Elokuun iltalukemiset

Elokuu on ollut elämyksiä täynnä - olen nähnyt Tuomas Kyrön ja Antti Litjan pokkaavan kultalevyn Mielensäpahoittajasta, tavannut ihania kirjabloggaajakollegoita, nähnyt popin kuningattaren lavalla - näin muutamia mainitakseni. Olen kyykkinyt vadelmapuskissa herkuttelemassa ja nauttinut elokuun pimenivistä illoista. Vaikkei kuukausi ole ollut helteisin, se on ollut hyvä. Lomakin oli vähän erilainen kuin aiemmin, tällä kertaa ei menty mihinkään tai ylenmäärin aikataulutettu lomaa, oltiin vaan. Puuhailtiin mitä mieleen juolahti. En muista milloin viimeksi olisin nollannut itseni näin, kalenterin käyttäminen on vieläkin melkein vaikeaa. Toisaalta on ollut myös ihanaa palata arkeen ja jotenkin lomani jälkeen huomaan jopa arvostavani sitä - ihmisiä, haasteita ja ylipäätään arjen tuomaa ryhtiä elämään. Kuten huomaatte, myös loman jälkeiseen aikaan kuuluu myös positiivisuus. Kun on levännyt kunnolla, katsoo maailmaa vähän toisella tavalla ja osaa arvostaa sitä.

Mitä tulikaan luettua?

Elokuussa luin tavallista vähemmän, 13 romaania ja 6 sarjakuvaa, kesäloma kai vaati veronsa... Luettuja sivuja kertyi 4863. Kuukauden parhaita lukutapauksia olivat Paul Tordayn ihana Salmon fishing in Yemen, Ernest Clinen Ready Player One ja Craig Thompsonin Habibi. Jälleen kerran kolmikkoa oli vaikea valita, sillä esimerkiksi Uhrilahja vei hienosti mukanaan. Silti juuri nämä kolme kirjaa olivat ne, jotka jättivät, syystä tai toisesta, vahvimman jälkimaun. Tordayn kirja oli kuin lasi raikasta ja kuplivaa vettä kuumana päivänä, Ready Player One vei nuoruusmuistoihin ja Habibi tunkeutui jopa uniini.

• The beautiful truth / Belinda Seaward
• Punainen huivi: kiinalaistytön tarina / Ji Li Jiang
• A dangerous inheritance / Alison Weir
• Jengisota 145 / Jens Lapidus, Peter Bergting
• Salmon fishing in Yemen / Paul Torday
• Rakkauden aikakirja / Elif Shafak
• Kukkulan kuningas / Jo Nesbø
• Illallinen / Herman Koch
• Ready player one / Ernest Cline
• Uhrilahja / Åsa Larsson
• Habibi / Craig Thompson
• Uskollisen vaimon kyynelet / Su Tong
• Noidat / John Updike
• Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafón
• Professori Anni Isotalo -sarja / Mikko Ketola, Anssi Rauhala
• Suljetuin ovin / Jarkko Sipilä

Lukuhaasteiden tilanne

Parin heikon kuukauden jälkeen lukuhaasteeni vihdoinkin edistyvät.  Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen osalta käytiin Jemenissä, Puolassa ja Norjassa, joista kaksi viimeistä kartuttivat myös auki Eurooppaan haasteen saldoa. Amerikkaa kolusin Rhode Islandin osavaltion verran. Myös Amman ihanaan Copycat-kirjankansikisaan osallistuin Yön virkeällä lukijalla...

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa on taas teemaviikon aika, tällä kertaa sukelletaan e-kirjojen maailmaan. E-kirjaviikko alkaa ihan kohta, maanantaina 3.9. Silloin tehdään löytöjä sähkökirjojen maailmassa ja pähkäillään lukuohjelmien ja -laitteiden käyttöä. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan, joko omien bloggausten tai kommenttien välityksellä!

Ensi kuussa saan näppini myös useampaankin kovasti odottamaani uutuuteen, joista yksi on sarjakuva ja toinen, öh, historiallista fiktiota. Arvaattekos mitkä kirjat polttelevat jo näppejä? (Vinkki: sarjakuva on harmaan ja ruskean sävyinen tyylikäs kokonaisuus ja kirjahan käsittelee tietysti erästä tiettyä ajanjaksoa Iso-Britanniassa...)

The beautiful truth / Belinda Seaward

Olisin halunnut pitää Belinda Seawardin kirjasta The beautiful truth enemmän, mutta karu totuus on se, että suurimman osan lukuajasta minulla oli tylsää. Ensin kuvittelin että tapahtumien edetessä kirjaan tulisi kenties lisää vauhtia, mutta pian olinkin jo sinnitellyt yli puolivälin eikä sisu enää antanut myöten kesken jättämistä. Mutta tällä kertaa sorruin pakkopullalukemiseen ja se ei ole kivaa...

En ihan tarkkaan osaa sanoa mikä tässä kirjassa menee minun kohdallani pieleen. Aihe - tytär selvittelee isänsä menneisyyttä ja toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia - voisi olla hyvinkin kiinnostava.  Toinen päähenkilöistä, 50-vuotias tähtitieteilijä Catherine, on ikään jumissa elämässään, joka ulkopuolisesta katsoen näyttää hyvältä mutta on tunnetasolla epätyydyttävä. Tutkiessaan isänsä kohtaloa Catherine myös käy läpi omia solmujaan ja voimaantuu. Päähenkilöistä toinen, on nuori puolalaistyttö Krystyna, joka yrittää selviytyä toisen maailmansodan kuohuissa. Olin kuvitellut että vähintäänkin Krystynan kappaleiden aikana kirja, tai mielenkiintoni, heräisi eloon, mutta valitettavasti jokin vain puuttui. Tuntui siltä että vaikka kirjassa oli sinällään mielenkiintoiset raamit ja hyviä elementtejä, niistä ei tehty mitään sellaista, mikä puhuttelisi juuri minua.

Minun makuuni kirja on tunnelmaltaan liian rauhaisa, voimakkaistakin tapahtumista huolimatta en oikein kyennyt eläytymään päähenkilöiden pelkoon, tuskaan tai suruun, tunteet jäivät enemmänkin pinnan alle. Sinänsä Seawardin kirjan alkuosassa on hienoja kohtauksia, sellaisia jotka toimisivat vaikkapa elokuvassa. Esimerkiksi kohta, jossa Krystyna pakenee kotiinsa tulleita neuvosto-sotilaita ratsain lumiseen metsään, on hyvinkin visuaalinen ja vetoava.

Kirja parani hiukkasen loppuaan kohden (tai sitten ajatus kirjan loppumisesta nosti mielialaani, mene ja tiedä) mutta suurempia yllätyksiä ei loppukaan tarjoa. Koin aika raskaaksi sen että kirja on kirjoitettu preesensissä ja jossain määrin liian yksityiskohtaisesti. Kirjailijan ajatuksena on kenties ollut luoda teksti, jossa lukija pääsee suoraan Catherinen nahkoihin, mutta tässä mentiin mielestäni kuitenkin jo liian pitkälle ja väärällä tavalla. En jaksa lukea sivukaupalla Catherinen pohdintaa siitä, mitä hänen miehensä ehkä tekee tai ei tee tai muutenkaan elää mukana jokaikisessä puhelussa ja ateriassa.

"She feels a pulse of anxiety. You´re not very good at this, she berates herself. You can't keep up. Perhaps the morning is all she will have: one bright burst of possibility; perhaps there is nothing more. She wishes she could find the courage to break the impasse, but she is now lost. She shouldn't have come. She'd thought naively that Kraków, the city of myth and legend, might have some kind of magical power of drawing out her thoughts and feelings - somehow it would give her the confidence she lacks, but it has instead pushed her deeper into herself."

John Murray, 2012
Sivuja: 342
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Puola

Punainen huivi: kiinalaistytön tarina / Ji Li Jiang

Punainen huivi oli välipalakirja, hetken mielijohteessa kirjaston hyllystä poimitti helppo kirja, joka tuli luetuksi melkein huomaamatta. Kovin vahvaa vaikutelmaa kirja ei jättänyt, huomasin enemmänkin sitä lukiessani ajattelevani P. ôtien ja Li Kunwun Minun Kiinani -sarjakuvaa, jonka ensimmäinen osa käsittelee vaikuttavasti sekin kulttuurivallankumousta lapsen näkökulmasta. Kirja ei tarjonnut sarjakuvan kaltaisia suuria elämyksiä, mutta se oli vaivaton ja  sopivan kepeä kirja välipalaksi.

Kirja Ji Li Jiangin omaelämäkerrallinen teos Jiangin nuoruudesta Kiinan kulttuurivallankumouksen kuohuissa. Ji Li on ahkera ja reipas tyttö, joka haaveilee pääsystä Shanghain parhaalle yläasteelle. Muiden tavoin Ji Li rakastaa puhemies Maoa ja puurtaa innoissaan uuden ja uljaan Kiinan eteen. Hän toki huomaa vanhempiensa vaihtavan silloin tällöin huolestuneita katseita, joiden syykin selviää. Ji Lin edesmennyt isoisä on ollut maanomistaja, paha musta sydäminen porvari. Perhe leimataan taantumukselliseksi mustaksi perheeksi ja painajainen alkaa...

Kirja kattaa n. kaksi vuotta Ji Lin elämästä ja loppuu minusta hiukan kesken. Olen lukenut muutaman kirjan kulttuurivallankumouksen ajoista ja siksi tapahtumat eivät sinänsä tarjonneet uutta, vain samoja surullisia kokemuksia. Kuin koko puolet kiinalaisista olisi päättänyt ruveta kiusaajiksi... Se, kuinka innokkaasti kaikki uskovat ja toteuttavat ideolgiaa ja ovat valmiita nöyryyttämään naapureitaan, työtovereitaan ja ystäviään tuntui hurjalta, mutta onhan ihmiskunta kautta aikojen ollut kykeneväinen ajautumaan kaikenlaisiin tekoihin. Mutta niin aivopestyä on kansa, että jopa Ji Li miettii kyyneleidensä lomassa miten hänen ihanaa isoäitiään voitaisiin pitää mustana. Kirjassa kuuluu selvästi nuoren tytön ääni ja viattomuus ja ehkä juuri se jää hivenen pehmeäksi.

Olin onnellinen, koska minua rakastettiin ja kunnioitettiin. Olin ylpeä, koska minuun luotettiin ja kykyihini uskottiin. Olin myös erittäin luottavainen pieni tyttö ja uskoin, kun minulle sanottiin: "Taivas ja maa ovat suuria, mutta vielä suurempi on kommunistipuolueen hyvyys; isä ja äiti ovat rakkaita, mutta heitäkin rakkaampi on puhemies Mao."
Punainen huivi, nuoren pioneerin tunnus, heilahteli kaulallani, ja sydämeni sykki riemusta. Kasvoin ja kukoistin, ja jokainen päivä toi mukanaan iloa ja uusia saavutuksia, kunnes koitti kohtalokas vuosi 1966.
Olin silloin kaksitoistavuotias, kuudesluokkalainen.
Alkoi kulttuurivallankumouksen aika.

Otava, 2000
Sivuja: 285

I Heart Your Blog

Sain Luettua-blogin Sannalta, Vielä yhden rivin lukevalta Anna Elinalta ja Leena Lumelta tämän kivan tunnustuksen - kiitos kaunis!!

Tunnustus pitää tietysti jakaa eteenpäin, tällä kertaa viidelle blogikollegalle. Hienoja blogeja on vaikka kuinka mutta kun pakko valita niin tällä kertaa tunnustukset menevät näihin blogeihin:

Kirjanainen on ihan uusi blogituttavuuteni ja kiinnostava sellainen!
Amman lukuhetkessä luotsataan taas ihan mahtavaa Copycat-kirjankansikilpailua.
Kirjava Kammarin emäntä taas julkaisi juuri esikoiskirjansa jota täälläkin kovasti odotellaan.
Rakkaudesta kirjoihin  ja Kirsin kirjanurkka ovat oivia paikkoja tämmöiselle dekkarihiirelle, joka kaipaa aina uutta pureskeltavaa!

Tunnuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

A dangerous inheritance / Alison Weir

Kas vaan, jotenkin päädyin taas lukemaan Tudoreista ja Ruusujen sodasta. On se vaan jännää kuinka johonkin aikakauteen voi kilahtaa niin että lukee periaatteessa samoista tapahtumista ja henkilöistä kirjan toisensa jälkeen...

A dangerous inheritance kertoo kahden Katherinen tarinan. Katherine Grey on sievä ja huoleton tyttönen, jonka kohtaloksi koituu poikakuningas Edward VI:n kuolema. Katherinen vanhempi sisar, Jane Grey, päätyy poliittisen pelin seurauksena kuningattareksi ja pienen hetken Greyt hallitsevat Englantia.  Puolisonsa kotoa Katherine löytää muotokuvan nuoresta naisesta, vanhoja muistiinpanoja ja korun, joka on kuulunut Richard III:n äpärätyttärelle, Kate Plantagenetille. Naisten kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa ja heidän ylhäinen syntyperänsä osoittautuu vaaralliseksi.

Alison Weirin teksti oli vetävää, varsinkin kun juuri tämä kyseinen ajanjakso Englannin historiassa kiinnostaa allekirjoittanutta niin kovasti. Silti liikkeelle pääseminen oli työn takana, sillä niin Richard III kuin Katherine Greykin ovat minulle melko vieraita ja vei aikansa että sain henkilöt sijoitettua mielessäni oikeille historiallisille paikoilleen. Asiaa ei auttanut se, että teksti vilisee Anneja, Richardeja, Edwardeja ja Katherineja - tämä ei toki ole kirjailijan vika, sattuivatpa vain olemaan suosittuja nimiä noihin aikoihin mutta tuskaa ne lukijalle kuitenkin aiheuttivat kirjan alkuun sijoitetuista sukupuista huolimatta.

Kirjan henkilöistä Kate jäi minulle kaukaisemmaksi ja hivenen latteaksi hahmoksi, tämä ehkä johtunee siitä ettei hänestä ole jäänyt historiankirjoihin paljoakaan tietoa. Hän syntyi jonkun tyttäreksi, avioitui jonkun kanssa ja kuoli lapsettomana. Katherine Greystä sen sijaan löytyykin enemmän tietoa ja hänen kohtalonsa jopa suorastaan säälittikin. Minun silmissäni Katherine oli nainen joka seurasi sydäntään erittäin hankalissa olosuhteissa ja päätyikin siksi melkoisiin vaikeuksiin kuningatar Elizabethin kanssa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että vaikkei Katherine koskaan valtaistuimelle päätynytkään, on hän kuitenkin yksi nykyisen kuningatar Elisabetin esiäideistä. Tekstillään Weir todistaa kyllä kirjansa nimen, Vaarallinen perintö, todeksi, niin paljon poliittista peliä näidenkin naisten kohtaloiden taustalla on.

Pidin kirjan historiallisesta puolesta ja siitä, että Alison Weir oli löytänyt hieman poikkevan näkökulman asioiden tarkasteluun. Sen sijaan minua häiritsi tarinaan mukaan ympätty kummitustarina outoine tuntemuksineen, joka tuntui tässä kokonaisuudessa lähinnä turhalta yritykseltä sitoa toisiinsa kaksi sinänsä samankaltaista mutta kuitenkin erillistä tarinaa.

Olin toivonut että kirjassa valaistaisiin hiukan Towerin prinssien mysteeriä kuten takakansi hiukan lupaili. Alison Weir on kirjoittanut aiheesta myös tietokirjan ja jopa lainaa tekstissä useampia aikalaislähteitä. Kovin suuria paljastuksia aiheesta ei tosin ollut, mutta kieltämättä Weirin teoria kutkutteli uteliaisuuttani...

"I have to accept the worst now: I am henceforth no more than the sister of the usurper. No one will want to know me or associate with me, let alone marry me. At rising thirteen, this is a terrible thought. My life is over before it has barely begun."

Hutchinson, 2012
Sivuja: 509

Jengisota 145 / Jens Lapidus, Peter Bergting

Jengisota 145 löytämisestä voin jälleen kerran kiittää kirjastomme sarjakuvahyllyä - tällainen täky oli sinne laitettu tarjoille ja minähän nappasin. Olen ajatellut jonkin aikaa että olisi mielenkiintoista lukea Lapidusta ja nyt sain tilaisuuden tutustua hänen tekstiinsä sarjakuvan muodossa. Jengisota 145 ei nimensä takia ensin oikein kiinnostanut, mutta pieni kurkkaus sisäsivuille riitti muuttamaan mieleni, sieltä löytyi kivan näköistä piirrosjälkeä ja tarina, joka oli väkivaltarymistelyä syvempi.

Kirjan tarina on melko yksinkertainen ja siksi vahva. Albyn jengiin kuuluvan miehen sisar raiskataan. Raiskaajat taas ovat erään toisen jengin suojeluksessa. Perheen kunnia vaatii kostoa ja ennen kuin huomaammekaan, on Tukholman lähiseuduilla käynnissä täysimittainen jengisota. Asiaa tutkii raiskauksen uhria haastatellut komisario Hägerström, joka on melko tyypillinen kirjoissa esiintyvä poliisi. Omistautunut, hyvä vaistoinen, synkkä ja eronnut.

Hengeltään Jengisota 145 toi mieleen Jarkko Sipilän kirjojen karut maisemat, joista Peter Bergtingin piirrokset siloittavat pahimmat rosot pois. Tyyliltään Bergtingin piirrokset muistuttavat esim. joidenkin Marvel-tekijöiden kädenjälkiä ja ajoittain huomaan miltei odottavani että Hägerström potkaisisi oven sisään supervoimillaan virkamerkin vilauttamisen sijaan. Kirjan vahvuutena on ehdottomasti teksti tarinoineen, jota kuvitus kyllä tukee. Kirjassa sivutaan muutamia vaikeita teemoja, mm. maahanmuuttajien rikollisuutta, joihin Lapidus kuitenkin puuttuu vain hyvin kevyellä kädellä. Jollain tavalla tuntuukin siltä että Lapiduksen olisi kenties kuitenkin pitänyt kirjoittaa tämä tarina kirjaksi, sillä nyt sarjakuvassa jää sanomatta ja käsittelemättä paljon. Esimerkiksi tarinan poliiseiden taustoja ei juurikaan rakenneta, kirjassa vilahtaa vain satunnaisia palasia heistä, jotka lukija yrittää liittää yhteen. Tämä ratkaisu synnytti ainakin minun päässäni joukon kysymyksiä, jotka eivät kuitenkaan tarinassa saaneet vastauksia. Myös tarinan loppu tuntuu jäävän auki. Tästä huolimatta viihdyin Jengisodan parissa oikein hyvin ja lukisin tekijöiltä mielelläni lisääkin sarjakuvia.

Pienen naurunpyrskähdyksen muuten synkässä tarinassa aiheutti kirjan ainoa suomalainen - puliukko, jonka isä oli aikoinaan ollut Karjalassa sotimassa. Heja Finland...

Like, 2010
Sivuja: 168

Salmon fishing in Yemen / Paul Torday

Kiinnostuin tästä Paul Tordayn kirjasta nähtyäni teoksen pohjalta tehdyn elokuvan trailerin. Vaikka. elokuva jäikin katsomatta, jotakin siinä silti ilmeisesti oli, koska lopulta päädyin tekemään jälleen kerran haun Helmet-tietokantaan...

Kun kalastusasiantuntija Fred Jones saa ensi kertaa kuulla projektista, jossa on tarkoitus aloittaa lohen kasvatus ja - kalastus Jemenin kuumissa olosuhteissa, hän pitää ajatusta naurettavana. Hankkeen rahoittajana toimii rikas sheikki ja Fredin esimies pakottaa ahneuksissaan miehen mukaan projektiin. Asia alkaa kiinnostaa myös politiikkoja ja pian Fred huomaa olevansa melkoisessa pyörityksessä. Projektin myötä kaavoihinsa kangistunut ja avioliitossa alistunut Fred löytää elämäänsä uudelleen ilon ja rohkeuden.

En olisi uskonut että pitäisin Tordayn kirjasta näin paljon, mutta mitä enemmän sitä luin, sitä enemmän lohenkasvatusprojektin seuraamisesta nautin. Salmon fishing in the Yemenissä on miellyttävää ja hiljaista viehätystä. Vaikka kirja koostuukin vain sähköposteista, tiedotteista, haastatteluista ja päiväkirjamerkinnöistä kirjailija onnistuu sanomaan paljon rivien välissä. Olin elokuvan trailerin perusteella kuvitellut että kyseessä olisi rakkaustarina ja onhan se, mutta ihan erilainen kuin olin kuvitellut. Kyseessä onkin Fredin kasvutarina, murtautuminen ankeasta ja ahtaasta arjesta johonkin vapaampaan, värikkäämpään ja vähän hulluunkin.

Vastapainona projektin mielikuvitusta kutittelevalle optimismille on Fredin elämässä byrokratiaa vilisevä työpaikka, ikävä pomo ja vaimo, joka kyykyttää miestään mennen tulleen. Kirjassa onkin selvä jako hyvä ja pahan, harmaan ja värikkään, altruismin ja itsekkyyden välillä. Varsinkin tarinan pahisten kuvaamisessa Torday on onnistunut hykerryttävän hauskasti, Al-Qaidan Yemenin osaston sähköpostiviestintä arkisuudessaan tirskahdutti ja Fredin kammottavaa Mary-vaimoa teki hetkittäin melkein mieli potkaista.

Kaiken muun hyvän lisäksi pidin myös kirjan kannesta, jossa oli raikkaan kesäiset värit ja mukava käsin maalatun akvarellin tuntu.

"And how many hours do you fish before you catch something?"
"Oh, I don't know,"  I replied, not clear what he was driving at. "Many hundreds of hours, sometimes."
"So why do you fish? Is that not bad use of your time?"
"Because I hope in the end I will catch one," I replied.
The old man hissed with glee, rubbed his beard with his right hand and said, "Because you believe. Hope is belief. You have the beginnings of faith. Despite all the evidence, you want to believe. And when you catch one, what do you feel? A great happiness?"

Phoenix, 2007
Sivuja: 329
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Jemen

Rakkauden aikakirja / Elif Shafak

Rakkauden aikakirja on mietteliäs tarina rakkaudesta itseä, toisia ja maailmaa kohtaan. Kirja liikkuu (jälleen kerran, huoh!) kahdella aikatasolla, meidän ajassamme tarinaa kertoo nelikymppinen hyvään elämäänsä jumittunut Ella, joka työkseen lukee kustantamon käsikirjoituksia. Ellan elämä alkaa muuttua kun hän saa käsiinsä Aziz Zaharan käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Toisella aikatasolla liikutaankin Suloisen rienauksen tapahtumissa 1240-luvun Turkin Konyassa, jossa elävät mystikko Rumi ja dervissi Shams. Shams löytää hengellisen kumppaninsa Rumista, mutta miesten kumppanuus aiheuttaa myrskyisiä tunteita niin kaupungin muissa asukkaissa kuin Rumin omassa perheessäkin.

Luin Elif Shafakin Rakkauden aikakirjaa hieman sekavin miettein. Kuten Kirotussa Istanbulissakin, oli tässäkin kirjassa paljon sellaista mistä pidin. Ja siksi olikin niin vaikeaa hyväksyä niitä osia, joista en nauttinut. Rakkauden aikakirja oli melkein kuin ateria, jossa osa ruokalajeista oli loistavia ja osa ... maksalaatikkoa.

Kiinnostuin jo Kirottua Istanbulia lukiessani Shafakin tavasta käyttää kieltä ja siitä itämaisesta runsaasta tunnelmasta joka kirjasta välittyi ja samoista asioista nautin tälläkin kertaa. Mutta, olen kaiketi kyynikko koska en kyennyt uskomaan Ellan ja Azizin rakkaustarinaan lainkaan. Minulle mielenkiintoisinta luettavaa olivat muutenkin menneisyyden tapahtumat ja Ella mietteineen tuntui lähinnä pakolliselta ja yllätyksettömältä välipalalta. Mielestäni kirjailija olisikin joko saanut kehittää Ellan ja Azizin tarinaa pientä kirjeenvaihtoa pidemmälle tai sitten keskittyä kokonaan Shamsiin ja Rumiin.

Rakkauden aikakirja sisältää Shamsin ja Rumin laatimia ohjeita rakastamiseen ja teksti onkin näiltä osin kaunista ja sai miettimään ja nyökyttelemään. En tiennyt juuri mitään elämästä tuohon aikaan ja suufit ja dervissit tuntuivat kovin eksoottisilta ja kiehtovilta, joten olisin ehkä halunnutkin kuulla enemmän taustaa ymmärtääkseni paremmin. Luin kirjaa kuitenkin samaan aikaan Habibin kanssa ja teokset tukivat aiheensa yllättävän mukavasti toisiaan.

Elif Shafak taitaa olla minulle niitä kirjailijoita, joiden teoksista olen periaatteessa kiinnostunut ja joista haluaisin pitää, mutta lukiessani sydän ei silti niille oikein syty. Kirjasta on pidetty paljon blogistaniassa ja varmasti oikeaan hetkeen ja lukijaan osuessaan se onnistuu koskettamaan. Kuten historiallinen Rumi on kirjoittanut: "Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray."

"Kiitollisuuden kyyneleet kohosivat silmiini. Nyt tiesin, että näkyni mies ei ollut kuka tahansa vaan juuri hengellinen kumppanini. Enemmin tai myöhemmin meidän oli määrä kohdata. Ja kun tapaisimme, saisin tietää miksi hänen lempeät pähkinäruskeat silmänsä olivat alituiseen murheelliset ja kuinka minut murhattaisiin eräänä alkukevään yönä."

Gummerus, 2010
Sivuja: 535
Alkuteos: The forty rules of love
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Lukuisat kissanpäivät, Hiirenkorvia ja muuta, Luen ja kirjoitan, Amman lukuhetki, Oota mä luen eka tän loppuun, Tarinauttisen hämärän hetket

E-kirja -viikko 3 - 9.9.2012 - kaikki mukaan!

Väläyttelin aikaisemmin ajatusta e-kirjaviikosta, mutta ajatuksen työstäminen vei jokusen viikon - on pitänyt lomailla ja palata töihinkin. Mutta tässä se nyt tulee!

Ajatuksenani on että 3 - 9.9 esittelen blogissani vain sähköisiä kirjoja, samalla teen kurkkauksen ainakin Helmetin uuteen Overdrive-palveluun. Kaikki halukkaat saavat liittyä blogeissaan teemaan mukaan itselleen sopivalla tavalla, vaikkapa jakamalla e-kirjalöytöjä, käyttökokemuksia tai vinkkejä. Ideoita ehtii vielä hyvin hautomaan, sillä teemaviikkoon on vielä vähän aikaa ja tietysti muistuttelen asiasta vielä lähempänä.

Nyt haastankin jokaisen kynnelle kykenevän lainaamaan sähköisen luettavaa (mm. Overdrivessä on lainattavana verkon kautta myös äänikirjoja). Kaikki mukaan!

Kukkulan kuningas / Jo Nesbø

Kukkulan kuningas putosi kirjastokoriini, sillä olin keväällä nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan trailerin ja vaikkei elokuvaa käytykään katsomassa, jäi se kuitenkin kolkuttelemaan mieleen. Olen lukenut aikaisemmin  Nesbølta vain Punarinnan, joka muistaakseni oli ihan ok lukukokemus - mitään muuta en kirjasta kyllä muistakaan. Odotukset eivät siis olleet kovin suuret ja siksi yllätys olikin sitä mukavampi kun huomasin kirjan olevan itseasiassa vallan mainio toimintapläjäys, vinkeällä mustalla huumorilla ryyditettynä.

Roger Brown on kukkulan kuningas, headhuntereiden eliittiä. Hän on lähes legendaarinen, jokainen Brownin suosittelema ehdokas on aina valittu tehtäväänsä. Hän on taitava peluri joka ei kaihda keinoja. Hän nostaa suuria palkkioita ja palvoo vaimoaan Dianaa. Rahoittaakseen kalliin talon ja Dianan tappiollisen taidegallerian, hän hankkii pientä lisärahoitusta ryöstämällä taidetta haastateltaviensa kodeista. Mutta kukkulan kuninkaan elämä muuttuu kun vastaan tulee Clas Greve, joka on lähes täydellinen ehdokas GPS-yritys Pathfinderin johtajaksi...

Vähäisen  Jo Nesbø -kokemukseni perusteella en osannut toivoakaan että vastaani osuisi näin koukuttava ja tyylikäs kokonaisuus. Vaikka Roger oikeastaan onkin kaikessa täydellisyydessä raivostuttava, aloin jossakin lukemiseni vaiheessa tuntea sääliä kukkulaltaan syrjäytettyä kuningasta kohtaan. Kirjassa on kohtuullisesti väkivaltaa, joten aivan herkimmille en ehkä suosittelisi. Itse en menoa kavahtanut, sillä hurtti huumori otti mukavasti terää pois raakuuksilta. Kukkulan kuningas muistuttaakin minua ehkä Brett Easton Ellisin Amerikan psykosta, tosin norjalaisversio on kuitenkin kirjoista siistimpi ja tyyliltään enemmän minun makuuni. Sen verran suuren vaikutuksen kuningas teki, että aion lukea tältä kirjailijalta lisääkin!

Kukkulan kuninkaan myötä pääsen taas jatkamaan kaunokirjallista maailmanvalloitusta - vihdoinkin Norja!

"Metri kuusikymmentäkahdeksan. En tarvitse aivokuollutta psykologia kertomaan itselleni, että sellaista on pakko kompensoida tavalla tai toisella, että fyysinen pienuus antaa pontta asioiden tekemiselle. Yllättävän suuri osa maailman suurista teoista on pienten miesten aikaansaannosta. Me olemme valloittaneet imperiumeja, ajatelleet älykkäimpiä ajatuksia, hurmanneet kauneimpia naisia valkokankaalla, lyhyesti sanottuna me olemme aina sovitelleet jalkoihimme suurimpia kenkiä."

WSOY, 2011
Sivuja: 326
Alkuteos: Hodejegerne
Kirjasta lisää: Aamuvirkku yksisarvinen
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Norja

Illallinen / Herman Koch

Illallisen nappasin mukaani Mari A:n suosituksesta, kiitos vain Marille! Kirja osoittautui virkistävän erilaiseksi tapaukseksi aika dekkaripainotteisessa lukuputkessani, vaihtelu virkisti mukavasti.

Kirja on mielenkiintoinen ja suorastaan hektinen kertomus illallisesta  joka muuttaa erään perheen elämän. Tarinan päähenkilö on Paul Lohman, keskiluokkainen ja -ikäinen mies jonka elämä vaikuttaa melko mukavalta mutta tylsältä. Vaimo Claire on hetkittäin kaukaisen oloinen, aikuisuutta lähestyvällä Michel-pojalla on jo omat salaisuutensa ja politiikkoveli Serge on raivostuttava besserwisser. Mutta kaikki muuttuu eräänä iltana kun veljekset vaimoineen kokoontuvat illalliselle, paljon ehditään kokea muutaman ruokalajin aikana.

Kochin illallinen oli oikeastaan aika yllättävä kokemus, en uskonut että teksti voisi olla niin viattomalla tavalla pahaenteinen ja koukuttava ja löysinpä jonkinlaista pahansisuista mustaa huumoriakin maustamaan soppaa. Oma henkilökohtainen inhokki-suosikkini Illallisessa oli ehdottomasti Serge Lohman, herkullinen politiikko, jolle oli ihana pyöritellä silmiä.

Pidin kirjasta kovasti ja siinä olisi mukavasti purtavaakin, mutta jotenkin Illallisesta kirjoittaminen osoittautuu hankalaksi sillä en haluaisi paljastaa kirjan juonesta liikaa. Kokonaisuus oli upean monisyinen ja mietittävää riittikin useammallakin tasolla. Kirjan sulattelu tuntuu jatkuvan vieläkin, silläkin tätä kirjoittaessani huomaan ajatuksissani palaavani kirjan kohtauksiin. Monipuolinen kattaus ja miellyttävä jälkimaku ;)

"Millainen tästä illasta olisikaan tullut, jos minä, vasta tunti sitten, olisin vain odotellut alakerrassa kunnes olisi tullut aika lähteä ravintolaan, enkä olisi mennyt yläkertaan, kiivennyt portaita ylös Michelin huoneeseen?
Millainen meidän loppuelämästämme silloin olisi tullut?
Olisiko onnen tuoksu, jota nyt nuuhkin vaimoni hiuksista, tuoksunut yksinkertaisesti vain onnelta, eikä, niin kuin nyt, muistolta kaukaisesta menneisyydestä - joltakin, minkä saattaa menettää aivan yhtäkkiä?"

Siltala, 2012
Sivuja: 340
Alkuteos: Het diner
Kirjasta lisää: Mari A:n kirjablogi, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Amman lukuhetki, Lukutuulia, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari

Ready player one / Ernest Cline

Ready player one oli nörttitytölle lähes pakollinen luettava. Kuinka olisinkaan voinut vastustaa ihanan oranssia kantta ja kirjaa, jonka lähes jokaisella sivulla muistutetaan lapsuuteni sarjoista tai peleistä. Lukeminen muuttui pian ahmimiseksi, sillä Clinen tarinassa oli miellyttävästi vetoa ja raikkautta. Niin ja sitä nörttimeininkiä. <3

Ready player one on dystopia, joka sijoittuu vuoteen 2044. Maapallon kurjistuessa ihmiset ovat siirtyneet elämään elämäänsä virtuaalimaailma OASIS:issa. OASIS:sissa voit luoda itsellesi mieleisesti hahmon, hankkia krediittejä, edetä tasolta toiselle kuin tietokonepelissä konsanaan. OASIS on jokaiselle ilmainen maailma, mutta tämä on pian muuttumassa, sillä järjestelmän luoja, James Halliday kuolee ja jättää jälkeensä hämmentävän testamentin. Hänen koko omaisuutensa, mukaanluettuna OASIS-järjestelmän, saa se, jonka ensimmäisen ratkaisee omalaatuisen miehen jälkeensä jättämän arvoituksen. OASISta havittelee myös suuryhtiö, joka aikoo tehdä palvelusta maksullisen ja siten tuhota Hallidayn kauniin utopian. Yhtiöllä on kuitenkin vastassaan joukko munastajia, yksityisiä "pääsiäismunan" etsijöitä, jotka toivovat ehtivänsä arvoituksen loppuun ensin. Heistä yksi on kirjan päähenkilö, Wade, köyhä 18-vuotias poika, jolle Halliday ja OASIS ovat tarjonneet todellisuudenpakoa kurjasta elämästä. Hurja tapahtumaketju käynnistyy kun Wade eräänä päivänä löytää ensimmäisen avaimen.

Minä nautin Ready player onesta enemmän kuin kuvittelinkaan. Etukäteen hiukan kammoksuinkin aihetta, sillä minulla on lämpimiä muistoja monista kirjan elokuvista ja tv-sarjoista, tietokonepeleistä nyt puhumattakaan. Ja kun asioihin liittyy nostalgia, sumentavat tunteet joskus järjen äänen... Minulle kirja istui kuin nakutettu, olen joskus hamassa nuoruudessani jopa etsinyt ns. pääsiäismunia ohjelmista. (Ja löysinkin yhden, lentosimulaattoripelin!) Kirjan lukeminen ehkä vaatiikin edes jonkinlaiset pohjatiedot huterat 80-luvun elokuvista ja peleistä, muutoin Clinen rakentamat mielikuvat eivät välttämättä aukea.  Onneksi kirjan suomenkielisille kotisivuille on koottu mm. soittolistoja, tietoiskuja tv-sarjoista ja kuvia kirjan roboteista.

Kirjan perusasetelma muistutti minua Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -tarinasta - rikas miljonääri haluaa valita taianomaisen maailmansa perijän erikoisella tavalla.  Clinen luoma maailma on rikas ja värikylläinen kaikissa yksityiskohdissaan ja juonestakin löytyy päätarinan lisäksi mukavasti muutakin pureskeltavaa, kuten kritiikkiä suuryrityksiä kohtaan. Myös terminologia on hauskaa, minä ainakin kihersin hitusen esimerkiksi munastajille...

Tulevaisuuden visiona Ready player one on minusta vähän lohduton vaikkei kirjan iloisessa neonvärisessa maailmassa sitä tule ensin tajunneeksi. Jotenkin ajatus elämisestä oikeastaan vain virtuaalisesti tuntuu masentavalta sekä jossain määrin myös yllättävän uskottavalta. Luin vasta viime viikolla lehdestä jutun, jossa väitettiin Facebook-tilistä tulleen jonkinlainen normi siten, että työantajat esimerkiksi kokivat Facebookittoman nuoren palkkaamisen epäilyttävänä. Hivenen huolestuttavaa tämmöinen...

Kerrottakoon vielä että Ernest Cline on piilottanut tekstiinsä pääsiäismunan, joka johtaa kolmiosaiseen videopelihaasteeseen - aivan kuin kirjassakin. Haasteen ensimmäinen läpiviejä ei toki tässä tapauksessa voittanut miljardeja euroja, mutta tarjolla olisi kuitenkin DeLorean vuosimallia 1981 tai niinkuin meillä sanottaisiin "se Paluu tulevaisuuden -leffojen auto".  Olisipa hauskaa saada jostain tongittua mistä nämä pääsiäsmunat löytyivät!

Lainasin, ahmin, rakastin...

"Ennen pitkää miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa työskentelivät ja pelasivat OASISin avulla joka päivä. Jotkut tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin astumatta kertaakaan samalle mantereelle. Ero ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkoi hämärtyä.
Elettiin uuden ajan sarastusta, ja suurin osa ihmiskunnasta vietti kaiken vapaa-aikansa tietokonepelissä."

PS. Kirjailijan kotisivujen mukaan hän näyttäisi olevan Suomessa kirjakiertueella 3 - 7. syyskuuta!

Sivuja: 510
Alkuteos: Ready Player One
Kirjasta lisää: Ernest Clinen blogi, kirjan englanninkieliset kotisivut, Lukutuulia, Sivukirjasto, Taikakirjaimet, Katinkan kirjasto,  Lonkeropiirakka

Uhrilahja / Åsa Larsson

Åsa Larssonin uutuutta on luettu blogeissa ahkerasti ja koska Larssonin teksti Lapin tunnelmineen ei ole aiemminkaan pettänyt dekkarin ystävää, tartuin Uhrilahjaan huoletta. Myöhemmin, yöllä, suljin kirjan onnellisena huokaisten. Oli se hyvä, piti otteessaan ja yllättikin. Juuri niinkuin kunnon dekkarin kuuluukin...

Åsa Larssonin jatkaa Rebecka Martinsson -sarjaansa, joten palaamme jälleen Ruotsin Lappiin. Rebecka ei tiedä minkälainen tapahtumaketju käynnistyy kun hän lähtee naapurinsa Sivvingin kanssa tutkimaan miksei Sol-Britt Uusitalo ole saapunut työpaikalleen. Sol-Brittin kurjan kohtalon paljastuttua selviää että perhe on ollut huono-onninen jo pitkään, jopa Sol-Brittin isoäiti murhattiin jo 1910-luvulla. Uhrilahja liikkuukin kahdella aikatasolla, joista toisella seurataan Elina Pettersonin, paikkakunnalle muuttavan opettajattaren vaiheita.

Lukiessani Uhrilahjaa karkasivat ajatukseni välillä vähän pakostakin hiljattain lukemaani Camilla Läckbergin Majakanvartijaan, sillä kirjoissa on tiettyjä samankaltaisuuksia. Molemmat tarinat liittyvät kahdessa aikatasossa ja tapahtumapaikan luontokin on tärkeä osa maisemaa, joka lukijan eteen maalataan. Mutta siinä missä Läckbergin Emelie on kovaonninen raasu, on Larssonin Elinassa sisua! (Ja hän pitää kirjoista!) Emelien tarina ei sulaudu kokonaisuuteen ihan niin hyvin kuin toivoisin, Elina taas taas tukee pääkertomusta hienosti. Ja siinä missä Läckberg onnistui jättämään lukijan hiukan hämmentyneeksi monien juonien ja henkilöhahmojen viidakossa, onnistuu Larsson luomaan tyylikkään ja ehjän kokonaisuuden jossa ihan jokainen langanpää tulee sidotuksi. Tämän kesän dekkarikuningatar taitaa minun mielestäni olla Åsa Larsson.

Yllättäen, tämän tekstin kirjoittaminen oli vähän vaikeaa. Pidin kirjasta paljon ja huomaan etten oikein osaa pitämistä tarkemmin eritellä. Minusta Rebecka Martinsson on mainio sankaritar, sitkeä ja nokkela sekä sopivalla tavalla epätäydellinen välttääkseen ärsyttämisen, hänen naapurinsa Sivving taas on oikein herttainen setä. Vaikken lumesta niin piittaakkaan, tuntuu talvisessa Lapissa tapahtuvat dekkari mukavan eksoottiselta ja pienet tiedonmurut Kiirunan historiasta olivat mukavaa plussaa. En keksi mitään valittamista - Uhrilahja menee Suosikit-kategoriaan.

"Hän on kuin talo kevätsiivouksen jälkeen. Lattia on jynssätty. Tuoksuu saippualle, tuulelle ja auringolle. Kaikki ikkunat ja ovet ovat selällään, ja räsymatot on ripustettu kuivumaan koivujen väliin.
Hän on valmis rakastumaan. Ja Jällivaarassa mies astuu junaan. Mies joka saa hänen sydämensä omakseen."

Otava, 2012
Sivuja: 364
Alkuteos: Till offer åt Molok
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka, Järjellä ja tunteella, Kujerruksia, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Unni lukee

Habibi / Craig Thompson

 Habibi on saanut  paljon kehuja blogeissa, joten eipä ihmekään että melkein heitin kärrynpyörää löytäessäni tämän möhkäleen kirjaston sarjishyllystä. Kuvittelin viettäväni kenties koko viikonlopun kirjan parissa, mutta sitten satuin ihan vain pikkuisen vilkaisemaan ja sittenhän se mopo karkasikin käsistä. Tiedätte ehkä sen tilanteen jossa vakuutellaan itselle "Ihan vain yksi luku vielä" ja sitten luetaan ja luetaan...

Habibi on upea, toiveikas ja surullinen tarina kahdesta kovaonnisesta nimeltä mainitsemattomassa arabimaassa. Dodola on vasta pieni tyttö kun hän avioituu kirjurin kanssa. Mies opettaa lapsivaimonsa lukemaan mutta rauhaisa vaihe Dodolan elämässä päättyy pian kun kirjuri tapetaan ja Dodola päättyy orjakauppiaan leirille, jossa hän kohtaa Zamin, orjaksi ryöstetyn naisen pienen pojan. Dodola ottaa Zamin siipiensä suojaan ja kahdesta hylätystä lapsesta muodostuu perhe. Lasten kasvaessa tunteet kuitenkin muuttuvat mutta heidän tiellään on vielä monia mutkia...

Habibi on huikea teos, niin kooltaan kuin sisällöltäänkin. Se on kaunis, sisältää paljon maailman rumuutta mutta myös viisautta ja se tuntuu kertovan tuhat tarinaa. Sarjakuvaksi se on hurjan kokoinen kirja, mutta jokainen 655 sivusta on lukemisen arvoinen. Se liikuttaa ja järkyttää, lumoaa eikä päästä lukijaansa helpolla.

Thompsonin tarina on vahva ja aiheiltaan runsas, kertomuksessa on elementtejä islamista, vanhoista taruista ja yhteiskuntapolitiikasta. Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet kävi mielessäni useaan kertaan, sillä jotain saman tapaista on näiden kahden miehen tavassa kertoa pienten ihmisten tarina. Thompson kuitenkin tuntuu olevan kirjaimellisesti satumaisempi kerronnassaan ja hän käyttää hienosti symboliikkaa kuvatessaan vaikeitakin aiheita. Myös luku, jossa ei ole kuvitusta lainkaan, Orvon rukous, on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa tästä kirjasta. Muutaman päivän ajan vedin henkeä ja mietin, mitä sanoisin. Habibi on vain niin hieno ja niin runsas, etten edes tiedä kuinka tai mistä aloittaisin kertomisen. Se on monta kirjaa yksissä kansissa, siinä on epätavallinen rakkaustarina ja paljon murheita. Silti se onnistuu olemaan toiveikas kirja, sillä kaikkien koettelemustensa läpikin Zam ja Dodola säilyttävät taistelutahtonsa. Minulle Habibista nousi vahvimmin esiin viesti ihmisarvosta, jokainen ihminen on arvokas. Ja että rakkaus voittaa kaikki esteet.

Like, 2012
Sivuja: 655
Alkuteos: Habibi
Kirjasta lisää: Craig Thompsonin blogi, Oota mä luen eka tän loppuun, Sallan lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä, Järjellä ja tunteella, Booking it some more

Uskollisen vaimon kyynelet / Su Tong

Uskollisen vaimon kyynelet kertoo tarinan Binusta, joka asuu Kiinassa, Persikkapuiden kylässä. Keisarin mahtikäsky on aikoinaan kieltänyt itkemisen, mutta Persikkapuiden kylän asukkaat ovat opetelleet itkemään kuka mitäkin kautta, nenästää, kaulastaan - tai kuten Binu, hiuksistaan. Binu tosin ei ole oppinut taitoa kovin hyvin ja näyttää siksi aina kovin sotkuiselta. Hän avioituu Qiliangin kanssa ja he elävät jonkin aikaa onnellisina, kunnes eräänä päivänä Qiling, kuten monet muutkin seudun miehistä, viedään puoliväkisin rakentamaan Kiinan muuria. Syksyn tullessa Binu ei vieläkään ole saanut sanaa mieheltään ja Binu alkaa kantaa huolta miehen terveydestä. Talvi on tulossa ja miehellä on vain kesäpaitansa. Matka Pääskysvuorille on pitkä, tuhat litä, ja Binun ennustetaan kuolevan matkan aikana, mutta siitäkin huolimatta Binu pakkaa laukkunsa ja lähtee raskaalle ja vaiherikkaalle matkalle.

Uskollisen vaimon kyynelet päätyivät kirjastokasaani kirjan kauniin nimen ja kannen takia. Ja kun takakansi paljasti kirjan käsittelevän muinaista kiinalaista legendaa, olin jo melkein myyty... Su Tongin kieli onkin kaunista ja pidin vanhan tarun taianomaisesta maailmasta. Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin hiukan tuskastua Binuun, joka tuntui jatkuvasti vain alistuvan kohtaloonsa ja itkevän. Hän on melkein tuskallisenkin nöyrä ja rehellinen - niinkuin toki kansantarun päähenkilöt usein ovatkin, silti minä pitäisin sankarittaresta jossa olisi hiukan enemmän potkua!

Kirjassa oli muutamia kohtia, joihin olisin kaivannut parempaa pohjustusta, esimerkiksi Binun ja Qiliangin liitto kuitataan vain yhdellä lauseella, silti Binu uhmaa kohtaloaan ja suree voimakkaasti miestään. Liekö kyseessä kulttuurisidonnainen seikka tai tyylikeino, mutta minua se kuitenkin häiritsi. Toinen yllättävä piirre on se, että tarina loppuu äkisti, melkein kuin kesken kaiken ja niinpä vähän hämmentyneenä kääntelinkin sivuja tarkistaakseni oliko joku vienyt kirjaston kirjasta viimeisen sivun.

Uskollisen vaimon kyynelet muistutti eriskummallisilla ja julmillakin kuvauksillaan minua hiljattain lukemistani japanilaisista saduista. Vai mitä sanotte rikkaasta herrasta joka haluaa säästää kalliita hevosiaan ja palkkaa siksi paikallisia miehiä ratsuikseen? Ja kun kauriita ei metsästystä varten metsistä löydy, palkataan nuoria poikia kaurisasuissa metsään loikkimaan... Tai rikkaasta herrasta joka tilaa ammatti-itkijöiltä kyyneliä lääkkeeksi. Outoa, mutta kyllä, jotenkin olen valmis uskomaan tämän. Kenties pitäisi lukea seuraavaksi Grimmin satuja muistuttaakseni että osataan sitä meillä Euroopassakin..

Binun tarina pohjautuu oikeaan kiinalaiseen myyttiin ja minähän en olisi minä, jollen tuntisi tarvetta googlettaa oikeaa kansantarua kirjan takana. Nimellä Binu en löytänyt mitään, mutta Meng Jiangnün tarina vastaa aika hyvin kirjaa. Tarina sijoittuu Qin dynastian aikaan (221 eKr - eKr) ja hänen muistokseen on omistettu temppeli Kiinan muurilla, lähellä Shanhaiguania, Hebein providenssissa. Vaikka Mengin/Binun tarina onkin legendaa, on siinä yksi huomionarvoinen historiallinen fakta - muurin rakentaminen on kestänyt satoja vuosia ja varmasti vaatinut paljon verta, hikeä ja kyyneliä.

"Suru ja katkeruus täyttivät leskien sydämen ja heidän kyynelensä alkoivat ropista vateihin entistä vuolaampina. Nyyhkytys ja ropina vaikuttivat muihinkin itkijöihin, happamia kyyneliä vuodattavat vanhukset, suolaisia tai polttavia kyyneleivät itkevät keski-ikäiset naiset ja jopa makeita kyyneliä tuottavat lapset alkoivat kaikki itkeä sydämensä pohjasta. Itku järisytti koko pimeää huonetta, kaikki itkijät kumartuivat vatiensa ääreen ja jokaisesta vadista kuului rankkasateena lankeavien kyynelten terävää ropinaa."

Tammi, 2006
Sivuja: 352
Alkuteos: Binu - Meng Jiangnu ku Changcheng de chuanshuo

Copycat-kirjankansikisa: Yön virkeä lukija

Ammalla on blogissaan meneillään vallan mainio kisa, kyse on tietysti Copycat-kirjankansista. Ideana on tehdä haluamaan kirjalle uusi kansi, käyttäen tietysti oikeaa kantta inspiraationa. Osallistua saa useammalla kuin yhdellä kuvalla ja osallistumisaikaa on kuun loppuun. Kaikki mukaan!




















Idea on niin hauska että oli melkein pakko osallistua. Tällä kertaa tosin taisin nielaista hiukan liian ison palan koska alkuperäinen kansi on niin hieno! Herra Norkku toimi tällä kertaa kuvaajana ja allekirjoittanut sai kokeilla mallin uraa. Tämän kokemuksen perusteella voinkin jo sanoa ettei se ihan helppoa olekaan. Herra kuvaaja huuteli kaikenlaisia ohjeita eikä tahtonut millään ymmärtää että viljapellossa kykkiminen saattaisi olla hankalaakin. Vilja kun oli sen verran pitkää ettei ihan kyykkysiltään voinut olla mutta tulipa treenattua vähän reisilihaksiakin...

Kuvan nimeksi valikoitui Yön virkeä lukija, sillä vaikka päivällä kuinka väsyttäisi niin yöllähän toki riittää virtaa lukemiseen...

Noidat / John Updike

John Updiken Noidat oli löytö Kierrätyskeskuksesta. Olen muinaisina nuoruusaikoinani nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ja pidin siitä. Muistan kokonaisuuden olleen outo, hyvällä tavalla. Ja kun tämä kirja osui silmiini Kierrätyskeskuksessa 40 sentin pilkkahintaan, syntyivät kaupat silmänräpäyksessä. Nuoruuden lemppareihin uudelleen tutustuminen on tosin aina riskialtista...

Noidat kertoo tarinan kolmesta naisesta, jotka asuvat pienessä merellisessä Eastwickin kylässä. Ystävykset ovat eronneita ja voimaantuneita naisia, jotka ovat kutistaneet löytyneillä voimillaan miehensä ja säilyttävät heitä hillopurkeissa. Eastwickin pienet ympyrät kuitenkin nuuduttavat noitia, jotka toivovat jotakin tapahtuvaksi. Ja sitten saapuu Darryl Van Horne, upporikas, outo ja suorastaan raivostuttava poikamies, jonka taika saattaa olla vahvempaa kuin noitien.

Noidat oli kirjana oli aika erilainen kuin elokuvana. Ja kuten elokuvakin, oli kirjakin outo, tai oikeastaan oudompi. Mietin pitkään pidänkö siitä vai en. Kirjan kieli on hyvin persoonallista ja sopii kyllä teokseen mutta hetkittäin vähän kurtistelin kulmiani lukiessani surullisen kuivakoista kasvoista ja etelän joenrantakaupungin tupsukoristeisista bordelleista ja Sukien ulkonäön hilpeästä siamilaisuudesta - kielikuvat  kyllä tavallaan tuntuivat sopiviltakin mielleyhtymineen mutta sittenkin vähän omituisilta ja vierailta. Niinkuin koko kirjakin.

Noidat on ajankuva 70-luvun lopun amerikkalaisen pikkukaupungin porvarilliseen elämään, johon noidat eivät tunnut sopivan. Alex, Jane ja Sukie - Eastwickin noidat - ovat erilaisia, uudenlaisia naisia, joilla on lapsia vaan ei miestä, työpaikkoja ja rakastajia, jotka kenties tahoillaan ovat naimisissa. Seksiä kirjassa onkin runsaasti, se tuntuu noidille olevan hyvin arkipäiväinen asia, ilman suuria tunteita tai häpeää. Kuten Sukie sanoo: "halusin antaa hänelle jotain eikä minulla ollut muuta joten annoin itseni."

"Hän tietää ikäni, Alexandra ajatteli pikemminkin huojentuneena kuin loukkaantuneena. Oli mukavaa kun mies tunsi; nolottavaa oli tutustuminen: kiusaantuneet sanalliset selitykset liian monen ryypyn ääressä, ja sitten ruumiiden paljastuminen salaisine arpineen ja poimuineen kuin pettymystä tuottavat lahjat jouluna. Mutta miten suuressa osassa rakkautta ei ollutkaan kysymys toisesta vaan itsestä alastomana toisen silmissä: tuosta heittäytymisestä, pienestä lennähdyksestä, vaatteiden riisumisesta, siitä että on lopulta oma itsensä. "

WSOY, 1988
Sivuja: 335
So American: Rhode Island

Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafón

Helteisenä kesäpäivänä oli aika napata käsiin säästelemäni Taivasten vanki! Rakastuin aikanani tulisesti Tuulen varjoon eikä Enkelipelikään ollut pettymys. Olen lukenut kirjailijalta myös The Prince Of The Mist -nimisen nuortenkirjan, jota voin suositella lämpimästi kummitustarinoista pitäville. Kyseiseessä kirjassa ei tainnut muuta vikaa olla kuin se, että se loppui aivan liian nopeasti. Vähän niinkuin Taivasten vankikin.

Kirjan keskiössä on jälleen kerran Sempere & pojan -kirjakauppa, jossa Daniel, poika-Sempere, on jo aikuistunut, avioitunut ja tullut isäksi. Eräänä iltana kauppaan tulee outo vieras, joka haluaa ostaa kalliin kirjan lahjaksi. Mutta lahja onkin toimitettava Fermínille, kirjankaupan työntekijälle joka on kuin yksi perheenjäsenistä. Outo lahja johdattaa lukijan ja Danielin Fermínin menneisyyteen ja sodan kauhuihin, samalla Daniel oppii uutta myös omasta taustastaan.

Ruiz Zafón on suunnitellut kirjansa Unohdettujen kirjojen hautausmaasta kertovaksi sikermäksi, osat siis muodostavat kokonaisuuden joka voidaan lukea missä järjestyksessä tahansa. Minua kuitenkin häiritsi hiukan se, etten muistanut Tuulen varjon tapahtumia enää kovin selkeästi ja siksi jouduin ohittamaan jotkin hienovaraisemmista vihjeistä.

Taivasten vangissa lukijaa saa jälleen kerran nauttia Ruiz Zafónin luomasta tunnelmasta, joka on kuin vanhasta film noir -leffasta. Hämäriä kujia, vanhoja kirjakauppoja aarteineen, kohtalokkaita juonia ja suurta rakkautta - nautin tästä suuresti! Mutta siitäkin huolimatta Taivasten vangista tulee hiukan välityön maku, tuntui kuin se olisi kirjoitettu vain johdattamaan lukijaa kirjan seuraavaa osaa kohden, joka kenties käsittelee Vallsia?

Kirjan kansi on todella kaunis. Huomasin vielä luettuani jääväni katselemaan sitä ja etsimään valokuvan pehmeältä taustalta lisää hahmoja, ihmisiä ja rakennuksia. Tällaisen kuvan laittaisin mielelläni vaikka seinälleni ja haaveilisin...

"Can Lluísin ruokasali ja kadut, joita pitkin olimme tullessamme kulkeneet, olivat kadonneet. Pystyin ainoastaan näkemään tuon toimiston Montjuicin linnassa ja tuon miehen kasvot, joka puhui äidistäni sisintäni korventavin sanoin ja vihjauksin. Tunsin jonkin kylmän ja terävän avaavan tietä sisälläni, raivon jollaisesta en ollut koskaan tiennyt. Hetken aikaa toivoin enemmän kuin mitään muuta maailmassa, että saisin tuon lurjuksen eteeni voidakseni kuristaa häntä ja katsella läheltä, kuinka verisuonet alkaisivat repeillä hänen silmissään."

PS. Ainakin Koboon on saatavissa Carlos Ruiz Zafónin kirjoittama novelli The Rose of Fire, joka valoittaa taas vähän lisää Unohdettujen kirjojen hautausmaan taustoja!

Otava, 2012
Sivuja: 332
Alkuteos: El prisinero del cielo
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella

Professori Anni Isotalo -sarja / Mikko Ketola, Anssi Rauhala

Kirjaston sarjakuvahyllyä kolutessani osui silmiini professori Anni Isotalo -sarja, joka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Annia nimittäin tituleeraisin Suomen sarjakuvalliseksi vastineeksi Dan Brownin Robert Langdonille. Sievä kirkkohistorian professori kun sattuu törmäämään historialliseen mysteriin, joka juontaa juurensa aina Jeesuksen aikoihin saakka. Annin omalla taustalla taitaa on merkityksensä, Pohjanmaalta kotoisin olevalla naisella on taustajoukkoinaan mm. serkkunsa Heikki ja Lauri, jotka tuntuvat putkahtavan esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Pidin Anssi Rauhalan kuvituksesta paljon, liehuva hiuksinen Anni toi hetkittäin mieleeni Asterixin pitkäkutriset kaunottaret joita lapsena kovasti ihailin. Kuvitus sisältää myös komeita maisemakuvia mm. Vatikaanista ja antoi tunteen siitä, että albumeita laatiessa on tehty aimo annos tutkimustyötä. Sama näkyy myös itse tarinassa, joissa näkyy selvästi yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan asiantuntemus.

Annin matkassa ei päässyt tylsistymään ja oli mukavaa lukea naispuolisesta action-sankarittaresta, heitä kun on nykyisinkin niin vähän. Ensimmäistä osaa lukiessani tosin kirja hiukan hämmensi, en tiennyt oliko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen parodia Da Vinci -koodista vai ihan vakavasti otettava juttu, mutta jossain vaiheessa heitin luokitteluhattuni nurkkaan ja vain luin. Kaikkea ei pidä aina ottaa vakavasti ja tällä hetkellä haluan vain nauttia kesästä ja sarjakuvasta. Näkymättömien käsien kaltaista suurta ja liikuttavaa tarinaa kirjoissa ei ole, mutta kyllä Anni Isotalolla viestinsä on, oikeastaan yllättävän looginen sellainen.

Professori Isotalon seikkailuja on kuvattu neljä kirjan verran ja vaikka tarinat sinänsä ovatkin itsenäisiä, ne muodostavat kokonaisuuden ja suosittelisinkin kiinnostuneita lukemaan sarjan järjestyksessä. Kerrottakoon vielä että Professori Isotalolla on omat Facebook-sivut, joiden perusteella sarjalle olisi ehkä tulossa jatkoakin... Odottelen mielenkiinnolla!

Professori Anni Isotalon tutkimukset 1-4, Minerva
Marian koodi, ilm.1/2006
Valkoisen meren timantit, ilm. 9/2006
Bosporin helmi, ilm. 9/2007
Vatikaanin vanki, ilm. 9/2009

Suljetuin ovin / Jarkko Sipilä

Jarkko Sipilän kirjat kuuluvat myös sarjaan Kielletyt paheeni. Kovin karskejahan nämä kirjat ovat, mutta parhaimillaan Sipilä vain kirjoittaa niin vetävästi ja aidon oloisesti alamaailmasta että on pakko käännellä sivuja. Suljetuin ovin ei pettänyt odotuksiani vaan se osoittautui loistavaksi helteisen päivän rantalukemiseksi, siitäkin huolimatta että Takamäen tiimi elää varsin koleita marraskuisia aikoja... Koukuttavuudesta kertonee vaikka se, että tämä kirja luettiin alusta loppuun yhdellä istumalla - todella toimiva pakkaus siis!

Palatessaan kotiin pikkujouluista, Takamäki kohtaa tavallisen kansalaisen painajaisen, oma koti on ilmiliekeissä eikä kyse ole suinkaan vahingosta. Pian tämän jälkeen tiimin muitakin jäseniä alkaa kohdata erityisen huono onni ja herää kysymys: kuka jahtaa heitä? Samalla kirjassa sivutaan surullista humaltuneen naisen raiskaustapausta, jossa tekijä pääsee kuin koira veräjästä. Vai pääseekö?

Olen tullut siihen tulokseen että Sipilän kirjojen jännitysmomentti syntyy niiden todentuntuisuudesta, sillä näissä kirjoissa ei verellä mässäillä tai käytetä hienoja tehokeinoja. Nyt ei jahdata salaperäistä sarjamurhaajaa joka jättää jälkeensä taidokkaita johtolankoja vaan ihan tavallisia kadun konnia. Huumerikollisia, moottoripyöräkerholaisia, miehiä, jotka raiskaavat humalaisia naisia - siis niitä tyyppejä, joista saa lukea iltapäivälehdistäkin. Tämä lisää Sipilän kirjoihin ihan toisenlaisen jännityksen tunnun, sillä luettava voisi olla totta. Lisää aitouden tunnetta tulee tutuista tapahtumapaikoista, tälläkin kertaa tapahtuu mm. ravintolassa jossa viime vuonna vietimme pikkujouluja, ystäväni entisellä asuinkadulla ja isäni kotikulmilla. Tämä luo (ainakin minulle) tunteen siitä, että tavallaan vaara on lähellä, jopa lähes omilla kotinurkilla. Mielelläni jättäisin itseni pelottelun vähemmällekin, mutta kun Sipilä kirjoittaa niin koukuttavasti...

Kirjassaan Sipilä nostaa esiin epäkohtia niin raiskaustuomioiden keveydestä, tuntuukin kieltämättä naurettavalta että humalaisen naisen raiskauksesta saa yhtä rankan tuomion kuin suojellun tammihiiren tappamisesta! Huh! Tasapuolisuuden nimissä Sipilä kyllä arvostelee myös virkamiehiä, jotka käyttävät asemaansa liian kevyiden tuomioden "tasoittamiseen".

Kirjan kansi lienee ehkä karmeimpia aikoihin. Kuvaan on ympätty yhtä sun toista juonesta, aika suoraankin tulkittuna ja lopputulos on ... rujo. Selkeästi tällä kannella ei ainakaan kosiskella naislukijoita, en luultavasti olisi itsekään tarttunut tämän näköiseen kirjaan ellen olisi tiennyt Sipilää vetäväksi kirjoittajaksi. Ehkä ensi kerralla jotain vähän vähemmän ilmeistä ja tyylikkäämpää mikäli tavoitellaan laajempaakin lukijakuntaa?Summa summarum: kirja hyvä, kansi paha.

"Paloautoja oli puolenkymmentä. Alkoholihuurut tuntuivat haihtuvan, kun Takamäki käveli lähemmäksi. Huoli vaihtui hänen kasvoillaan irvistykseen, kun hän huomasi palomiesten keskittyvän juuri hänen huoneistoonsa.
Liekit nousivat korkealle pimeällä taivaalla."

Crime time, 2012
Sivuja: 304
Kirjasta lisää: Unni lukee, Ja jotain violettia