lauantai 15. kesäkuuta 2013

Sharp Objects / Gillian Flynn

Gillian Flynn on juuri nyt kuuma nimi kirjablogeissa, kiitos mainion Kiltti tyttö -jännärin. Vaikka kirjasta pidinkin, ehti kulua lähes vuosi ennen kuin hoksasin että Flynniltä voisi lukea jotain muutakin - kiitoksia vain Bokbabbel-blogiin, joka sai lopultakin allekirjoittaneen näkemään valon. Aika ihanaa muuten että meillä on kirjastolaitos, jonka kokoelmista voin etsiä näemmä melkein mitä tahansa kirjaa ja saada sen hyppysiini parhaassa tapauksessa muutaman päivän kuluttua. Helmet on parhautta! (Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan ehta rakkaudentunnustus!)

Kirjan päähenkilö Camille Preaker, toimittaja, joka on aikoja sitten karistanut kotikaupunkinsa Wind Gapin (väkiluku 2 120 asukasta) tomut jaloistaan. Sitten Camillen päätoimittaja lähettää vastahakoisen naisen tutkimaan pikkukaupungissa tapahtunutta pikkutytön murhaa ja toisen tyttösen katoamista. Työtehtävä ajaa Camillen takaisin lapsuudenkotiinsa ja äitinsä, täydellisen Adoran helmoihin.

Sharp Objects osoittatui kelpo dekkariksi, jonka parissa hurahti mukavasti muutama kesäilta. Gillian Flynn on onnistunut luomaan kirjaansa paitsi mainion pikkukaupungin tunnelman myös riemastuttavan kieroja ja vinksahtaneita, joskin hivenen stereotypisia hahmoja. Mm. Camille pikkusisar, Amma, on hyvin tyypillisen oloinen mean girl, joka pyörittää kouluaan itsevaltiaan elkein eikä itseään viiltelevä Camillekaan ihan tavallisimmasta päästä ole. Pidin kovasti Camillesta, joka oli sopivan rosoinen ja kiinnostava tyyppi, kuin amerikkalaisen pikkukaupungin oma Lisbeth Salander, niin vahva ja niin rikki.

Flynnin teksti oli miellyttävää luettavaa, pidin sen kuivasta ironiasta ja pienistä koukuista, jotka päästivät lukijan hienosti suoraan Camillen sanoja vilisevälle iholle. Kirjan loppuratkaisu on arvattavissa melko aikaisin mutta se ei oikeastaan haitannut lukukokemustani - tällä kertaa selvästi tärkeämpää oli itse matka kuin päämäärä. Sharp Objects on mielestäni kelpo kesädekkari, suosittelen sitä ja toivon että kirjasta saadaan ehkä joskus myös suomennos!
"Main Street was empty. No cars, no people. A dog loped down the sidewalk, with no owner calling after it. All the lampposts were papered with yellow ribbons and grainy photocopies of a little girl. I parked and peeled off one of the notices, taped crookedly to a stop sign at a child's height. The sign was homemade, 'Missing,' written at the top in bold letters that may have been filled in by Magic Marker. The photo showed a dark-eyed girl with a feral grin and too much hair for her head. The kind of girl who'd be described by teachers as a 'handful.' I liked her."
Phoenix, 2007
Sivuja: 328

10 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin lukea lisää Flynniä. Dark Places on kirjastossa, joten sen varmaan luen seuraavaksi. Tätä ei kirjastossa ole, mutta ehkä heitän sinne hankintaehdotuksen. Tuskin olen ainoa, joka voisi haluta lukea myös tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kirjastossamme ei taas ollut Dark Placesia, joten täytyypä tehdä hankintaehdotus minunkin.

      Poista
  2. Minulta on vielä se Gone Girl lukemati, mutta luulen jo näin ennakkoon, että pidän siitä. Tämäkin vaikuttaa kiintoisalta ja olenkin muuten odottanut, että joku kirjoittaisi muistakin Flynnin kirjoista!

    Olen joskus huvikseni hakenut Helmetistä kirjoja, lähinnä sellaisia enkunkielisiä, jotka olen itse lukenut. Hyvin usein sieltä löytyy niitä eli täytyy ihan nostaa hattua sille, miten kattavasti myös englanninkielisiä kirjoja saa Suomen kirjastoista (ainakin siis pk-seudulla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen että Flynn voisi hyvinkin istua sinun kirjamakuusi, mukavan kieroja kirjoja.

      Helmetin kokoelma on kyllä hyvä ja Overdrivestäkin löytyy vaikka mitä. Loistopalvelu!

      Poista
  3. Samoin on suunnitelmissa lukea lisää Flynniä - kunhan tästä taas ehtii...

    VastaaPoista
  4. Voisin kokeilla etsiä tämän täältä englanniksi, pidin Kiltistä tytöstä (en vain ole ehtinyt vielä blogata siitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, Berliinin ihanista kirjakaupoita kyllä varmaan löytyisi tämäkin.

      Poista
  5. Kiva lukea arvio Flynnin muustakin tuotannosta, Kilttiä tyttöä siis yhtään väheksymättä. Pidin Kiltissä tytössä juuri kieroudesta, joten eihän sitä tiedä jos vaikka innostuisin lukemaan muutakin häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ehkä muodoltaan tyypillisempi dekkari, mutta Flynn on mielestäni saanut aikaan aika herkullisen pikkukaupungin tunnelman ja sopivan vinksahtaneen henkilökaartin.

      Poista