Jarkko Sipilän kirjat kuuluvat myös sarjaan Kielletyt paheeni. Kovin karskejahan nämä kirjat ovat, mutta parhaimillaan Sipilä vain kirjoittaa niin vetävästi ja aidon oloisesti alamaailmasta että on pakko käännellä sivuja. Suljetuin ovin ei pettänyt odotuksiani vaan se osoittautui loistavaksi helteisen päivän rantalukemiseksi, siitäkin huolimatta että Takamäen tiimi elää varsin koleita marraskuisia aikoja... Koukuttavuudesta kertonee vaikka se, että tämä kirja luettiin alusta loppuun yhdellä istumalla - todella toimiva pakkaus siis!Palatessaan kotiin pikkujouluista, Takamäki kohtaa tavallisen kansalaisen painajaisen, oma koti on ilmiliekeissä eikä kyse ole suinkaan vahingosta. Pian tämän jälkeen tiimin muitakin jäseniä alkaa kohdata erityisen huono onni ja herää kysymys: kuka jahtaa heitä? Samalla kirjassa sivutaan surullista humaltuneen naisen raiskaustapausta, jossa tekijä pääsee kuin koira veräjästä. Vai pääseekö?
Olen tullut siihen tulokseen että Sipilän kirjojen jännitysmomentti syntyy niiden todentuntuisuudesta, sillä näissä kirjoissa ei verellä mässäillä tai käytetä hienoja tehokeinoja. Nyt ei jahdata salaperäistä sarjamurhaajaa joka jättää jälkeensä taidokkaita johtolankoja vaan ihan tavallisia kadun konnia. Huumerikollisia, moottoripyöräkerholaisia, miehiä, jotka raiskaavat humalaisia naisia - siis niitä tyyppejä, joista saa lukea iltapäivälehdistäkin. Tämä lisää Sipilän kirjoihin ihan toisenlaisen jännityksen tunnun, sillä luettava voisi olla totta. Lisää aitouden tunnetta tulee tutuista tapahtumapaikoista, tälläkin kertaa tapahtuu mm. ravintolassa jossa viime vuonna vietimme pikkujouluja, ystäväni entisellä asuinkadulla ja isäni kotikulmilla. Tämä luo (ainakin minulle) tunteen siitä, että tavallaan vaara on lähellä, jopa lähes omilla kotinurkilla. Mielelläni jättäisin itseni pelottelun vähemmällekin, mutta kun Sipilä kirjoittaa niin koukuttavasti...
Kirjassaan Sipilä nostaa esiin epäkohtia niin raiskaustuomioiden keveydestä, tuntuukin kieltämättä naurettavalta että humalaisen naisen raiskauksesta saa yhtä rankan tuomion kuin suojellun tammihiiren tappamisesta! Huh! Tasapuolisuuden nimissä Sipilä kyllä arvostelee myös virkamiehiä, jotka käyttävät asemaansa liian kevyiden tuomioden "tasoittamiseen".
Kirjan kansi lienee ehkä karmeimpia aikoihin. Kuvaan on ympätty yhtä sun toista juonesta, aika suoraankin tulkittuna ja lopputulos on ... rujo. Selkeästi tällä kannella ei ainakaan kosiskella naislukijoita, en luultavasti olisi itsekään tarttunut tämän näköiseen kirjaan ellen olisi tiennyt Sipilää vetäväksi kirjoittajaksi. Ehkä ensi kerralla jotain vähän vähemmän ilmeistä ja tyylikkäämpää mikäli tavoitellaan laajempaakin lukijakuntaa?Summa summarum: kirja hyvä, kansi paha.
"Paloautoja oli puolenkymmentä. Alkoholihuurut tuntuivat haihtuvan, kun Takamäki käveli lähemmäksi. Huoli vaihtui hänen kasvoillaan irvistykseen, kun hän huomasi palomiesten keskittyvän juuri hänen huoneistoonsa.Crime time, 2012
Liekit nousivat korkealle pimeällä taivaalla."
Sivuja: 304
Kirjasta lisää: Unni lukee, Ja jotain violettia
Huijuijui, kammottava kansi! O.o Onneksi kirja itsessään kuulostaa lupaavalta. Graafinen suunnittelu huokuu testosteronia..
VastaaPoistaKansi on aika ... äijämäinen, kirjaa kuitenkin suosittelen, ulkoasusta huolimatta. Aika onnetonta kyllä että näin mainio kirja piilotetaan tollaisen kannen taakse, kuin ei olisi ajateltu naisten lukevan Jarkko Sipilää...
PoistaMinä se en ole vieläkään lukenut yhtään Sipilää, aikonut kylläkin ;)
VastaaPoistaKokeileppas joskus, dekkareista pitävälle nämä eivät ole yhtään pöhkömpää luettavaa. Koska kirjoissa seikkailevat samat henkilöt, on ehkä helpompaa aloittaa sarja alusta, mutta kyllä tämä ihan itsenäisenäkin teoksenaan toimii.
Poista