Poikkeus säännöstä / Christian Jungersen

Christian Jungersenin Poikkeus säännöstä meinasi jäädä kesken. Väsytti, päätäkin vähän särki, enkä millään tahtonut päästä kiinni kirjan punaiseen lankaan. Dekkarilta se ei ainakaan tuntunut, sellaiseen tarkoitukseen kirjassa oli aivan liian vähän toimintaa ja aivan liian paljon henkilöiden aivoituksien kuvailua. Sinnikäästi jatkoin kuitenkin eteenpäin kahlaamista, sillä a) minulla ei ollut muutakaan luettavaa ja b) kirjan kansi kettuineen oli hieno. Ja melkein kuin varkain, yht'äkkiä huomasin koukkuuntuneeni tähän kirjaan! Kuinka tässä nyt näin kävi?!

Kirja vie lukijansa Tanskaan, Tanskan kansanmurhien tiedotuskeskuksen toimistolle. Laitos on pieni ja äkkiseltään voisi kuvitella että viidestä henkilöstä muodostuva henkilökunta olisi yhteenhitsautunut ja innostunut porukka. Työpaikalta kuitenkin löytyykin jännitteitä, jotka alkavat paljastua kun henkilökunnan jäsenet, Malene ja Iben saavat nimettömät uhkauskirjeet. Heidän epäilyksensä kohdistuvat jugoslavialaisen sotarikollisen jälkeen kuitenkin Anna-Liseen, joka toimii tiedotuskeskuksen arkistonhoitajana.

Jungersenin kirja osoittautui sellaiseksi, joka osoitti tehonsa vähä vähältä. Mitä pidemmälle lukeminen edistyi, sitä enemmän kirjailijan ratkaisut alkoivat avautua lukijalle ja syntyi loistavia ahaa-elämyksiä.  Kirja on oikeastaan mielestäni kuvaus työpaikkakiusaamisesta ja siitä, kuinka suhteet ihmisten välillä pääsevät tulehtumaan. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin eri kertojien voimin, useimmiten kuitenkin niin että äänessä on joko Malene tai Iben, välillä kuitenkin Jungersen päästää myös Anna-Lisen ääneen näyttäen sitäkin kautta todellisuuden toisen puolen. Kirjan kiusaaminen oli hyvin uskottavaa, hymyihin verhottuja pieniä piikkejä, porukasta pois sulkemista, kuiskuttelua, näennäisen viatonta toimintaa joka kuitenkin loukkasi uhria. Jungersen käyttää kirjan henkilöitä hienosti kuvatessaan sitä kuinka kiusaamisen uhri miltei demonisoidaan jotta kiusaamiselle saataisiin oikeus.

Kirjassa viitataan usein kansanmurhiin päähenkilöiden työtehtävien kautta, mikä toimii mielenkiintoisena ja ajatuksia herättelevänä vertauskuvana kiusaamiselle. Radikaali mutta hyvä veto kirjailijalta! Kiinnostavana pidin myös sitä, että Jungersen on valinnut kirjansa päähenkilöiksi joukon naisia, jotka kai normaalisti voisi ammattinsa puolesta mieltää kilteiksi hissukoiksi - mukaan mahtuu niin sihteeriä, kirjastonhoitajaa kuin historioitsijaakin - aivan kuin näyttääkseen että meissä kaikissa on potentiaalia sekä hyvään että pahaankin.

Pidin muuten kirjan kannesta kovasti, harvinaisen ja arkisen yhdistelmä tuntui pysäyttävältä ja mielikuvitusta kutittavalta. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän kansi merkityksineen minua puhutteli. Kannen suunnittelijasta en valitettavasti löytänyt tietoa, se luultavasti piileskelee kirjaston viivakooditarran alla. Mutta kiinnostava kuva joka tapauksessa!

"Pahuudeksi kutsuttu piirre ei herää pelkästään silloin, kun taistellaan ruoasta ja rakkaudestaa. Meillä se on monimutkaisempaa. Meissä on painonappeja, jotka käynnistävät taistelun ja ehkä tappamisen, ja toisia painonappeja, jotka käynnistävät hyvyyden. Eikä meillä itsellä ole aavistustkaan, missä napit sijaitsevat, kuka niitä painelee, tai edes milloin mitäkin nappia on painettu."

Otava, 2007
Sivuja: 675
Alkuteos: Undtagelsen
Suomentanut Sanna Manninen