lauantai 18. helmikuuta 2012

Steve Jobs / Walter Isaacson

Steve Jobsin elämäkerta oli yksi niistä viime vuoden uutuuksista, jotka halusin ehdottomasti lukea. Ei, en ole Apple-uskovainen, mutta tuotteet ovat kauniita ja poikkeuksellisesti muotoiltuja. Pidin siitä, että Apple jo aikoinaan, ennen kaikkia muita kiinnitti nimenomaan huomiota tietokoneen väriin ja ulkonäköön ja toi markkinoille jotain erilaista. Jobsin uraa seuranneena olin kehittänyt hänestä mielikuvan hurjana visionäärinä, joka uskalsi tekemisissään ja osasi myös luoda tuotteilleen brändin, johon käyttäjä ovat todella sitoutuneita. Muistan kun Apple ensi kertaa kertoi lanseeraavansa iPhonen, jolle silloiset markkinajohtajat naureskelivat ja sanoivat että puhelin tulee samaan vain marginaaliset käyttäjäryhmät. Toisin kävi. Applen puhelimesta tuli jonkinlainen uuden ajan älypuhelimen standardi, jota muut alkoivat kopioimaan. Sellainen, jonka saadakseen kuluttajat olivat valmiit jonottamaan kaupan edessä yölläkin.

Tiesin Jobsin taistelusta syöpää vastaan, silti uutinen hänen kuolemastaan tuli jotenkin yllätyksenä. Olin tuolloin matkoilla ja hotellin ainoa englantia puhuva tv-kanava näytti lähes non stoppina Jobsin muistolähetystä. TV:stä välittyvä tunnelma tuntui lähes samalta kuin aikoinaan prinsessa Dianan kuollessa, ympäri maailmaa ihmiset itkivät ja kertoivat kuinka Applen tuotteet olivat muuttaneet heidän elämänsä. Jäin hämmästelemään varsinkin sitä, että Jobsia muisteltiin niin voimakkaasti hänen yrityksensä tuotteiden kautta, eikä ihmisenä ja päätin silloin napata luettavakseni Jobsin elämäkerran heti kun se näköpiiriini tulisi, jotta ymmärtäisin paremmin millainen mies oli myytin takana.

Jobsin elämäntarina on mielenkiintoinen. Hän oli adoptiolapsi, joka eli kasvattikodissaan hyvän ja onnellisen elämän, työläistaustaiset vanhemmat tekivät kaikkensa antaakseen vahvaluontoiselle ja älykkäälle pojalleen mahdollisimman hyvän koulutuksen vaikka tämä taatusti aiheuttikin heille päänsärkyä tempauksillaan.Opiskeluaikoinaan Steve tapasi Stephen Wozniakin ja aloitti pienen Apple-nimisen yrityksen isänsä autotallissa. Applesta tuli menestys ja Jobs oli monimiljonääri 25-vuotiaana. Matka oli kuitenkin vasta alkanut...

Kirja kuvaa varsin tarkasti Jobsin uraa, mutta tarjoilee onneksi myös mukavasti tietoja miehen henkilökohtaisesta elämästä ja luonteesta. Isaacson on piirtää hienon ja melko monipuolisenkin kuvan Jobsin haastavasta ja nerokkaasta persoonasta ja onnistuu pienin asioin, kuten esittelemällä Jobsin oman iPod-soittolistan, tuomaan hänet myös lukijan lähelle. Sen lisäksi se sisältää omanlaisen kuvauksensa ajasta, jota elämme, teknisten työvälineiden kautta kerrotuna.

Tekniikasta innostuneille kirjassa on varmasti antoisaa luettavaa, mutta minä huomasin myös inspiroituvani Jobsin ajatuksista muotoilun, yritysjohtamisen, tuotekehitysksen - ja elämän suhteen. Sairastumisensa jälkeen Jobs oivalsi ettei elämässä ole mitään menetettävää, että sitä omaa onnea ja isoa juttua, mikä se nyt kenelläkin sitten on, kannattaa tavoitella täysin sydämin. Aikaa ei kannata haaskata epäolennaiseen, sillä kello käy...
"Muistutus siitä, että olen kohta kuollut, on tärkein ikinä kohtaamani työkalu todella tärkeiden, elämää koskevien päätösten tekemiseksi. Koska lähes kaikki - kaikki ulkoiset odotukset, kaikki ylpeys, kaikki epäonnistumisen tai hämmennyksen pelko - ne vain jäävät sivuun kuoleman edessä. Jäljelle jää vain se, mikä on todella tärkeää. On ansa ajatella, että sinulla on jotakin menetettävää. Oman kuoleman muistaminen on paras tietämäni tapa välttää se ansa. Olet jo alaston. Ei ole mitään syytä olla seuraamatta sydämesi ääntä."
Otava, 2011
Alkuteos: Steve Jobs
Sivuja: 622
Kirjasta lisää: Havaintoja digimaailmasta, Luettuja maailmoja
So American, osavaltiot: Lousiana

10 kommenttia:

  1. ooh mikä lainaus! todella hyvin sanottu. minäkin varmasti luen tämän jossain kohtaa, sen verran tuo elämäntarina kiinnostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minutkin tuo lainaus pysäytti miettimään. Jobs oli kyllä todella mielenkiintoinen ja ristiriitainenkin ihminen ja elämäkerta on todella kattava, joten voin kyllä tätä suositella.

      Poista
  2. Olen myös lukenut lähinnä lehdistä ja netistä ja muista lähteistä sekä Applen, Macintoshin, ipodin, iPhonen että jonkin verran myös Jobsin elämästä. Hänhän ei saattanut opiskelujaan loppuun niinkuin ei Bill Gateskaan, ja Applestakin hän lähti perustaakseen Pixarin.

    Hänen muistoaan ja visioitaan kunnioittaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tämän kirjan jälkeen uskon vakaasti että Jobs oli yksi meidän aikamme neroista. Hän taisi olla ensimmäisiä jotka uskoivat että tietokoneet voisivat olla kauniimpia, että niiden designiin pitäisi kiinnittää huomiota.

      Poikkeuksellinen mieli ja poikkeuksellinen mies.

      Poista
  3. Tämä elämäkerta kiinnostaa minuakin - enkä minäkään ole Apple-mitään, mutta vaikuttavat henkilöt toki ovat innostavia aina. Lainaus on loistava, kuten anni M. jo totesi.

    Olen serkullani "varausjonossa", ja saa nähdä, milloin saan kirjan käsiini ja mikä rako antaa sille myöten. :-)

    Olen jo aiemmin kommentoinut johonkin blogiin siitä, miten luin tästä kiinnostavan kritiikin taannoin. Siinä nostettiin esiin se seikka, että on kamalaa ajatella, miten jobsilaiset pikkupomot ympäri maailman alkavat ehkä seurata samalla tavoin sydämensä ääntä kuin Steve Jobs ja tyrannisoivat työyhteisöään kuvitellessaan tekevänsä hyvää. Itse en osaa ottaa asiaan kantaa (vielä), mutta aika herättelevä näkökulma, eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minä olen tainnut jostain lukea saman kritiikin, tuntui sen verran tutulta. En yhtään ihmettele vaikka joku pikkutyranni saisikin kirjasta uutta potkua työntekijöidensä alistamiseen. Jobs ei varmastikaan ollut helpoimpia pomoja tai ihmisiäkään, asiaa käsitelläänkin kirjassa usein. Jobsilla oli välittävä ja herkkä puoli ja sitten se toinen.. Eräs hänen ystävänsä kerran huomautti siitä kuinka voimakkaasti hän suuttuu pienistäkin asioista ja Jobs vastasi yllättyneenä: Enhän minä ole kauaa vihainen.

      Toivottavasti pikkutyrannit muistavat myös sen hyvän puolen.

      Poista
  4. Hieno arvostelu, pitää kyllä tähän kirjaan tarttua jahka kirjaston varausjonot hellittävät. Itse olen jonkinmoinen apple-fani, perityttömäiseen tapaan paljon tietysti ulkonäkösyistä ^^' Ja iPhone on ollut hieno lisä elämääni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apple-fanille kirja antaakin varmasti vielä enemmän, kun tunnet tuotteet ihan omakohtaisesti. Elämäkertana tämä oli todella runsas ja antaa hyvän kuvan Jobsista, samoin Applen ja koko alan historiasta. Aika kiinnostava teos oikeastaan monella tavalla!

      Poista
  5. Itse sain kirjan luettua vasta vähän aikaa sitten. Todella hieno teos, ja pakko nostaa kirjailijalle hattua siitä, että oli päässyt Jobsin ja hänen lähpiirinsä iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Harvinaisen onnistunut elämäkerta ja tietyllä tavalla myös ajan ja alan kuvaus.

      Poista