maanantai 9. joulukuuta 2013

Poliisi / Jo Nesbø

Olen kuullut paljon kehuja Jo Nesbøn Harry Hole -sarjasta ja kiitos Elisa Kirjan koukuttavan äänikirjatarjouksen, päätin tutustua sarjaan ostamalla itselleni Poliisin. Tajusin vasta myöhemmin aloittaneeni kirjasarjan lukemisen vaihteeksi ihan väärästä päästä, 10. osasta. Fiksuako? No ehkä ei.

Kerrottakoon siis, että ilmeisesti sarjan edellinen kirja päättyi hyvin jännittäviin tunnelmiin, joissa Harry Holen henkiinjääminen jäi epäselväksi. Tapahtumat alkavat varsin hyytävällä menolla kun käy ilmi että Oslossa mellastaa poliisinsurmaaja. Lisäksi sairaalassa makaa salaperäinen koomapotilas jota on vartioitava 24/7. Ja tästähän meno voi vain kiihtyä...

Tiedän uivani nyt vastavirtaan mutta Poliisi ei ollut minun juttuni. Nesbø on toki taitava kirjoittaja joka kuljettaa lukijaa kuin pässiä narussa mutta tällä kertaa jokin tökki allekirjoittaneella. Osasyy oli varmasti siinä että aloitin sarjan lukemisen väärästä päästä, sillä varsinkin äänikirjan kanssa huomasin kamppailevani lukuisten henkilöiden ja heidän suhteidensa kanssa. Kuka olikaan kenen kanssa ja olikos tuo tyyppi poliisi, pikkurikollinen vai joku muu? Tämä lienee pieni heikkous äänikirjoissa, ainakin minun on helpompi muistaa nimiä yms. mikäli olen nähnyt ne kirjoitettuna.

Toinen mussutuksen aiheeni oli itse äänikirja, jonka lukijana oli sinällään oikein miellyttävä-ääninen Jarmo Mäkinen. Olen viime aikoina kuunnellut useammankin kirjan joissa oli upeaa ääninäyttelemistä ja niiden jälkeen vei kieltämättä hetken aikaa tottua siihen, että Poliisia vain luettiin. Toki kirja monine henkilöineen olisikin ollut melkoinen pala näyteltäväksi... Enemmän kuin näyttelemistä jäin kuitenkin kaipaamaan hitusen pidempää paussia niiden kohtien välille joissa kappaleessa seurattava henkilö vaihtuu. Lukijaa nimittäin vähän hämmentää kun kesken seksikohtauksen pompataankin metsään väijymään murhaajaa.

Mutta se mussutuksesta. Kuten sanottua, Nesbø kyllä vakuuttaa kirjoittamisellaan ja ajoittain elin jopa niinkin vahvasti kohtauksissa mukana että suorastaan alkoi pelottaa. (Vinkiksi vaan muille, tämä ei välttämättä ole oikea äänikirja marraskuisille iltalenkeille metsässä.)  Teksti oli minun makuuni myös liian raakaa ja äänikirjana kaikki tuntui vielä vähän pahemmalta.

WSOY, 2013
Kesto: 19 h 55 min.
Lukija Jarmo Mäkinen

8 kommenttia:

  1. Heh, muistan itsekin että olin aika pihalla kaikesta aluksi, kun fiksuna aloitin näiden kirjojen lukemisen jostain puolivälistä. No nykyisin olenkin melkoinen Harry fani, kun olen lukenut kaikki kirjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MeTu, aika useinhan dekkarisarjoja voi lukea omassa järjestyksessä, mutta Harry Holet tosiaan pitäisi aloittaa alusta!

      Poista
  2. Harry Hole kirjat pitää aloittaa ensimmäisestä kirjasta, kun ne jatkuvat edellisestä kirjasta. Ei ihme, että olitte pihalla juonista. Harry on minun lemppari, vaikka siinä on taas juoppo poliisi pääosassa. Nukkumatta vuorokausiin ja yleensä ruumiinjäsenet itse paketoituna Harry porskuttaa rikollisten perässä, vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tuli tosiaan huomattua että nämä eivät ole stand alone -kirjoja vaikka monet dekkarisarjat ovatkin. Jos totta puhutaan, muutama juttu tässä kirjassa sai minut ärsyyntymään Harryyn, mutta pystyn ehkä pääsemään siitä yli. :D

      Poista
  3. Olen äänikirjassa levyssä 11 ja allekirjoitan huomiosi. Mutta ennen kaikkea huomaan, että Poliisi on mulle aivan liian väkivaltainen ja pelottava. Menin varaamaan pesutupaa ja huomasin säikähtäväni pienintäkin risahdusta rappukäytävässä. Kamalaa. Sopii siis erinomaisesti kaikille hyvähermoisille dekkarifaneille. Heille erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulasi, äänikirjan kuuntelemisessa on varmaan se paha puoli, että lukupaikka ei aina ole se turvallinen sohvan nurkka ja jotenkin luettu teksti tuntuu vielä todellisemmalta. Minä tykkään ottaa äänikirjan lenkille mukaan ja juuri nyt pimeillä keleillä pari kohtaa teki todella tiukkaa. Tässä siis kirja niille kovahermoisille. :D

      Poista
  4. Hyvä huomio. Taistelin tässä välissä Poliisin loppuun, mutta olen helpottunut, kun se on nyt ohi. Jos haluat joskus muuttaa blogisi nimeä, niin hyvä vaihtoehto sullakin olisi Kirja korvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Lukulasi - hyvä ehdotus! Äänikirjojen määrä minulla tosiaan kasvaa, ne kun ovat niin näppäriä.

      Poista