Jyrkänteen reunalla / Arnaldur Indriðason

Arnaldur Indriðasonin jännäri Jyrkänteen reunalla taitaa olla ensimmäinen lukemani islantilainen kirja. Siihen nähden odotukset olivat siis korkealla. Vaikka kyse olikin dekkarista, ajattelin että olisi kiinnostavaa kurkistaa islantilaiseen elämään. Itse maahan vaikuttaa kiehtovalta, haluaisin itse joskus matkustaa Islantiin, nähdä komean karua luontoa, kuumia lähteitä...

Ensimmäinen ja vähän yllättäväkin mutka kirjan lukemisessa olivat ihmisten nimet. Kirjan päähenkilö on  Sigurður Óli, joka seurusteli Bergpóran kanssa. Tajusin yht'äkkiä, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, onko kirjan päähenkilö mies vai nainen. Huomasin että nimet olivatkin tärkeitä, niiden avulla loin mielikuvia henkilöistä, joista luin ja se, etten saanut yhdistettyä nimeen minkäänlaista tietoa, tuntui hankalalta. Sittemmin toki  Sigurður osoittautui perinteiseksi poliisimieheksi, jonka parisuhde Bergpóraan oli menneen talven lumia ja elämä ja työ painoivat muutenkin miehen mieltä. Perinteinen dekkariasetelma siis.

Tyylilllisesti Indridasonin kirja on melko samankaltainen kuin vaikkapa kotoinen Jarkko Sipilän Takamäki-sarja. On poliiseja, kaikenlaisia rikoksia, vähän elämääkin siinä sivussa. Sävyt ovat tummia, puheessa vilistävät sellaiset alamaailman sanat kuin torpedo. Rikospuolella toki sivutaan myös maailman tapahtumia, Islannin pankkikriisi kuplii jo hurjasti, kohtalokkain seurauksin. Talousaspekti olikin sinänsä melko mielenkiintoinen seurattava, vaikkei tarjonnutkaan mitään yllätyksiä. Kirjan aloittava tapaus, jossa käsitellään lasten hyväksikäyttöä, oli kirjan surullisinta ja samalla mielenkiintoisinta antia, valitettavasti sen käsittely jää kuitenkin kirjassa vähäiseksi.

Kirja on melko ohut, vain 300 sivuinen ja siksi nopealukuinen. Sen lukemisesta jäikin vähän pikaruokamainen olo, tapaukset olivat liiankin yksinkertaisia minun makuuni. Kirjassa on myös sellaista keskeneräisyyttä tai hiomattomuutta, joka häiritsi. Harmittelen myös sitä, että dekkareissa poliisit ovat aina samanlaisia, onnellinen poliisi taitaa harvinaisuus tässä genressä.

"Sigurður Óli  tunsi myötätuntoa filminpätkällä esiintynyttä poikaa kohtaan. Tavallisesti hän ei juuri säälinyt onnettomassa jamassa olevia ihmisiä, mutta jokin vanhassa filmissä olleen pojan surkeudessa, ahdistuksessa ja turvattomuudessa kosketti häntä.  Sigurður Ólin kanta oli yleensä se, että ihmiset olivat itse vastuussa kurjasta elämäntilanteestaan. Hän vain hoiti hommansa, ja kun työpäivä päättyi, hän ei kantanut töitä mukanaan kotiin vaan ajatteli niitä vasta seuraavana päivänä töiden alkaessa. Jotkut toiset poliisit jotka kohtasivat töissään vaikeita tapauksia, ottivat ne liian henkilökohtaisesti. Varsinkin tulokkaat, mutta myös osa kokeneista. Hänestä sellainen haittasi työntekoa. Hänelle oli usein huomautettu kylmäkiskoisesta asenteesta, mutta hän ei ollut antanut sen häiritä."

Blue Moon, 2011
Sivuja: 300
Alkuteos: Svörtuloft
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Islanti