The Christmas Letters / Lee Smith

Lee Smithin The Christmas Letters oli joulunajan heräteluenta. Se osui silmiini OverDrivessä ja kuulosti ihan hyvältä: kolmen sukupolven kattava, joulun aikaan sijoittuva kirjeromaani. Siinäpä minulle fiilistelyä joulun odotusta varten! Mutta, mutta. Ei tämä nyt oikein iskenyt vaikka kuinka joulumieltäni etsinkin...

Kirja koostuu kolmen eri naisen joulukirjeistä perheilleen, ensimmäinen kirja on vuodelta 1944 ja sitä kirjoittaa koti-ikävästä kärsivä nuori rouva Birdie, joka kirjeiden kautta käydään läpi perheen iloja ja suruja. Birdien jälkeen, kultaisella 60-luvulla, ääneen pääsee hänen tyttärensä Mary ja viimeisen kirjeen kirjoittaa Maryn tytär Melanie.

Kirjan idea on toisaalta ihan kiinnostava, toisaalta hankala. Kolmen sukupolven ajan ehtii kyllä tapahtua kaikenlaista ja myös naisten rooli yhteiskunnassa kehittyy tuona aikana merkittävästä. Siinä missä Birdie on melko perinteinen kotirouva (joka tosin myöhemmin alkaa pyörittää pientä ruokapaikkaa), olisi Marylla jo mahdollisuus koulutukseen, vaikka hän hän luopuukin mahdollisuudesta voidakseen olla kotiäitinä. Kirjasta epäuskottavan tekee kuitenkin se, että kyseessä on joulukirje, joihin kukaan tuskin oikeasti purkaa todellisia murheitaan. Siispä kirjan naistenkin elämästä saamme kuulla vain tietynlaisen, pinnallisemman version.

Kirja on kaikesta huolimatta ihan herttainen ja ajatus joulukirjeistä on kerrassaan suloinen. Olisipa ihanaa itsekin saada tai lähettää joulukirje ja kertoa vuoden iloista ja suruista, ehkäpä toteutan ideani ensi vuonna...

Nyt on aika rauhoittua ja aloittaa joulun juhlinta. Me vietämme joulua pääkaupunkiseudun kinosten keskellä, rennosti leväten ja nautiskellen. Arvelen että pukin kontista löytyy pari kovaa pakettia allekirjoittaneellekin ja tuskin maltan odottaa sitä hiljaista joulun hetkeä kun tohina päättyy ja on aikaa käpertyä sohvan nurkkaan suklaan ja kirjan kera.

Suloista joulua kaikille!

(Miss Birdie tapaa miehensä Billin.)
"Now what is your name again?" he asked without preamble and I said "Mary Bird Hodges," though I scarce could talk, and he said, "And are you spoken for?" and I said, "No," forgetting all about William Isley in that instant, and Bill said, "Well, then", and picked me up and kissed me hard, and I saw Stars, I swear I did, before my very eyes, and could not breathe when he set me back down."

Algonquin Books of Chapel Hill, 1996
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
So American: Virginian osavaltio