojan raidallisessa pyjamassa ja jotain samaa näissä kaikissa on. Boynen tyyliä tuntuu olevan historian ja fiktion yhdistäminen sopivassa suhteessa ja tietynlainen lempeys sekä pieni pilke silmäkulmassa.

En tiennyt etukäteen Crippenin perustuvan tositarinaan, nappasinpahan sen vain mukaani "uutena John Boynena". Kirjassa nimittäin seikkaillaan taas kahdella eri tasolla. Toisaalla seuraillaan herrasväkeä joka matkaa kohti Kanadaa MSS Montrosella ja toisaalla taas Dr. Hawley Crippenin elämäntarinaa. Aluksi tilanne tuntuikin melko sekavalta, en ymmärtänyt mitä tekemistä näillä kahdella oli keskenään. Onneksi Boyne kuitenkin armahtaa lukijaan melko pian ja antaa vinkkejä siitä, miten Dr. Crippen liittyy matkalaisiin.

Crippen on jälleen kerran yksi sellainen kirja, josta ei oikein löydy yhtäkään oikeasti mukavaa ihmistä. Boyne on taitava tarinankertoja ja hiukan hämmentyneen alun jälkeen Crippenin tarina pyörähtää todella käyntiin, varsinkin loppua kohden en ollut malttaa päästää kirjaa käsistäni.   Hän myös pilailee yläluokkaisten ladyjen kustannuksella, välillä oikeastaan aika hersyvästikin.

Dr. Hawley Crippen
Lähde: Pbs.org
En oikein osaa luokitella tätä kirjaa, aiheesta huolimatta minusta kyseessä ei ole varsinainen dekkari, enemmänkin se on erään murhan tarina, kertomus siitä kuinka ihmisen voi ajaa tappamaan. Koska en halua pilata muilta yllätystä, kerrottakoon vain että Crippenin tapaus oli yksi oman aikansa seuratuista rikoksista. Tapaus on edelleenkin mietityttänyt tutkijoiden mieliä ja uusia, aikaisemmat johtopäätökset kiistäviä todisteita on ilmaantunut. Vuonna 2009 Criminal Cases Review Comission kuitenkin päätti olla armahtamatta Crippeniä postuumisti.
(Tämä oli minusta yksi kirjan kammottavimpia kohtauksia, dr. Crippen hammaslääkärin työssään. Olen todella kiitollinen siitä, että elämme puudutusaineiden aikakaudella...)"A cry of pain issued from the boys mouth as throbbing and pressure combined to send jolts pain through his body. His ears came more alert to the sound of the pliers wrestling the creaking tooth back and forth and, had Hawley not been standing over him with a knee on his chest as he pulled, he might have jumped up and run from the surgery in fright. A sharp crack send Hawley tripping slightly backwards, pliers in hand, part of the tooth in its crasp as blood poured out of Milbourn's mouth. He gave a yell of suprise and jolted forward in the seat, but the sudden pain of the tooth's removal was nothing compared to his relief when he saw the operation was over. He lay back, suprised that his mouth was still aching, and swore to himself that he would never wait so long again before going to the dentist.

Black Swan, 2011
Sivuja: 505
Aiheesta lisää: Hawley Harvey Crippen Wikipediassa

2 kommenttia:

  1. Tuntuu, että Boynen vuoksi voisin tämän lukea. Jotain taikaa Boynen kerronnassa on. Hänen romaaninsa ovat helppolukuisia, mutta Boynen tyylissä on jotain sellaista ekstraa, että hänen nousee keskivertokertojaa korkeammalle.

    VastaaPoista
  2. Katja, Boynen takia minäkin tämän nappasin. Ensin en ollut kauhean innostunut kirjasta, kunhan luin kun matkalle mukaan kerran raahasin... Mutta jotain taikaa Boynessa kyllä on , koska jossain vaiheessa huomasin ahmivani tätä, siitäkin huolimatta että kirjassa ei juurikaan kivoja ihmisiä ole...

    VastaaPoista