sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elonkorjuuta

On lempivuodenaikani. Elokuu ei tosin ole tänä vuonna ollut siitä ihanimmasta päästä, sillä vettä tuntuu tulevan ihan joka päivä mutta onneksi kuiviakin hetkiä on kuukauteen osunut ja pääsin nauttimaan mm. Helsinki Airshown taivaallisista koreografioista. Tohinaa on riittänyt, niin töissä kuin kotonakin ja pitäisi vielä ehtiä pyöränkin selkään Kilometrikisaa varten. Tässä touhussa äänikirjat ovatkin ihana parhaita kavereita - ylämäet taittuvat (melkein) leikiten kun kirjassa on meneillään hyvä kohta!

Nyt odottelen sitä tilaamaani intiaanikesää ja aurinkoisia, kuulaita syyspäiviä!

Elokuun luetut

Elokuussa elämä alkoi uudelleen kesän lötköilyn jälkeen ja se näkyi lukemisessa kiireenä. Elokuun kirjasaldo oli 17 luettua, joista äänikirjoja oli kaksi, samoin kuin sarjakuviakin. Luettuja sivuja kertyi 4874, onneksi Tikli osui tasapainottamaan kevyempien kirjojen kuukautta! Kuukauden teemana tuntuvat olevan rikokset, sillä puolet lukemistani teoksista näyttää niitä käsittelevän. Myös vauhdikkaita senioreista luin tavanomaista enemmän. Kuukauden TOP3:een kuuluvat tyylikäs Vuori, takuuvarma Luupuisto ja ihana Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja, siis kolmoisvoitto kotimaiselle kirjallisuudelle tässä kuussa!
Liisan seikkailut ihmemaassa (Lewis Carroll, Ntamo, 2013) kuului heinäkuun lukupiirikirjoihin, jotka aikanani luin mutta unohdin kesäkiireissä siitä blogata, joten korjataanpa virhe tässä! Liisa on minulle tutumpi Disneyn versiosta, mutta itse klassikkotarina oli omalla tavallaan oudon viehättävä sekin. Valitettavasti Liisalle kävi kuitenkin samoin kuin Peter Panille, sillä alkuperäisteos jäi hiukan kalpeaksi elokuvan technicolor-version rinnalla. Olisin ehkä kaivannut enemmän persoonallisuutta ja rakennetta Liisaan, nythän tyttönen vain kulkee oudosta tapahtumasta toiseen.

Haasteiden tilanne

Hiljaista, niin hiljaista.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa tehdään hyvä lukemalla, lukutaitoviikolla kerätään jälleen rahaa opetusta varten ja minäkin aion olla mukana. Tästä lisää lähiviikkoina! Erilaiset naiskohtalot näyttävät dominoivan kirjapinoani, jos kohta tasapainoksi on tarjolla tyylikkäitä tukholmalaisherroja ja yksi jääräpääkin.

perjantai 29. elokuuta 2014

Valkokankaalla ja paperilla: Herkullinen elämä / Richard C. Morais

Herkullinen elämä oli oiva esimerkki siitä kuinka kirjan kansi, tässä tapauksessa vieläpä elokuvakansi, voi johtaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Hulivililukija nimittäin päätteli että kyseessä olisi rakkaustarina ja että Helen Mirrenin esittämä madame Mallory olisi tarinassa isommassakin roolissa. No ei. Ihmettelen hieman kirjan loppupuolta jossa niin moni huolella rakennetuista henkilöistä unohdetaan, kerronnan keskittyessä Ranskan ravintolapolitiikkaan. Mielenkiintoista ja uutta tietoa mutta mielummin olisin kuitenkin lukenut topakasta madamesta ja Hassanin värikkäästä perheestä ja hissukseen aloinkin toivomaan että elokuva olisi (kerrankin!) kirjaa parempi.

Elokuvateatteriin suuntasimme innokkaina sillä etenkin herra Norkku nauttii yleensä "ruokaelokuvista". Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Lasse Hallströmin ohjaama elokuva oli eittämättä kirjallista versiotaan toimivampi pakkaus. Juonesta oli typisteltu turhia rönsyjä pois ja sitä oli maustettu romantiikalla, huumorilla ja muilla tunteilla, kuten tietysti Hollywood-elokuvalta saattaakin odottaa. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja nosti allekirjoittaneessa kovan matkakuumeen - jospa sitä suuntaisikin tiensä Ranskaan ensi kesänä, asuisi kauniissa pikkukylässä ja söisi oivallista ruokaa?!

Elokuvan näyttelijäkaarti oli onnistunut, Helen Mirren oli (odotetusti) loistava, samoin kuin Hassanin isän roolia näyttelevä Om Puri ja voisikin melkein sanoa että kypsemmät näyttelijät varastavat shown nuoremmiltaan, joskin Hassania esittävä Manish Dayal teki hienoa työtä hänkin. Hallströmin ohjaama Chocolat on yksi lempielokuvistani ja vaikkei tämä nyt ihan yhtä ihana ole (Hei, suklaata ja Johnny Depp!!) mutta samaa viehättävää tunnelmaa löytyy myös Herkullisesta elämästäkin. Elokuvan ensi-ilta on 29.8 - hyvänolon elokuvaa kaipaavat, nyt kipinkapin katsomaan!
"Juuri sen elegantimpaa näkyä ei tässä maailmassa ole kuin hiilenmusta poika Keralasta pilkkomassa korianteria: veitsi vilahtaa ja vyöryy hakaten, ja lehtien ja varsien sekamelska muuttuu oitis hienoksi, vihreäksi usvaksi. Kauneutta vertaansa vailla."
WSOY, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: Thee Hundred-Foot Journey
Suomentanut Marja Helanen

Kirja ja elokuvaliput saatu Nordisk Filmiltä - kiitos!


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Fahrenheit 451 / Ray Bradbury

Ray Bradburyn Fahrenheit 451 oli elokuun lukupiirikirja joten tulin vihdoin tarttuneeksi tähän klassikkoon. Päädyin valitsemaan englanninkielisen äänikirjaversioon, aikomuksenani tietysti huidella pitkin maita ja mantuja kirjani kanssa. Näin teinkin mutta outoa kyllä, Bradburyn tarina ei vetänytkään puoleensa ja huomasin miettiväni ihan muita juttuja kuin sensuuria tai palavia kirjoja.

Fahrenheit 451 vie lukijansa maailmaan, joka ehkä osin muistuttaa meidän nykyisyyttämmekin. Ihmiset viettävät aikaansa erilaisia reality-ohjelmia seuraten kirjojen ollessa pannassa niiden herättämien ajatusten takia. Päähenkilö, Guy Montaug, työskentelee palomiehenä jonka tehtävänä on kirjojen, noiden pirulaisten, polttaminen. Sitten naapurin nuori tyttö saa Guyn ajattelemaan...

Lukukokemuksena Fahrenheit 451 oli ristiriitainen. Tunnistan tarinan meriitit, kauniin kielen ja mielenkiintoiset ajatukset kannanotot mutta vastaavasti kirjan henkilöhahmot tökkivät enkä ollut aivan vaikuttunut teoksen rakenteestakin, esimerkiksi noin 10 km kestänyt Guyn esimiehen monologi tuntui hurjalta ja ehkä vähän laiskalta ratkaisulta taustoittaa lukijaa. (Anteeksi. Saako näin edes sanoa klassikosta?) Myös kirjan naishahmot jäivät hieman närästämään, Bradburyn aivottomat bimbot eivät naissukupuolta imartele.

Tunnen jostain syystä tarvetta yrittää löytää Fahrenheit 451:stä hyviä puolia ja selitellä jöröä asennettani kirjaa kohtaan mutta ehkäpä jätän itsesensuurin tämän kirjan kohdalla ja totean reilusti että ei ollut minun juttuni. Hieno viesti, kaunista tekstiä mutta ei minun kirjani.

Tantor Media, 2010
Kesto 5h 37min
Lukija Stephen Hoye

maanantai 25. elokuuta 2014

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja / Tuomas Kyrö

Nyt olisi taas Mielensäpahoittaja-aika! Tuomas Kyrön kärttyinen vanha herra on valloittanut sydämeni täysin, enkä taida olla ainoa jolle näin on käynyt! Vaikka kirjoista ensimmäinen onkin suosikkini, tartuin mielelläni kirjaan joka lupailee rakkaalle mörököllille iloisia aikoja.

Kirjan nimi tuntuu tietysti johtavan ensin harhaan, Mielensäpahoittajalla kun tällä kertaa mielessä oman kuoleman valmistelu: testamentti, muistokirjoitus ja arkun rakentaminen. Kaikenlaisia mutkia kuitenkin tulee matkaan kun muste loppuu ennen testamentin kirjoitusta eikä poikakaan ymmärrä.

Ilosia aikoja on taattua Kyröä. Lämmintä, viisasta ja silti pilke silmäkulmassa kirjoitettua. Sitä lukiessa välillä herkistyy, välillä hekottelee. Se sisältää pieniä helmiä joihin haluaa palata myöhemminkin ja viisauksia jotka haluaisi muistaa. Etenkin kirjan lopusta löytyvät kirjeet, Emännän kirjoittamat, koskettavat, mieleen piirtyy selvästi kuva jöröstä vanhasta miehestä joka ei ole näkyvästi koskaan rouvalleen rakkautta tunnustanut mutta on kuitenkin säilyttänyt kaikki nuo kirjeet. Liikutuin.

Pidän muuten kovasti tästä seniori-kirjojen trendistä, se tuntuu tuottavan toinen toistaan makoisampia lukukokemuksia. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja ja Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos! ovat Mielennsäpahoittajan ohella tästä mainioita esimerkkejä: nokkelia, lämminhenkisiä teoksia joissa vanhukset kuvataan aktiivisina toimijoina. Tykkään!
"Elämä ei meiltä sitä kysele, ei anna valita. Vaiheita tulee ja käännöksiä. Tulee sota. Tulee olympiavoitto. Tulee lapsi. Tulee väritelevisio. Kuolee lapsi. Tulee toinen lapsi. Tulee putkirikko. Tulee lapsenlapsi. Tulee vanhuus. Tulee Essyypeen tilalle ihmeellinen Merita ja Essempeen tilanne Remonttiryhmä. Tulee sairaus. Kuolemakin tulee, kasveille, puolueille, olympiavoittajille. Ja minulle. Ei elämä jähmettymällä parane eikä suru märehtimällä. Kyllä en sano, että maailma on täydellisesti, koska on huonosti, mutta monilta osin on hyvinkin."
PS. Mielensäpahoittaja-elokuva saa ensi-iltansa 5.9.2014. Kiinnostaako?



WSOY, 2014
Sivuja: 248

lauantai 23. elokuuta 2014

Luupuisto / Jarkko Sipilä

Olen pikkuhiljaa ja ihan vahingossa alkanut fanittamaan Jarkko Sipilän Takamäki -sarjaa. Muistan napanneeni ensimmäiset kirjat mukaani sellaisella "jotta olisi jotain luettavaa" -meiningillä mutta putki jäi päälle ja nykyisin olen suorastaan täpinöissäni saadessani tuoreen Sipilän hyppysiini. Näiden poliisien rouheassa meiningissä on jotain sellaista joka saa allekirjoittaneen suorastaan ahmimaan sivuja eikä Luupuisto ollut poikkeus.

Luupuiston tarina alkaa kun innokas sienestäjä löytää metsästä ihmisen käden luun, sitten löytyy muutakin. Murhaajan metsästys vie tällä kertaa Takamäen tiimin huumekuvioiden ja hyväksikäytön pariin, jossa väkivalta ja kosto ovat räjähdysaltis yhdistelmä.

Luupuisto on jo Takamäki-sarjan 14. osa ja toivon ettei sille näy vielä loppua. Kirja on jälleen kerran taattua Sipilää, teksti soljuu mukavasti ja poliisien puhe tuntuu aidolta ja luontevalta ja juonikin kiemurtelee oikein kiitettävästi joten lukija voi vain kiittää kirjailijaa tyytyväisenä - tulin viihdytetyksi! Eräs Takamäki-sarjan hienouksista löytyykin realistisen poliisityön kuvauksen ohella Sipilän juonikuvioista jotka ovat ilahduttavan juonikkaita.Takamäen tiimi alkaa muutenkin tuntua jo vanhoilta ystäviltä ja huomaan Mikko Kullan nousevan hitaasti suosikkini Suhosen rinnalle. Suosittelen kunnon perusdekkarin ystäville!
"Suhonen vilkaisi Takamäkeä. - Viinereitä ja kahvia. Neuvotteluhuoneita ja poliisihallituksen politikointia. Ei helvetti, ei musta ole sellaiseen. Mieluummin menisin vaikka Sörkkaan vartijaksi. Siellä on porukka luotettavampaa. Sitä paitsi lihoisin niiden lihapatojen ääressä, Suhonen virnisti."
CrimeTime, 2014
Sivuja: 251

perjantai 22. elokuuta 2014

Creativity, Inc.: Overcoming the Unseen Forces That Stand in the Way of True Inspiration / Ed Catmull, Amy Wallace

Ed Catmullin Creativity, Inc. oli implussilainaus pelkästään kansikuvan perusteella, komeilihan siinä selvästi Buzz Lightyear. Luovuus ja esteiden ylittäminen kiinnostivat joten ilman sen suurempia pohdiskeluja latasin kirjan kuunneltavakseni.

Ed Catmull on Pixar Animation Studiosin pitkäaikainen johtaja jonka silmien alla on luotu monia suosikkielokuvia. Catmullin kirja on erääänlainen yhdistelmä Catmullin muistelmia, Pixar-yhtiön historiikkia ja käytännön opasta luovuuteen - haastaava yhdistelmä jota rikastetaan vielä lukuisilla muisteloilla edesmenneestä Steve Jobsista. Koska itse tartuin kirjaan kuvitellen sen käsittelevän vain luovuutta eivät tarinat Pixarista tai Jobsista olleet aivan sitä mitä oletin mikä osaltaan teki hallaa lukukokemukselle. Etenkin loppuosan pitkä oodi Steve Jobsille on ymmärrettävä ja kaunis kunnianosoitus ystävälle mutta tuntuu silti olevan hieman väärässä paikassa.

Kirjan kokonaisuus on kuitenkin yllättävän hyvä sillä Catmullin pienet tarinat ovat varsin viehättäviä ja piristäviä. Henkilökohtaisesti olisin kuitenkin mieluusti kuullut lisää luovan ilmapiirin luomisesta ja vähemmän vaikkapa Disney/Pixar -fuusiosta joka hetkittäin osoittautui siinä määrin puuduttavaksi että huomasin ajatusten askartelevan aivan muualla kuin kirjan teemoissa. Ehkä tämä onkin se huono puoli fillarilenkkien ja kirjojen yhdistelmässä - jos teksti ei vedä puoleensa, katoaa kirja helposti taustalle kun maisemat tai omat ajatukset ottavat vallan. Omalta osaltaan tähän vaikutti myös Peter Altschulerin rauhallinen ja hiljainen lukeminen joka hetkittäin tuntui peittyvän korvissa suhisen tuulen alle. Altschuler kuitenkin antaa lukiessaan kuvan sympaattisesta vanhasta herrasta kertomassa elämänsä tarinaa ja vaikuttaa juuri oikeanlaiselta ääneltä Ed Catmullille.

Creativity, Inc. sisältää kauniita ja kiinnostavia ajatuksia luovuudesta, sellaisiakin, jotka yritän itse jatkossa pitää mielessäni. Samoin uskon katselevani jatkossa Pixarin elokuvia hieman uudenlaisin silmin kuultuani hieman siitä työstä, jotka kulissien takana tehdään. Uskoisinkin kirjan antavan paljon Pixar-faneille tai vaikkapa henkilöille jotka työnsä puolesta saavat innoittaa meitä muita.

Books On Tape, 2014
Kesto 12h 52min
Lukija Peter Altschuler

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Unissakulkija / Erik Axl Sund

Erik Axl Sundin jännäritrilogia taitaa olla yksi tämän kirjavuoden suosikeista ja vaikka aikani kuvittelin "uivani vastavirtaan", päädyinkin liittymään Varistyttöä kehuvien bloggareiden kuoroon. Oli ilahduttavaa huomata että trilogian ilmestyy suomennettuna napakassa tahdissa, Unissakulkija ilmestyi kesäkuussa 2014 ja jo lokakuussa on sarjan päättävän osan, Varjojen huoneen, vuoro. Mahtavaa!

Unissakulkija jatkaa Varistytön tapahtumista; Jeannette Kihlberg selvittelee edelleen raakoja murhia apunaan psykologi Sofia Zetterlund. Murhien taustakuvio alkaa paljastua kaikessa kammottavuudessaan - enää vain murhaaja puuttuu...

Kovin paljon en voi Unissakulkijan juonesta kirjoittaa jotten pilaisi muiden lukukokemusta paljastuksilla. Trilogian lukemista pohtivia suosittelen aloittamaan lukemisen Varistytöstä, sillä en usko kaikkien Unissakulkijan juonikuvioiden avautuvan ilman sitä.

Kirjan toinen osa oli ensimmäisen tapaan mukavan nopeatempoinen ja koukutti, joskaan se ei mielestäni noussut aivan ensimmäisen osan tasolle. Liekö syynä se klassinen trilogian toisen osan ongelma vai vielä kesähelteistä toipuva lukija, kelpo dekkari tämä kuitenkin on. Tarina on pirstaleinen, loikkien nykyisyyden ja Varistytön menneisyyden välillä, ratkaisu joka toimii ja kuljettaa hyvin juonta eteenpäin samalla paljastaen palasia ratkaisusta. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan sitä, kuinka Jeannette ja Sofia lopulta selviävät tästä murhakierteestä! Lokakuuhun!
"Ihmisen tappaminen on helppoa. Ongelmat ovat enemmänkin henkisiä, ja niissä lähtökohdat eroavat valtavasti toisistaan. Useimpien ihmisten on ylitettävä melkoinen määrä esteitä. Empatia, omatunto ja harkinta toimivat yleensä esteinä tappavan väkivallan käytölle.
Joillekuille se ei ole sen vaikeampaa kuin maitopurkin avaaminen."
Otava, 2014
Sivuja: 395
Alkuteos: Hungerelden
Suomentanut Kari Koski
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin

maanantai 18. elokuuta 2014

Vuori / Helena Waris

Minulle on suositeltu Helena Wariksen kirjoja useammankin henkilön toimesta ja kun törmäsin Vuoreen kirjaston hyllyssä, päätin vihdoinkin tehdä jotain asian eteen. En tiennyt mitä odottaa, mutta kyyti Vuoren huipulle osoittautui huimaksi!

Helena Wariksen kirja vie lukijansa kaupunkiin vuoren juurella. Vuoren huippu on aina ollut sumun peittämä eikä sen korkeutta ole onnistuttu koskaan mittaamaan mutta nyt sumu alkaa hälvenemään ja outoja asioita tapahtuu. Tarinan kertoja on katakombeissa työskentelevä nuori Lif joka pian lähetetään omituiselle ja vaaralliselle matkalle kohti Vuoren huippua. Jos pelissä on oma henki, voiko keneenkään luottaa?

Vuori osoittautui hypnoottisen hienoksi teokseksi joka leikitteli mainiosti viikinkimytologialla. Tiedän ko. aiheesta kovin vähän ja harmittelinkin tietojeni vähyyttä lukiessani sillä olisi ollut mielenkiintoista vertailla Wariksen tulkintaa varsinaiseen taruun. Jotain sentään tiesin ja tunnistin, kiitos Marvelin väen. (Jepjep, hatara tietämykseni pohjautuu pääosin sarjakuviin. Noloa.)

Wariksen tapa kirjoittaa on tyylikäs ja vähäeleinen. Teksti soljuu vaivattoman oloisesti ja varsinkin Lif oli mainio sankaritar: hän on tavallinen ja silti poikkeuksellinen, ehdottomasti samaistuttava kaikessa pienuudessaan, epäilyssään ja ironisuudessaan. Varsinkin viimeisin ominaisuus oli mielestäni riemastuttava piirre kirjassa, kaiken menon keskellä Waris kevensi hienosti tunnelmaa muutamalla yksinkertaisen tehokkaalla lauseella ja sai minut virnistelemään. Kuka sanoikaan että Vuorelle kiipeämisen pitäisi olla totista puuhaa?!

Olen melko vaikuttunut Vuoresta, jopa siinä määrin että taidan laittaa lisää Helena Wariksen kirjoja lukulistalleni.
"Miekkoja. Kirveitä. Nuolia.
Minulla on pelkkä haarukka-lusikka-setti ja taitettava linkkari."
Otava, 2014
Sivuja: 316

lauantai 16. elokuuta 2014

Tikli / Donna Tartt

Olen koko kevään kierrellyt Tiklin ympärillä malttamattomana. Tarina vaikutti kiehtovalta mutta kirjan muhkea koko saattaisi aiheuttaa pieniä logistisia ongelmia, Tikli kun ei varsinaisesti ole käsilaukkukokoa. Onneksi kesälomalla voi löhöillä vaikka omassa pihassa koko päivän lukemassa..

Tarinan päähenkilö, Theo on 13-vuotias poika joka elämä muuttuu eräänä päivänä taidemuseossa. Theo jää pommi-iskun jäljiltä äidittömäksi mutta lohtua pojalle antaa hänen museosta mukaan ottamansa maalaus, Carel Fabritiuksen Tikli, joka kauneudellaan muistuttaa Theoa äidistään. Juurettomana Theo ajautuu perheestä toiseen, New Yorkin hienostopiireistä pikkurikollisen elämään.

Tartuin Tikliin innokkaasti ja olin varsin vaikuttunut etenkin kirjan alusta joka koukutti minut lähes ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Donna Tarttin teksti ja Hilkka Pekkasen käännös vakuuttivat - olin myyty. Liekö syynä oma fiilikseni vaiko se, ettei aikuisemmasta Theosta ole helppo pitää, mutta tarinan edetessä lukeminen muuttui pikkuhiljaa pakkopullaksi. Huumetarinat eivät kuulu suosikkeihini ja valitettavasti Theon huumeseikkailuja oli luvassa runsaahkosti ja välillä tuntuikin siltä että kirjan punainen lanka, Tikli, katosivat kaiken muun alle.

Fiilikseni Tiklistä ovat siis parhaimmillaankin ristiriitaiset, pidin kyllä Tarttin tyylistä kirjoittaa mutten kuitenkaan siitä, mistä hän kirjoitti. Ja vaikka tiiliskivistä pidänkin, sanoisin että tekstistä olisi ehkä muutaman kännikokemuksen voinut karsia poiskin. Tikli ei siis ollut minun juttuni, valitettavasti. (Mutta Keith Hayesin suunnittelema kansi josta kurkistaa Carel Fabritiuksen Tikli on upea, melkein tekisi mieli tarttua tuohon valkoisee paperisuikaleeseen ja repiä esiin enemmän maalausta!)
"Maalaus, sen taianomaisuua ja eloisuus olivat kuin se oudon ilmava hetki jona satoi lunta, valo oli vihertävä ja lumihiutaleet kieppuivat kameran linssien edessä, jolloin ei ollut enää tärkeää, kuka voitti ja kuka hävisi, teki vain mieli imeä itseensä se sanaton tuulentuivertama tuokio. Kun katsoin maalausta, tunsin asioiden kohtaavan samalla lailla yhdessä pisteessä: väräjävä auringon kultaama hetki, joka oli olemassa nyt ja aina."
WSOY, 2014
Sivuja: 893
Alkuteos: The Goldfinch
Suomentanut Hilkka Pekkanen

perjantai 15. elokuuta 2014

Hugo Cabret / Brian Selznick

Eräs blogin pitämisen hyvistä puolista on se, että saa kiinnostavia lukuvinkkejä. Hugo Cabretista minulle vinkkasi Maija luettuani Like Plastic-juttuni, molemmissa kirjoissa kun yhdistellään kiintoisasti sarjakuvan ja perinteisen kirjan elementtejä, tosin tunnelma teoksissa on varsin erilainen. Siinä missä Like Plastic on komediallinen ja kepeä, vaihtelevat tunnelmat Hugo Cabretissa surumielisestä ahdistuneen pelokkaisiin.

Hugo Cabret on melkoinen järkäle jonka luomiseen on taatusti kulunut suunnattomasti aikaa. Kirjassa vuorottelevat niin kaunis mustavalkoinen kuvitus, pysäytyskuvat vanhoista elokuvista ja kertomuksen teksti. Mielenkiintoiseksi Hugo Cabretin tekee se, etteivät kuvat ole tekstin täydennystä vaan yhtäläinen osa lukukokemusta. Tarina siis kulkee kuvien ja tekstin välillä.

Niinikään mielenkiintoista on se, että Hugo Cabret pohjautuu myös todellisiin henkilöihin, sillä tarinan keskeiseksi henkilöksi nouseva salaperäinen Georges Méliès nimittäin oli aikanaan tunnettu illusioinisti ja elokuvantekijä ja siksipä myös kirjassa mainitut elokuvat ovat todellisia. Pidinkin erityisen kiehtovina näitä pieniä, outoja elokuvan palasia - niitä olisi saanut olla tarinassa lisääkin!

Huolimatta Hugo Cabretin monista hyvistä puolista, en ollut täysin myyty sen tarinan suhteen, kaipasin siltä kuitenkin jotain oudompaa, suurempaa ja dynaamisempaa. Ehkä lukuhetki ei ollut täysin oikea tälle hienovaraiselle tarinalle. Yhtälailla huomasin kaipaavani värejä kirjaan, sillä vaikkapa Mélièsin luoma elokuvamaailma olikin mustavalkoinen, uskon että se olisi ollut vielä upeampi loistavissa väreissä.

Tammi, 2008
Sivuja: 543
Alkuteos: The Invention of Hugo Cabret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mambo in Chinatown / Jean Kwok

Luin pari vuotta sitten Jean Kwokin esikoisteoksen Käännöksiä muutama vuosi sitten ja pidin kirjasta kovasti, herättihän se miettimään uuden kielen merkitystä maahanmuuttajille. Kirjailijan uusimman teoksen, Mambo in Chinatown, päätin kuunnella Audiblen kautta äänikirjana sillä arvelin Kwokin leppeän tyylin sopivan hyvin kaverikseni fillarilenkeille.

Mambo in Chinatown -kirjan sankaritar, Charlie Wong, on melkoinen tuhkimo. Hän työskentelee kiinalaisessa ravintolassa tiskaajana, huolehtien samalla pikkusiskostaan ja isästään. Charlie on kömpelö nuori nainen joka tuntuu saavan potkut paikasta kuin paikasta eikä vastakkainen sukupuolikaan tunnu kiinnostuvan. Sitten Charlie saa työpaikan hienosta tanssistudiosta eikä mikään ole enää niinkuin ennen - rumasta ankanpoikasta kuoriutuu kaunis joutsen.

Kuten Kwokin edellinenkin kirja, on Mambo in Chinatown on omanlaisensa prinsessasatu ja vaikka Kwokin tarina viehättävä onkin, kurtistelin ajoittain kulmiani Charlien uran huikealle nousulle. Tämä satu on suloinen muttei ehkä kokonaisuudessaan ihan siitä realistisimmasta päästä... Lisärealismia olisivat kaivanneet myös tarinan vanhemman sukupolven kiinalaiset sillä en oikeasti jaksa uskoa että siirtolaiset nykypäivän Amerikassa uskoisivat noin vahvasti henkiin ja näkyihin. Haluaisin uskoa että Kwok tietää mistä kirjoittaa mutta silti esimerkiksi Charlien isä ei oikein vaikuta uskottavalta sukupolvensa edustajalta.

Näistä mutinoista huolimatta Mambo in Chinatown oli oikein miellyttävää luettavaa, teksti soljui miellyttävästi eteenpäin ja Charlien hahmoon oli helppo samaistua, myös lukija, Angela Lin teki hyvää työtä käyttäen hienosti aksentteja. Myös kirjailijan esiin nostama pointti maahanmuuttajien eristäytymisestä omaan yhteisöönsä on mielenkiintoinen, ymmärrän mainiosti kuinka oman kulttuurin edustajien läheisyys saattaa tuntua maahanmuuttajasta lohdulliselta aluksi ja kiitos Kwokin, alan myös ymmärtää kuinka turvasatamasta voi tulla myös rasite jos uudesta kulttuurista eristäydytään.

Ps. Kurkatkaapa tämä kirjatraileri, siinä pyörähtelee nimittäin kirjailija itse. Mambo in Chinatown!


Penguin Audio, 2014
Kesto: 12h 52min
Lukija: Angela Lin

maanantai 11. elokuuta 2014

Kakkua, kiitos! / Catharina Ingelman-Sundberg

Olen vallan hurahtanut Minna Lindgrenin ihanaan Ehtoolehto-sarjaan, joka on tulvillaan mummoenergiaa ja siksi nappasinkin innokkaasti mukaan myös vastaavanlaisen teoksen länsinaapurista. En tiedä ovatko vanhukset ja heidän palvelutalokokemuksensa uusi trendi mutta kiintoisa ja tärkeä se kyllä on. Peukutan sitä että vanhukset tuodaan esiin nokkelina ja aktiivisina toimijoina kirjallisuudessa samoin kuin sitä, että vaikeistakin asioista kirjoitetaan kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Märtha, Stina, Anna-Greta, Nero ja Harava kuuluvat palvelutalo Timantin kuoropoppooseen. Elämä palvelutalossa ei houkuttele, sillä asukeille jaetaan jos jonkinmoista tablettia heidän rauhoittamisekseen ja joulukoristeistakin luovuttiin budjettisyistä. Sitten televisiosta tulee dokumentti Ruotsin vankiloista joiden olot palvelutalo Timanttiin verrattuna ruhtinaallisilta ja seniorit päättää perustaa Keinutuolikoplan päästäkseen vankilaan. Kakkua, kiitos!

Catharina Ingelman-Sundbergin teos oli hilpeää ja nokkelaa luettavaa ja jäin jopa muutaman kerran miettimään olisiko seniorien todella noin helppoa puijata nuorempiaan. Loppua kohden alkoi ehkä tuntua hiukan siltä että kirjailija toisti jo samaa vitsiä mutta kokonaisuutena Kakkua, kiitos! oli mukavan kepeä ja iloinen luettava joka kuitenkin antoi ajattelemisen aihetta. Ehtoolehto on toki edelleenkin suosikkini tässä genressä mutta on kiinnostavaa huomata että aiheesta kirjoitetaan muissakin maissa. Onkohan harmaa uusi musta?
"Mihin, mitä meistä on tarkoitus tulla?" kysyivät Stina ja Harava yhteen ääneen.
"Maailman hankalimpia vanhuksia", Märtha vastasi. Sana kapina sai edelleen odottaa.
Schildts & Söderströms, 2014
Sivuja: 388
Alkuteos: Kaffe med rån
Suomennos Outi Menna

lauantai 9. elokuuta 2014

Allegiant / Veronica Roth

Ei kahta ilman kolmatta. Epäröin Veronica Rothin Outolinnun kohdalla sarjan parissa jatkamista mutta sorruin kuitenkin lukemaan trilogian toisenkin osan ja kun kirja veti ensimmäistä paremmin, piti saada luettavaksi myös päätösosa, Allegiant.

Kuvaan Allegiantin juonta tässä vain lyhyesti jottei kukaan trilogian lukemista harkitseva spoilaantuisi. Tarina alkaa jälleen kerran melko tarkkaan edellisen kirjan päätöshetkistä. Trisin ja Tobiasin maailman järjestys on muuttunut muttei välttämättä parempaan suuntaan, oman ison mysteerinsä muodostaa myös ulkopuolinen maailma. Tekeekö tiukka kuri ja järjestys sittenkin maailmasta turvallisemman paikan vai vain ankaramman?

Allegiant poikkeaa hieman sarjan kahdesta aiemmasta osasta sikäli että kirjan kertojina toimivat Trisin lisäksi myös Tobias. Ratkaisu on sinällään toimiva, lisäten hieman syvyyttä parin suhteeseen. Risuja kuitenkin antaisin siitä, että kummankin kyyhkyläisen kertojanääni on hyvin samanlainen. Lukujen alussa toki kerrotaan kertojan nimi mutta ainakin pidempien lukujen keskellä jouduin hetkittäin muistelemaan kuka tällä kertaa olikaan äänessä.

Kirjan teemat ovat sinällään kauniita ja koskettavia, Roth tuntuu sanovan ettei ihmisten luokittelu johda kuin ennakkoluuloihin ja vihaan. Rohkeutta, rakkautta ja ystävyyttä liputetaan niinkuin oikein onkin. Vähän yllättyneenä haluan kehua kirjan tyylikästä loppua, se mielestäni toimi hienosti.

Sarjassa on ilmestynyt myös lyhytromaani Four: The Transfer: A Divergent Story, joka vie lukijansa aikaan ennen trilogian alkua, keskittyen Tobiaksen vaiheisiin.
Since I was young, I have always known this: Life damages us, every one. We can't escape that damage.
But now, I am also learning this: We can be mended. We mend each other.
HarperCollins, 2013
Sivuja: 526

perjantai 8. elokuuta 2014

Erään yhtiön murha / Kari Häkämies

Kari Häkämiehen Erään yhtiön murha sattui hyppysiini puhtaasti random-otannalla. Kirja huuteli minulle kirjaston Bestseller-hyllystä ja tarina kaikessa tuttuudessaan - suuren kotimaisen matkapuhelinjätin amerikkalainen toimitusjohtaja murhataan - herätti uteliaisuuteni.

Kun matkapuhelinjätti Roccumin toimitusjohtaja Mandel tulee murhatuksi juoksulenkillään, saavat poliisit Söder ja Joronen itselleen itselleen kansainvälisestikin kuohuttavan keissin selvittettäväksi. Onko kyseessä satunnainen sekopää, kaunainen irtisanottu työntekijä vai onko murhalla suuremmat poliittiset tai taloudelliset motiivit?

Tartuin Häkämiehen kirjaan toivoen kunnollista kotimaista finanssidekkaria Karo Hämäläisen hengessä, lähtökohdathan olivat siihen tarkoitukseen mitä oivallisimmat. Ajatusleikki tuntui kiinnostavalta ja kiehtovalta - tästä aihioista olisi minun mielikuvituksessani voinut saada irti monenlaista, reaktiot toimitusjohtajan murhaan mediassa, pörssissä, yrityksen sisällä, toimitusjohtajan lähipiirissä... Häkämiehen kirja toki yrittää hyödyntää tätä mutta kokonaisuus jää silti varsin laimeaksi, esimerkiksi ensireaktiot murhaan - minusta hyvinkin mielenkiintoiset - hypätään lähes kokonaan yli.

Alkuinnostuksen jälkeen lukuintoni siis hiukan laski tajutessani että kirja painottuisi - minun makuuni  - liiaksi politiikkaan ohittaen paljon mielenkiintoista itse poliisitutkinnasta. Kirja on hämmentävää luettavaa myös siksi että mahdollisia viitteitä tosielämään on paljon ja jäinkin miettimään olisiko minun esimerkiksi pitänyt vetää yhtäsuuruusmerkit Jutta Urpilaisen ja Kirsi Sunin välille tai sittenkin antaa Kirsin olla oma kuvitteellinen hahmonsa? Ilmeisesti liian selkeä viite oikeaan henkilöön sotki ainakin minun pasmani. Kirsin hahmo oli minulle muutenkin hankala, osa hänen ajatuksistaan tuntui minusta epäuskottavilta, varsinkin miesten maailmassa toimivan johtajan suusta tulevina. Muutenkin kirjan henkilökategoria tuntui kohtuullisen mittavalta, mikä sekoitti osaltaan sinällään nokkelaa juonta.

Teos, 2014
Sivuja: 297

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Palestiina / Joe Sacco

Joe Saccon Palestiina oli pongaus kotikirjastoni maanmainiosta sarjishyllystä. Kirjaston väki oli jälleen kerran tehnyt oivaa työtä laittamalla ajankohtaisia teoksia esille ja meikäläinenhän nappasi tähän täkyyn joka ehkä muuten olisi saattanut jäädä huomaamatta. Kiitos vain kirjaston väelle hyvästä vinkistä!

Palestiina on Joe Saccon kuvaus paikallisen asukkaiden elämästä ensimmäisen intifadan (1987-1993) aikana. Sacco vietti tuolloin kaksi kuukautta Länsirannalla ja Gazan alueella ja on kuvannut kokemaansa ja kuulemiaan surullisia tarinoita näiden kansien väliin.

Maailma on muuttunut paljon ensimmäisen intifadan vuosista mutta pahoin pelkään ettei palestiinalaisten tilanne ole noista ajosta juuri parantunut. Sacco onnistuu näyttämään Palestiinan arjen sydäntäsärkevän rujona ja ankeana. Se on paikka jossa lähes jokainen mies on ollut vankilassa, jossa jokaisella tuntuu olevan surullinen tarina kerrottavaksi. Mutaa, alistamista, köyhyyttä ja ankeutta. Vainoa, väkivaltaa ja vihaa. Niistä on tämä kirja tehty.

Ja samalla tämä on oikein hieno kirja, oivaltava, herkkä ja ihan pikkuisen hauskakin. Ihailen sitä että kirjailija on uskaltanut värittää teostaan huumorilla joka kohdistuu häneen itseensä tarinan kertojana - tyylikäs ja toimiva veto. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa ja samalla surullisena ihmettelen mistä kaikki tuo viha kumpuaa ja kuinka sen voi ikinä edes saadakaan loppumaan?! Ihmisiähän me kaikki kuitenkin olemme, eikö niin?

WSOY, 2003
Sivuja: 286
Alkuteos: Palestine
Suomentanut Juhani Tolvanen

maanantai 4. elokuuta 2014

Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär / Indrek Hargla

Kesälomareissullamme tuli pyörähdettyä Tallinnassa ja mikäpä sopisikaan paremmin matkakirjaksi kuin Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Apteekkari Melchior -sarjan tuorein osa, Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär. Vanhassa kaupungissa samoilun jälkeen oli helppo samaistua kirjan tunnelmiin ja kiitos kiemuraisen juonen, silmät pysyivät auki kotimatkallakin!

Tallinnassa tapahtuu taas kummia kun nuoren muukalaisen kimppuun hyökätään. Pyövelin tytär, Wibeke, näkee hyökkäyksen ja pelastaa nuorukaisen, joka näyttää menettäneen muistinsa iskun voimasta, joka muistaa vain nimen "Steffen". Ja kuten arvata saattaa, apuaan tarjoaa Melchior joka yrittää sekä selvittää nuoren matkamiehen taustoja että löytää murhamiehen ennenkuin hän iskee uudelleen.

Apteekkari Melchior -sarja on mielestäni virkistävä lisä dekkarigenreen ja olen vaikuttunut siitä, kuinka paljon taustatutkimusta Indrek Hargla onkaan mahtanut teoksiinsa laittaa, sarjan kirjoissa nimittäin on hurja määrä tietoa keskiajasta! Tällä kertaa tosin antaisin pienen risun infodumpista, sillä vaikka yksityiskohdat elävöittäväkin tekstiä, alkoi 1,5 sivun pituinen kuvaus juhlan ruokalajeista ehkä kuitenkin hitusen puuduttavaa luettavaa. Samoin koin että loppuratkaisu, pitkä ja harras juonen avaaminen, oli liikaa etenkin kun tarinan pahis oli arvattu jo aikoja sitten.

Kuten edeltä saattaa huomata, Pyövelin tytär ei ollut täydellinen lukukokemus mutta toimi varsinkin Tallinnan matkalla mainiosti. Mieli tekisi joskus käydä kiertämässä kirjan tapahtumapaikat - järjestetäänköhän Tallinnassa Melchior-opaskierroksia? Odotan mielenkiinnolla sarjan uusimman osan ilmestymistä syyskuussa, siinä Melchior mittelee voimiaan Piritan kuristajan kanssa!
"Kivet kertovat minulle omaa tarinaansa ja kirkontornit osoittavat tien kohti taivasta, kertovat että meillä kaikilla on sielu ja että meidän kaikkien tulisi pitää se paremmin mielessämme joka päivä. Tallinna jää tänne vielä kauaksi aikaa minun jälkeeni, ja tulee ihmisiä, jotka eivät tunne tai muista niitä, jotka tämän kaupungin rakensivat. Mutta jos he haluavat elää tässä kaupungissa, jos he haluavat olla tämä kaupunki, heidän ymmärryksensä on ulotuttava muistia kauemmaksi, sinne, missä on kaikkien asioiden mittapuu, alku ja loppu, merkitys ja tärkeys. Sillä muuten he jäävät täällä ikuisesti vieraiksi."
Moreeni, 2013
Sivuja: 406
Alkuteos: Apteeker Melchior ja timuka tütar
Suomentanut Jouko Vanhanen

lauantai 2. elokuuta 2014

Hyvä aviomies / Liane Moriarty

Heinäkuun helteissä sain luettavakseni sähköisen ennakkokappaleen Liane Moriartyn kirjasta Hyvä aviomies. Kirjailija ei ollut ennestään tuttu mutta kannen perusteella veikkailin sisältä löytyvän chick-litiä ja sehän passaa helteeseen kuin jäätelötuutti meikäläisen käteen.

Kirjan keskiössä ovat salaisuudet ja niiden elämää muuttava voima. Siivotessaan Cecilia, täydellinen kotirouva ja Australian 3. paras Tupperware -myyjä, löytää miehensä papereista kirjeen, joka on osoitettu hänelle, mutta kirje on tarkoitettu avattavaksi miehen kuoleman jälkeen. Pandoran lipasko? Tess pakenee aviokriisiään kotimaisemiin ja tutustuu Cecilian ohella Racheliin, jonka menneisyyttä varjostaa tragedia.

Moriartyn teos osoittautui yllättävän koukuttavaksi tapaukseksi. -Kolmen naisen voimin tapahtuva kerronta kuljetti tarinaa mukavaa vauhtia eteenpäin ja mielenkiintoi säilyi näkökulman muutosten ansiosta. Kirja asetelmineen on sinällään melko perinteinen, jopa hitusen ennalta-arvattavakin mutta siltikin tämä soppa toimii ja jätti tämän lukijan lopuksi pohtimaan elämän taitekohtia. Kelpo kesälukemista!

WSOY, 2014
Sivuja: 358
Alkuteos: The Husband's Secret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Oota, mä luen eka tän loppuun

perjantai 1. elokuuta 2014

Valvova silmä / Arne Dahl

No niin. Tein sen taas, nimittäin sekoilin dekkarisarjan järjestyksen kanssa. Tällä kertaa tein tosin melkein emämokan aloittamalla 10-osaisen sarjan viimeisestä osasta. Sekoitin Dahlin johonkin toiseen ruotsalaisdekkaristiin - näin jälkeenpäin en edes ymmärrä kehen ja sitten olenkin siinä tilanteessa että huomaan lukevani hienoa kirjaa joka on sarjansa viimeinen. Toki on mahtavaa löytää uusi dekkaristi luettavaksi mutta olisipa hienoa myös joskus kokeilla sarjojen lukemista oikeassa järjestyksessä. Huoh.

Valvova silmä on siis Arne Dahlin poliisin A-ryhmästä kertovan dekkarisarjan päättävä osa. Tapahtumaketju käynnistyy kesän viimeisenä päivänä kun videoliikkeen ryöstö johtaa tiimin sattumalta anorektikkojen murhasarjan jäljille. Myös Paul Hjelm saa odottamattoman työksiannon.

Luulen että olisin saanut kirjasta reilusti enemmän irti mikäli ryhmän jäsenet olisivat olleet entuudestaan tuttuja. Nyt oli selvää että heillä oli taustallaan vuosien yhteinen taival joka ei kuitenkaan lukemisen väärästä kirjasta aloittaneelle oikein auennut. Tämä on sinänsä sääli, sillä Valvova silmä on hieno dekkari. Pelkästään aloitus, jossa tarinan kertoja ikäänkuin taivaista tarkkailee päähenkilöiden elämää, on vaikuttava ja riitti koukuttamaan allekirjoittaneen.

Dekkari ei ole ehkä ihan siitä realistisimmasta päästä, mutta kun tarina kerrotaan kunnolla, ei sillä taida olla väliäkään. Ainakin allekirjoittanut eli täysillä mukana A-ryhmän ylä-ja alamäissä. Mukana on huimia käänteitä ja myös kaunista ja pohdiskelevaa tekstiä - harvinainen paketti dekkareissa! Luulen että yritän tutustua aikaisempiin Dahlin kirjoihin, jahka ensin hiukan unodan Valvovan silmän paljastukset...

Otava, 2012
Sivuja: 461
Alkuteos: Himmelsöga
Suomentanut Kari Koski