perjantai 24. helmikuuta 2012

Minun kansani, minun rakkaani / Toni Morrison

Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani on hyvä esimerkki siitä, miksi lukuhaasteet ovat loistavia, ilman So Americania en olisi ehkä tullut tarttuneeksi tähän helmeen. Jo lukiessani ensimmäisiä sivuja Morrisonin teoksesta tunsin ne tutut väristykset. Käsissäni on laadukas kirja, ihanaa!

Tarina alkaa vuodesta 1873, osoitteesta 124 Bluestone Road, Cincinnati. Talossa asuvat enää Sethe 18-vuotiaan tyttärensä Denverin kanssa. Sethen pojat ovat lähteneet maailmalle, anoppi Baby Suggs kuollut. Jäljellä on vain Sethe tyttärineen sekä talon yksinäinen kummitus, vauvan henki. Asetelma muuttuu kun taloon tulee Paul D, joka aikoinaan työskenteli Sethen ja hänen miehensä Hallen kanssa samalla plantaasille. Paul D yrittää ajaa haamun pois, mutta eräänä päivänä talon portailla istuu nuori nainen, joka kertoo hänen nimensä olevan Rakkain.
"Nuo valkoiset otukset on ottanu kaiken mitä mulla on ollu ja mistä mä olen uneksinu", hän oli sanonut, "ja katkaisseet mun sydänjuurenikin. Mitään pahempaa ei maailmassa ole kuin valkoiset ihmiset."
Sethen tarinaa lukiessani tuli välillä lähes surrealistinen olo - eihän ihmisiä ole voitu kohdella näin? Ja kun Baby Suggs, jolta on myyty pois kokonainen nippu miehiä ja lapsia, sanoo vihaavansa valkoisia ihmisiä, vaivaannun ja tunnen vähän häpeääkin. Morrison tosin tuo esiin julmuudetkin vähäeleisesti, turhia mässäilemättä, mutta silti sanojen välissä on huikea tunnelataus. Kirjan omistus "Kuusikymmentä miljoonaa ja enemmänkin" puhuu omaa surullista kieltään, Morrison viittaa luvulla orjuuden takia kuolleisiin ihmisiin. Kuusikymmentä miljoonaa on lamaannuttavan paljon...

Tarina on samanaikaisesti pieni ja hirmuisen suuri. Pääpiirteittäin se koostuu Sethen ja hänen perheensä elämästä ja ennenkaikkea muistoista joihin he palaavat. Tasoja on monia, se on kertomus orjuuden kauhuista, traumoista ja niistä selviämisestä - ja äidin ja tyttären rakkaudesta. Se on myös kummitustarina, vaikka ainakin minun mielessäni tarinan yliluonnolliset aspektit unohtuivatkin, sillä Morrison onnistui jotenkin tekemään niistä normaaleja. Yliluonnollisesta tuli luonnollista.
 "Sethe katsoi käsiään, pullonvihreitä hihojaan ja ajatteli kuinka vähän värejä tässä talossa tosiaan oli ja kuinka outoa ettei hän ollut Babyn tavoin kaivannut niitä. Tarkoituksella, hän ajatteli, varmasti tarkoituksella, sillä viimeinen väri jonka hän muisti oli hänen pikkutyttönsä hautakiven vaaleanpunaisissa siruissa. Sen jälkeen hän ei ollut tajunnut väreistä tuon taivaallista. Joka päivä aamuvarhaisella hän teki hedelmäpiiraita ja perunavuokia ja perkasi vihanneksia kokin valmistaessa keiton, lihan ja kaiken muun. Ja mikäli hän muisti, hänen mieleensä ei ollut jäänyt yhtään hehkeää omenaa eikä yhtään keltaista kurpitsaa. Joka aamu hän näki päivänkoiton mutta ei koskaan todennut eikä pannut merkille sen väriä."
Lukukokemuksena Minun kansani, minun rakkaani oli intensiivinen, se oli kirja jonka halusin lukea rauhassa ja ajatuksella, ilman häiriötä. Silti Morrison vyörytti niin huiman määrän asioita eteeni että tuntui siltä kuin toinenkin lukukerta olisi tarpeen jotta saisin omaksuttua kaiken.

Kirjan kieli on maanläheisyydessään yksinkertaisen kaunista ja vahvaa, mutta hiukan harmittelen sitä, että tulin tarttuneeksi suomenkieliseen teokseen, olisin ehkä kuitenkin mielummin lukenut aivan kirjailijan omia sanoja. Kirjan suomenkielinen nimi on muuten minusta harhaanjohtava ja antaa kirjasta erilaisen vaikutelman kuin englanninkielisen alkuteoksen nimi, joka yksinkertaisesti ja osuvasti on Beloved.

Ainoa huono puoli Morrisonin kirjassa oli se, että jätti tyystin varjoonsa kaiken muun, mitä luin samanaikaisesti. Huikea kirja, hieno lukukokemus, tärkeä sanoma. Suosittelen ehdottomasti.
Rakkain
Sinä olet minun sisareni
Sinä olet minun tyttäreni
Sinä olet kasvoni, sinä olet minä
Olen taas löytänyt sinut, olet palannut luokseni
Sinä olet oma rakkaimpani
Sinä olet minun
Sinä olet minun
Sinä olet minun
Tammi, 1988
Sivuja: 330
Alkuteos: Beloved
Kirjasta lisää: Sallan lukupäiväkirja, Kirjapeto
So American-kategoriat: Slavery, Black America, Modern Woman Writers, Post-World War II Classics; Osavaltio: Ohio

20 kommenttia:

  1. Luin tämän viime keväänä, myöskin "pakotettuna", eli kirjallisuustieteen tenttiä varten. Ja ihastuin, vahvasti, vaikka paikoin lukukokemus ei todellakaan ollut helppo, välillä putosin kyydistä, kun tasoja oli niin paljon ja välillä olin niin ahdistunut ja vaivautunut, että oli pakko lopettaa lukeminen hetkeksi.

    Minulla on ystävältä lainassa Morrisonin Rakkaus, jonka aion lukea joskus lähiaikoina, sillä kirjailija teki minuun niin valtavan vaikutuksen, että pakkohan häntä on lukea lisää.

    Vaikka oksettaa se, millä tavalla ihmiset voivat toisiaan kohdella. Tänäkin päivänä, ei pelkästään Yhdysvalloissa aiemmin. Mutta juuri siksi kai aiheen muistaminen onkin niin tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä paikoin melkein pyörryttävän tuntuinen kirja. Tempaisi mukaansa niin että muu maailma katosi. Jännää miten jokin niin ahdistava voi samanaikaisesti koukuttaa näin.

      Minäkin ajattelin lukea lisää Morrisonia, tämä kirja jätti niin vahvan "jäljen" että lisää on saatava!

      Ihan totta tuo, että koko ajan maailmassa tapahtuu tällaista. Meillä on vain niin hyvä tuuri että elämme tässä turvallisessa maailmassa. Siksi kai tämän tyyppiset kirjat ovatkin tärkeitä, ne muistuttavat elämän realiteeteista ja antavat äänen niillekin joilla sitä enää ei ole.

      Poista
  2. Morrison ei todellakaan päästä helpolla. Mutta palkitsee kyllä. Tämä on yksi suosikkikirjoistani kautta aikojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tämä ei ollut työläs lukukokemus muuten kuin henkisesti, mutta ilman muuta vaivan arvoinen.

      Poista
  3. Minä en ole vielä lukenut Morrisonilta mitään, mutta sait minut kiinnostumaan tästä. Morrisonin "Rakkaus" löytyy omasta hyllystäni jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, lue ihmeessä tämä. Morrison sai kirjallisuuden Nobelinsa ihan aiheesta...

      Poista
  4. Olen lukenut myös tämän kirjallisuuden tenttiä varten muutamia vuosia sitten ja kyllä se teki valtavan vaikutuksen silloin! Nyt postauksesi sai palaamaan kirjan maailmaan ja tunnelmaan takaisin. Jotenkin värisyttävää! Minun täytyisi lukea Morrisonia lisääkin, Paratiisi nimittäin odottaa hyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kylmät väreet kulkivat hetkittäin lukiessakin. Minä luulen että tulen lukemaan itsekin lisää Morrisonia, täytyy vähän tutkailla tarjontaa...

      Poista
  5. Voi että! Kyllä nyt harmittaa, että en ole tätä ostanut, vaikka monesti harkinnut esim kirppareilla. Ehkä sitten kun tähän seuraavaksi jossain törmään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla sitten silmät auki, voisin muuten ottaa omaankin hyllyyni tämän.

      Poista
  6. Tämä on minustakin aivan mahtava kirja! Luin myös tämän pakotettuna kirjallisuustieiteen kurssille. Mutta kyllä kannatti! Sen jälkeen olen lukenut muistaakseni vain Morrisonin uusimman, mutta se ei yltänyt kyllä tämän tasolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy siis tehdä vähän tutkimusta ja selvittää mitkä muut kirjat saattaisivat olla Morrison helmiä.

      Poista
  7. Tämä on ehkä rankin kirja, jonka olen lukenut, "too thick of love"... Hienoa että löysit tämän, muuta en nyt oikein osaa sanoa kun omasta lukukokemuksestani on jo vuosia mutta silti muistan liiankin elävästi monia kirjan tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti siis ainakin jotenkin koska osa tapahtumista on jäänyt noinkin vahvasti mieleen. Tämä ei ole ehkä kirja kaikkein herkimmille, osa tapahtumista on todella raakoja.

      Poista
  8. Minun on pitänyt lukea Morrisonia jo vuosikaudet. Tämä arviosi kannustaa tarttumaan ensimmäiseen naisen kirjaan mahdollsimman pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivää piristää kummasti jos saa annettua toiselle lukuvinkin. Toivottavasti pidät Morrisonista!

      Poista
  9. Ihanaa! Minullakin tämä on sekä hyllyssä että lukulistalla. Olen lukenut Morrisonilta vain Jazzin, joka oli outo ja mieleenpainuva, mutten hirveästi pitänyt siitä. Haluan silti ehdottomasti lukea lisää Morrisonia, ja ehkä sitten tämän seuraavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli outo ja mieleenpainuva, mutta hyvällä ja vaikuttavalla tavalla. Hieno kokemus, mahtavaa että lukuhaasteet ohjaavat välillä vähän uusillekin poluille!

      Poista
  10. Kotiutin juuri tämän kirjan kirjaston poistomyynnistä! Luulenpa ettei näiden arvioiden perusteella ollut virhe ostos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, minusta tämä oli ainakin hieno kirja. Niin hyvä että haluan ehdottomasti lukea lisääkin Morrisonia.

      Poista