Uskollisen vaimon kyynelet / Su Tong

Uskollisen vaimon kyynelet kertoo tarinan Binusta, joka asuu Kiinassa, Persikkapuiden kylässä. Keisarin mahtikäsky on aikoinaan kieltänyt itkemisen, mutta Persikkapuiden kylän asukkaat ovat opetelleet itkemään kuka mitäkin kautta, nenästää, kaulastaan - tai kuten Binu, hiuksistaan. Binu tosin ei ole oppinut taitoa kovin hyvin ja näyttää siksi aina kovin sotkuiselta. Hän avioituu Qiliangin kanssa ja he elävät jonkin aikaa onnellisina, kunnes eräänä päivänä Qiling, kuten monet muutkin seudun miehistä, viedään puoliväkisin rakentamaan Kiinan muuria. Syksyn tullessa Binu ei vieläkään ole saanut sanaa mieheltään ja Binu alkaa kantaa huolta miehen terveydestä. Talvi on tulossa ja miehellä on vain kesäpaitansa. Matka Pääskysvuorille on pitkä, tuhat litä, ja Binun ennustetaan kuolevan matkan aikana, mutta siitäkin huolimatta Binu pakkaa laukkunsa ja lähtee raskaalle ja vaiherikkaalle matkalle.

Uskollisen vaimon kyynelet päätyivät kirjastokasaani kirjan kauniin nimen ja kannen takia. Ja kun takakansi paljasti kirjan käsittelevän muinaista kiinalaista legendaa, olin jo melkein myyty... Su Tongin kieli onkin kaunista ja pidin vanhan tarun taianomaisesta maailmasta. Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin hiukan tuskastua Binuun, joka tuntui jatkuvasti vain alistuvan kohtaloonsa ja itkevän. Hän on melkein tuskallisenkin nöyrä ja rehellinen - niinkuin toki kansantarun päähenkilöt usein ovatkin, silti minä pitäisin sankarittaresta jossa olisi hiukan enemmän potkua!

Kirjassa oli muutamia kohtia, joihin olisin kaivannut parempaa pohjustusta, esimerkiksi Binun ja Qiliangin liitto kuitataan vain yhdellä lauseella, silti Binu uhmaa kohtaloaan ja suree voimakkaasti miestään. Liekö kyseessä kulttuurisidonnainen seikka tai tyylikeino, mutta minua se kuitenkin häiritsi. Toinen yllättävä piirre on se, että tarina loppuu äkisti, melkein kuin kesken kaiken ja niinpä vähän hämmentyneenä kääntelinkin sivuja tarkistaakseni oliko joku vienyt kirjaston kirjasta viimeisen sivun.

Uskollisen vaimon kyynelet muistutti eriskummallisilla ja julmillakin kuvauksillaan minua hiljattain lukemistani japanilaisista saduista. Vai mitä sanotte rikkaasta herrasta joka haluaa säästää kalliita hevosiaan ja palkkaa siksi paikallisia miehiä ratsuikseen? Ja kun kauriita ei metsästystä varten metsistä löydy, palkataan nuoria poikia kaurisasuissa metsään loikkimaan... Tai rikkaasta herrasta joka tilaa ammatti-itkijöiltä kyyneliä lääkkeeksi. Outoa, mutta kyllä, jotenkin olen valmis uskomaan tämän. Kenties pitäisi lukea seuraavaksi Grimmin satuja muistuttaakseni että osataan sitä meillä Euroopassakin..

Binun tarina pohjautuu oikeaan kiinalaiseen myyttiin ja minähän en olisi minä, jollen tuntisi tarvetta googlettaa oikeaa kansantarua kirjan takana. Nimellä Binu en löytänyt mitään, mutta Meng Jiangnün tarina vastaa aika hyvin kirjaa. Tarina sijoittuu Qin dynastian aikaan (221 eKr - eKr) ja hänen muistokseen on omistettu temppeli Kiinan muurilla, lähellä Shanhaiguania, Hebein providenssissa. Vaikka Mengin/Binun tarina onkin legendaa, on siinä yksi huomionarvoinen historiallinen fakta - muurin rakentaminen on kestänyt satoja vuosia ja varmasti vaatinut paljon verta, hikeä ja kyyneliä.

"Suru ja katkeruus täyttivät leskien sydämen ja heidän kyynelensä alkoivat ropista vateihin entistä vuolaampina. Nyyhkytys ja ropina vaikuttivat muihinkin itkijöihin, happamia kyyneliä vuodattavat vanhukset, suolaisia tai polttavia kyyneleivät itkevät keski-ikäiset naiset ja jopa makeita kyyneliä tuottavat lapset alkoivat kaikki itkeä sydämensä pohjasta. Itku järisytti koko pimeää huonetta, kaikki itkijät kumartuivat vatiensa ääreen ja jokaisesta vadista kuului rankkasateena lankeavien kyynelten terävää ropinaa."

Tammi, 2006
Sivuja: 352
Alkuteos: Binu - Meng Jiangnu ku Changcheng de chuanshuo