perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuun tohinoita

Tammikuu ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. On vielä pimeää ja kylmää, joulun juhlakausi on takana ja edessä on vain arkea, kevät on kaukana. Tänä vuonna tammikuu kuitenkin hurahti ohi pikajunan vauhtia, sillä vietimme siitä 10 päivää lomailemassa New Yorkissa. Loma oli hyvä ja tuli tarpeeseen, aika lensi hurjaa vauhtia. Reissulla tuli käytyä - luonnollisestikin - ne pakolliset turistinähtävyydet sekä liuta kauppoja, koimmepa lumimyrskynkin Nykin tyyliin. Kotiinkin oli hyvä tulla, kun taskussa oli monta uutta hyvää muistoa takataskussa.

Luonnollisestikin pyörähdin myös muutamassa kirjakaupassa haaveilemassa sekä New York Public Libraryssä (siinä samassa, jossa Carrie aikoo avioutua Sinkkuelämää -elokuvassa). Olipa komea kirjasto! Parhaiten mieleen reissusta taisi jäädä 9/11 -muistolehto, joka oli todella vaikuttava ja haikea paikka.

Reissun aikana bloginikin ehtii täyttää vuosia, kolme vuotta on lentänyt kuin siivillä. Vaikka juhlinta tällä kertaa lykkääntyikin, koitan kehitellä jotain hauskaa tulevaisuudessa.

Tammikuun luetut

Ajatukseni ovat tässä kuussa huidelleet ihan muualla kuin lukemisessa, mutta se varmaan teki ihan hyvää minulle. Luin tammikuussa 15 kirjaa ja n. 3379 sivua, poislukien äänikirjat, joita kuukauteen mahtui kaksi. Sivumäärä taitaa olla blogini alhaisimpia, mutta väsyneillä silmillä ei tee mieli lukea. Onneksi on äänikirjat!

Tammikuun parhaimpiin lukukokemuksiin kuuluvat hersyvä Mad about the boy, huikea The Luminaries sekä kaukonäköinen Naisten paratiisi. Varsinaista floppia ei kuukauteen mahdu vaikka The Post Officen Henry minua kovasti ärsyttikin.


Näiden lisäksi lukaisin myös Andrew Kaufmanin haikean pikku rakkaustarinan All My Friends Are Superheroes, jossa tavallinen mies rakastuu naiseen, jonka supervoima on perfektionismi. Pariskunnan häissä tapahtuu kamalia kun naisen kateellinen ex-poikaystävä hypnotisoi tämän niin ettei hän kuule eikä näe puolisoaan. Kummallisista pienistä tarinoista pitävät, tsekatkaapas tämä!

Haasteiden tilanne

Ei-mitenkään yllättävästi kirjallinen maailmanvalloitukseni ei ole edennyt tässäkään kuussa. Aloitin myös Ihminen sodassa -haasteen jossa nappasin kaksi ensimmäistä pistettäni ja pääsin siis sotamieheksi.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa taidan blogata ainakin ikisuosikkini Amy Tanin uusimmasta kirjasta, joka parhaillaan on minulla kuunneltavana. Ehkä saan luettua myös vähän tietokirjoja!

12 kommenttia:

  1. Onnea minultakin 3 vuotiaalle! Oma blogini täyttää saman verran ensi kuussa :)

    Paljon olet minusta ehtinyt lukea, vaikka onkin ollut muuta (ehkä jopa parempaa!) puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, onnea etukäteen siis sinunkin blogisi synttäreille! Kieltämättä lomalla ei kauheasti ehtinyt ajatella lukujuttuja kun piti vipeltää siellä sun täällä ja kivaa oli.

      Poista
  2. New York onkin sopiva paikka juhlistaa 3-vuotiasta blogia. :) Onnea blogille ja bloggausintoa jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, blogin synttärit olisivatkin mitä oivallisin syy paeta tammikuista Suomea. Ehkä nelivuotisbileitä juhlitaan jossain lämpimässä. ;-)

      Poista
  3. Tammikuun voisi poistaa kalenterista kokonaan. Mutta upean keinon keksit sitä piristämään! Oon niin kade tuosta matkasta, josta itsekin haaveilen. Ja kiinnostavia kirjojakin olet lukenut. Määrällisesti pariin kertaan sen, mitä uutisoitiin himolukijan rajaksi vuodessa :-) Hienoa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, olen kyllä vähän samaa mieltä tuon tammikuun kanssa. Tulppaaneiden lisäksi sitä on vaikea keksiä paljonkaan positiivista, paitsi että lukuaikaa riittää. Iso Omena oli kiehtova paikka vaikka kelit olivatkin yhtä kehnot kuin meillä täällä.

      Hulppeaa helmikuuta sinullekin!

      Poista
  4. Olen vain että wou mikä kuukausi! Hurrrrrjan monta mielenkiintoista kirjaa! Onnea myös synttäreistä :)

    VastaaPoista