tiistai 1. tammikuuta 2013

Katse taakse eli mitä tulikaan tehtyä vuonna 2012

Vuoden päättyessä minulla on tapana aina miettiä mennyttä, viime vuonna lainasin Sallalta idean tilastotuokioon ja nyt jatkan samalla linjalla. Tilastonörtti minussa riemuitsee! Vuoden aikana luin 204 kirjaa, postauksia tuli blogiin jonkin verran tätä enemmän haasteiden ja erilaisten välihöpinöiden muodossa.Viime vuoteen verrattuna bloggaustahtini siis kasvoi hiukan, sillä vuonna 2011 bloggasin 184 kirjasta. Sarjakuvista kirjoitin aiempaa reilusti edellisvuotta enemmän eli 20 ihanaa piirrettyä kirjaa. Uusia lukijoita on tullut monia lisää - kivaa ja tervetuloa kaikille!



Piirakka-kaaviot antavat oikeastaan minusta aika hyvän läpileikkauksen siihen, mitä blogini on. Luen aika reilusti fiktiota, joskin tänne joskus ihan faktaa eksyy mukaan.








Luen omasta mielestäni melko paljon englanniksi ja määrä näyttää olevan kasvussa viime vuodesta, jolloin suomeksi lukemani kirjallisuuden prosenttiluku oli vielä 79%. Uskoisin että e-kirjainnostuksellani on tässä oma vaikutuksensa, olen tänä vuonna anehtinut paljon ilmaisia englanninkielisiä ihanuuksia niin Kobobooksin kuin Helmetin Overdrivenkin kautta.



Tiedän olevani käännöskirjallisuuden ystävä mutta bloggaaminen on selvästi vaikuttanut minuun siten, että kotimaisen kirjallisuuden osuus kasvaa, hitaasti mutta varmasti. Viime vuonna blogin kirjoista oli kotimaisia 22 prosenttia, tänä vuonna luku kasvoi jo 28 prosenttiin. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen blogien kautta saanut loistavia kotimaisia lukuvinkkejä, kiitos kaikille niistä!





Kirjailijoiden sukupuolijakauma on kiinnosti Blogistaniaa vuonna 2011 ja siksi minäkin ryhdyin tunnistein tilastoimaan omia jakaumiani. Vuonna 2011 sukupuolijakauma oli 42% - 58% naisten hyväksi, vuonna 2012 olen näemmä suosinut naisia muutaman prosentin verran enemmän. Yritän korjata tämän miessukupuolta sortavan tilanteen ensi vuonna, ehkäpä järjestän blogissani vaikkapa Miesten kuukauden?



Viime vuonna pohdin ensimmäistä kertaa myös sitä kuinka olen kirjat luettavakseni valikoinut, eli tunsinko esim. kirjailijaa tai kirjasarjaa entuudestaan vai kokeilinko jotain uutta. Vuonna 2011 meno oli melko tasaväkistä, lukemistani uusia kokeiluja oli 54 prosentta. Tänä vuonna oli vain entistäkin tasaväkisempää, uusia ja ennestään tuttuja kirjoja tuli luettua täsmälleen yhtä paljon.



Tiedän lukevani paljon uutuuksia, suureksi osaksi syytän tästä kirjaston viettelevää Bestseller-hyllyä, jonka ohittaminen on melkein mahdotonta. Tänä vuonna tasan puolet lukemistani kirjoista oli vuonna 2012 ilmestyneitä - aika paljon siis! Onneksi vuoden aikana on tapahtunut pientä parannusta, viime vuonna uutuuksien osuus lukemistani kirjoista oli 53%.





Tänä vuonna tilastoin ensimmäistä kertaa kirjan tyypin, sillä vuosi 2012 oli erilaisten kirjakokeilujen aikaa. Kokeilin äänikirjaa kerran, todetakseni ettei se ollut minun juttuni. E-kirjoista innostuin vasta kesällä lukulaitteen saatuani, joten niiden osuus on vielä verrattain pieni. Perinteinen kirja hallitsee varmasti ensi vuonnakin, muttei ehkä yhtä suurella prosentilla.




Kirjojen alkuperä kuuluu uusiin tilastoitaviini. Arvostelukappaleista on käyty paljon keskustelua, joten haluan seurailla myös niiden määriä. Kirjasto on aivan ehdoton hovihankkijani - kiitos vain Helmetille hyvästä palvelusta - mutta kirjoistani 30 prosenttia tulee muualta. Arvostelukappaleita näistä on ollut 9 prosenttia, omia hankintoja 11 prosenttia ja 10 prosenttia ilmaisia e-kirjoja.


Haasteiden tilanne

Kuluneena vuonna suoritin kolmea lukuhaastetta, Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen lisäksi uusina mukaan tulivat So American ja Ikkunat auki Eurooppaan. Ja voi, minulla on jokainen haaste ihanasti levällään!

Eurooppa-haasteessa etenkin Itä-Eurooppa osoittautui haastavaksi ja aika monta maata jäi ilman merkintää. Oli toisaalta kiva nähdä miten kirjat jakautuivat eri maiden kesken, arvasinkin että Iso-Britannia ja Ruotsi tulisivat olemaan komeasti edustettuina, mutta sen sijaan olen iloisesti yllättynyt siitä, että esim. Espanjan, Italian ja Alankomaiden pisteistä.

So American oli kolmiosainen haaste, josta kinkkisimmäksi osoittautui osavaltoiden kerääminen. Tällä hetkellä karttani on kovasti kallellaan itä-rannikon suuntaan ja vielä 21 osavaltiota puuttuu. Haluan jatkaa tämän haasteen parissa ensi vuonnakin ja napsia ne loputkin Amerikan kolkat kasaan!

Olin viime vuonna asettanut Kaunokirjallisen maailmanvalloitukseni tavoitteeksi 100 maata. Se ei ihan ihan toteutunut, päivän luku on 82. Olen yrittänyt lohdutella itseäni tästä tappiosta ja pitää mielessäni että tämä haaste vain vaikeutuu mitä pidemmälle sitä suorittaa, en usko että esim Huippuvuorista on olemassa kovinkaan montaa kirjaa...

Luetuimmat postaukset vuonna 2012

  1. Hiljaiset: introverttien manifesti / Susan Cain
    Susan Cainin introverteistä kertova tietokirja taitaa olla tilaston yllättäjä! Jonkinlaista herttaista ja herkullista ironiaa on siinä, että ujoista ja syrjäänvetäytyvistä ihmisistä kertova kirja on listani ykkönen.
  2. Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin / Sini Visa
    Kinuskikissan herkullista kirjaa esittelin Blogista kirjaksi -viikkojen yhteydessä ja se on ollut minulla kovassa käytössä - viimeksi jouluvalmisteluissa.
  3. Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen
    Tess Gerritsenin Hiljaisen tytön nouseminen listalle on suoraan sanottuna minulle mysteeri. Bloggasin kirjasta jo vuosi sitten mutta se nousi listalle vasta muutama kuukausi sitten aivan hurjalla kirillä. Liekö MTV3:n sarja-uutuus Rizzoli & Isles ollut innoittajana?
  4. Terveiset Kutturasta / Mikko-Pekka Heikkinen
    Mikko-Pekka Heikkisen kirjalle hekottelin kovasti aikanani, ilokseni ja ihmeekseni postaukseni nousi ihan kärkiviisikkoon saakka, hakaten jopa Sofi Oksasen!
  5. Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen
    Sofi Oksasen uutuuden päätyminen luetuimpien postauksien listalle ei taida yllättää ketään, niin paljon kirjasta kohuttiin jo ennen sen julkaisua. Mainio kirja, joka tuli nautiskeltua melkein yhdellä istumalla!
  6. Bagdadin prinsessa, elämäni Saddamin kanssa / Parisoula Lampsos
    Viime vuoden listakuningatar oli Bagdadin prinsessa, jota googleteltiin paljon. Koska kirja ei lukukokemuksena ollut huikea, olen oikeastaan aika iloinen siitä, että se on saanut tehdä tilaa muille, ansiokkaammille teoksille.
  7. Konttorikanat: Elämää kopissa / Doug Savage
    Tänä vuonna TOP10:een mahtui myös yksi sarjakuva! Konttorikanat oli minusta hulvaton päivän piristäjä, joka kyllä ansaitsee sijoituksensa.
  8. Suljettu maa / Barbara Demick
    Suljettu maa keikkuu edelleen komeasti listalla mukana, aiheestakin. Barbara Demickin kirja on koskettava ja hyvin kirjoitettu dokumentti elämästä Pohjois-Koreassa. Suosittelen.
  9. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
    Westö taitaa olla suosikkejani kotimaisisten kirjailijoiden joukosta, joten on ihanaa nähdä että Missä kuljimme kerran on yhä listalla mukana. 
  10. Näkijän tytär / Kristiina Vuori
    Kristiina Vuoren Näkijän tytär oli hieno uusi tuttavuus - odotan innolla Vuoren kesällä ilmestyvää uutta teosta.
Ja lopuksi vielä kuvallinen kurkkaus blogivuoteni kohokohtiin:

Maaliskuussa perustin blogilleni FB-sivun. 

Elokuussa Amman Copycat-kirjankansikilpailu sai minut kykkimään viljapellossa. Kokemus sekin!

Oli hienoa päästä Toiselle aamiaiselle juhlimaan Frodon ja Bilbon synttäreitä.

Arpajaisia pidettiin 100. lukijan kohdalla.

Ensimmäiset lukuhetket omalla pihalla olivat aika kova juttu. Kesä <3.

Blogistanian Finlandiaa ja Globaliaa äänestettiin ensimmäistä kertaa. Oli hienoa huomata kirjamessuilla että Vieras kartanossa oli saanut kanteensa ihan maininnan kirjabloggareiden omasta palkinnosta!

Helsingin kirjamessut olivat luonnollisesti yksi vuoden isoimmista ja kiinnostavimmista tapahtumista. Ensi vuonna taas uudestaan.

Muitakin merkittäviä (mutta syystä tai toisesta kuvattomia) hetkiä oli:
  • ensimmäinen e-kirjalukulaite, uusi maailma avautui...
  • Blogista kirjaksi -teemaviikot
  • Kirjabloggaajien kesäpiknikki
  • E-kirjaviikkoa

Kirjajuttujen lisäksi muistelen lämmölle myös:
  • Lontoota
  • Tallinnan hemmottelulomasta
  • auringonkukkapeltoja
  • Naisten kymppiä
  • villivadelmia
  • kävelyretkiä yöttömässä yössä

Vuoden 2013 suunnitelmia

Vuoden 2013 osalta en ole vielä tehnyt lukusuunnitelmia, vaikka muutama ideanpoikanen minulla jo onkin mietinnässä. Ensin kuitenkin äänestetään Blogistanian parhaita kirjoja Finlandian ja Globalian muodossa, ensimmäinen äänestys onkin jo huomenna klo 10. Jännää!

Henkilökohtaisella tasolla vuosi 2013 tuo tullessaan ainakin odotetun matkan Venetsiaan ja voikin olla että joudun panostamaan tänä vuonna hieman enemmän italialaiseen kirjallisuuteen...


Hyvää uutta vuotta 2013, olkoon se täynnä mahtavia lukukokemuksia ja muita seikkailuja!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea tilastojasi, niin hurja on tuo lukemiesi kirjojen määrä.

    Mielenkiintoista kirjavuotta 2013 sinulle Norkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Ehkä sullekin jonkin kirjan saan vielä ujutettua luettavaksi, kenties komisario Brunettin tutkimuksia...

      Poista
  2. Pidän näistä tilastoista kauheasti, toiveissani on toteuttaa samanmoinen. En tiedä, että saanko tehtyä viime vuoden luetuista, mutta aloitan tilastoinnin nyt tulevista kirjoista.

    Mukavaa lukuvuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näitä on hurjan kiva lukea ja tunnustan että minusta oli mielenkiintoista vertailla vuoden 2011 tilastoa kuluneeseen vuoteen. Nörtti mikä nörtti.

      Mukavaa lukuvuotta sinullekin!

      Poista
  3. Huiman määrän olet kyllä lukenut! Minun saldoni ei ole edes kolmasosaa tuosta :). Ja tilastojen lukeminen on kyllä kiinnostavaa: olet lukenut kotimaistakin kirjallisuutta ihailtavan määrän!

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Luulen että kirjablogit vaikuttavat tuohon kotimaisen kirjallisuuden määrään, ehkä se nousee tänäkin vuonna!

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Olipa ihana vuosikatsaus! Vie terveisiä lumoavaan Venetsiaan <3
    Olisikin muuten mielenkiintoista heittäytyä matemaattiseksi itsekin ja tarkistaa esim. luettujen suomenkielisten kirjojen prosenttiosuus. Viime vuonna hurahdin ihan tosissani vierailla kielillä lukemiseen, mutta kyllä suomenkielisillä varmasti on vielä aika korkeat prosentit. Vuoroaan odotavien lukupinoa katsellessa sen sijaan huomaan, että vieraskielisiä on hyvinkin kolmannes! Hurahdus siis jatkunee tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heittäydy ihmeessä, minulla oli ainakin hurjan hauskaa tehdessäni omia taulukoitani!

      Maltan tuskin odottaa Venetsiaa...

      Poista
  5. Ah, kiitos kaavioista. :) Ja sinäkin olet kyllä ihan sairaan nopea lukija, vau!

    VastaaPoista