Kuolemanjärvi / Qiu Xiaolong

Harrastan mielelläni kirjallista maailmanvalloitusten dekkarien kautta, sillä dekkarin muodon ollessa jokseenkin universaali, on helpompaa tehdä vertailuja eri kulttuurien välillä, mm. Alexandra Marininan kirjoittamat venäläisseikkailut eroavat melkoisesti vaikkapa Patricia Cornwellin Scarpetta -sarjasta tai Liza Marklundin Annika Bengtzoneista. Olen tästä samaisesta syystä nauttinut myös paljon Qiu Xiaolongin Chen Cao -sarjasta, sillä mielestäni se antaa mielenkiintoisen ja melko aidonkin oloisen kuvan nykypäivän Kiinasta ja suosittelenkin sarjaa lämpimästi niille, joita kyseinen kulttuuri ja rikostarinat kiinnostavat!

Kuolemanjärvessä Chen Cao -sarja etenee jo 7. suomennettuun osaansa. Runoilevalle ja muutenkin romanttiselle ylikomisariolle tarjotaan mahdollisuutta lomailla korkeimpien puoluekaadereiden luksuslomakohteessa Tai-järvellä. Puitteet ovat kiinalaiseen tyyliin upeat, mutta pinnalla alla - ihan kirjaimellisestikin - muhivat läheisen kemiantehtaan saasteet. Chen tapaa sattumalta Shanshanin, kauniin ja innokkaan ympäristönsuojelijan joka hurmaa komisarion samalla järkyttäen tätä tiedoillaan ympäristötuhoista. Eikä dekkari olisi dekkari ilman murhaa...

Vaikka Kuolemanjärven aihepiiri onkin ajankohtainen ja sen teksti toimivaa ja kaunista, en tällä kertaa oikein päässyt kunnolla kiinni romaaniin. Osittain vika oli varmasti lukijassa, mutta koin myös kirjan ympäristöteeman ehkä saaneen liiankin suuren roolin Kuolemanjärvessä. Aihe on toki tärkeä ja kiinnostavakin ja ymmärrän Xiaolongin halun tuoda asiaa esiin, nyt vain pääsi käymään niin että se varsinainen murhan selvittely tuntui jäävän melkeinpä taka-alalle mikä dekkarinystävän näkökulmasta on sääli. (Kiinan luonnon surullisesta tilasta on muuten kirjoitettu hätkähdyttävä tietokirjakin, Kun miljardi kiinalaista hyppää.)

Tuttuun tapaan kirjassa on paljon runoja, sekä Chenin itsensä kirjoittamia että vanhoja kiinalaisia klassikoita, jotka mielestäni ovat hieno elementti kirjasarjassa (intoilin niistä mm. edellisen Kahden kaupungin tarinan postauksessa). Runot toimivatkin hienosti konstrastina nykypäivän Kiinan kovalle ja ahneellekin maailmalle.

"Chen ei tiennyt, kuinka kauan he olivat puhuneet. Hän tiedosti vain Shanshanin hiussuortuvan, joka hipaisi poskeaan kerran tai kaksi, aivan kuin kertosäe puoliksi unohdetussa runossa, ja Shanshanin siron sormen, joka osoitti papereita tämän selittäessä kaikkea juurta jaksain."

Otava, 2013
Sivuja: 315
Alkuperäisteos: Dont't cry, Tai-lake
Suomentanut Oona Timonen