Kuolleiden satama / Patricia Cornwell

Pidin aikoinani kovasti Patricia Cornwellin Scarpetta-sarjasta, niistä ensimmäisistä kirjoista, joissa kaikki tuntui olevan vielä niin no rmaalia kuin nyt murhaajien metsästyksessä voi olla. Pidin Scarpetan sinnikkyydestä ja siitä kuinka tarkasti kirjailija kuvaili ympäröivää maailmaa bemareista pastaan ja oopperaan. Suosikkini oli teini-ikäinen Lucy, tietokonenörttireppana, jonka ainoa ystävä taisi olla Kay-täti. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin alkoi muuttua ja Scarpettasta seurueineen alkoi tulla eräänlaisia yli-ihmisiä, eniten kirpaisi Lucyn muutos. Pulleasta ja epäsosiaalisesta teinistä tuli upea supersoturi, joka lensi helikoptereita ja iltaisin koodaili tietokoneohjelmia, tienaten siinä sivussa tolkuttoman määrän rahaa. Tässä vaiheessa menetin kiinnostukseni koko sarjaan ja monta kirjaa onkin jäänyt välistä, mutta kun Elisa kirjan messutarjouksena oli Kuolleiden satama päätin että haluan ainakin kokeilla sarjaa uudelleen.

Kirjan alussa Kay Scarpetta on työskentelee armeijan palveluksessa asiantuntijana kun hänet kutsutaan selvittämään hänen virastossaan sattunutta noloa ja outoa sotkua, jossa kuolleeksi todettu mies onkin ehkä kuollut vasta ruumispussissa. Lisäksi asioita sotkee myös Aspergeria sairastavan nuoren miehen tekemä raaka murha, josta Kayn apulainen, Jack Fielding, on antanut kyseenalaisen lausunnon. 

Cornwellin tapa kirjoittaa miellyttää minua edelleen, kuvailu on tarkkaa ja kerronta sujuvaa. Kuolleiden satama kattaa ajallisesti hyvin lyhyen jakson Scarpettan elämässä ja se tuo kirjaan tiettyä kiihkeyttä, mistä myös pidin. Valitettavasti myös ne asiat, joista en pitänyt, ovat edelleen tallella. Murhajuttuihin on sotkettu poliittista peliä, tiedustelurobotteja ja vaikka mitä!

Kaikesta mutinastani huolimatta, kirja oli nopealukuinen ja melko vetävä juoneltaan. Pidin siitä, kuinka eläväksi Scarpetta mietteineen, pelkoineen ja epäluuloineen tuli vaikka tunnelmat kuolemansyyntutkijan luona usein ovatkin olleet synkkiä. Pidän tämän rouvan pätevyydestä ja siitä, kuinka tiukasti hänen analyysinsä leikkaa hänen läheisiään kuin Scarpettaa itseäänkin.

"Scarpettat ovat juurevaa pohjoisitalialaista sukua, miellä on voimakkaat kasvonpiirteet, vaalea iho ja hiukset ja vahvat luut ja lihakset. Ne kestävät jääräpäisesti niin puutetta kuin hillittömyyttä, johon moni ei uskoisi minun sortuvan. Mutta taipumukset ovat olemassa, rakkaus ruokaan, juomiseen, kaikkeen mitä liha himoitsee, on se kuinka tuhoisaa hyvänsä. Kaipaan kauneutta, ja minulla on väkevät tunteet, mutta olen myös hyvin poikkeava. Osaan olla määrätietoinen ja häikäilemätön. Osaan olla joustamaton ja peräänantamaton, ja ne käyttäytymismallit ovat opittuja. Pidän niitä välttämättöminä. Ne eivät luonnistu minulta itsestään, eivät keneltäkään ailahtelevaisessa, dramaattisessa suvussani, ainakin sen tiedän taustastani. "

Otava, 2011
Sivuja: 398
Alkuteos: Port Mortyary