Sininen enkeli - Marlene Dietrich / Donald Spoto

Tartuin Siniseen enkeliin alunperin siksi, koska lokakuinen Berliinin reissu lähestyi ja halusin lukea jotakin tuohon kaupunkiin liittyvää. Eräs tuttavani kehoitti tutustumaan Dietrichin elämäkertaan, olihan hän berliinitär. Siitä se sitten lähti.  Donald Spoton teksti oli mukaansa tempaavaa ja varsinkin juuri minun tarkoitustani varten sopivaa, sillä hän kuvaili mukavan paljon myös itse kaupunkia ja elämää siellä. Varsinkin Berliinin ennen toista maailmansotaa on ollut mielenkiintoinen ja kaksijakoinen paikka. Kaupunki, jossa köyhyys ja kurjuus, moraalinen rappio ovat kulkeneet käsi kädessä taiteiden, kulttuurin ja iloisen riehakkuuden kanssa.

Hetkittäin kuitenkin ärsyynnyin Spoton tapaan kuvailla henkilöitä, joka toki oli värikäs mutta tuntui jotenkin väärän tyyliseltä. Vai mitä sanotte naisesta jota kuvaillaan "rintavaksi valkyriaksi" tai kohdasta jossa kerrotaan Dietrichin mekosta, joka "verhosi hänen noin yhdeksän liikakiloaan". Kun Cary Cooper on "lähes yliluonnollisen komea" ja Dietrichin kuuluisa katse "nautamainen", en oikein tiedä mitä ajatella... Kenties tuo Spoton on vain kirjoitustyyliä, mutta minun silmääni nämä töksähtivät.

Kuva: Pinterest.com

Dietrich itsessään on mielenkiintoinen tapaus. Minulle on hänen elokuvistaan (joita en tosin aikoihin ole katsonut) jäänyt hänestä hiukan kylmä kuva. Elokuvissaan hän on usein esittänyt naisia, jotka enemmin tai myöhemmin ajautuvat paheellisille poluille, viettelijättäriksi tai viihdetaiteilijoiksi. Nämä naiset ovat olleet usein selviytyjiä, naisia jotka ovat tehneet tiukkoja ratkaisuja elämässään koska on ollut pakko. He ovat olleet olosuhteiden uhreja jotka ovat kovettaneet kuorensa selvitäkseen - silti kaiken alla saattaa sykkiä hyvä sydän. Marlenen luotto-ohjaaja, Josef von Sternberg, sanoikin osuvasti: "Kaiken mitä haluan Marlene Dietrichistä sanoa, olen sanonut elokuvissani".

Kuva. Pinterest.com
Tämä kuva muistuttaa minua Madonnan
nuoruusvuosien tyylistä, liekö inspiraatio
saatu Marlenelta?

Naisena Marlene oli edellä aikaansa, Hollywoodin vuosia sävyttivät kuvaukset monista suhteista niin miehiin kuin naisiinkin ja luonnollisesti Marlenen tapaa pukeutua miesten pukuihin kauhisteltiin. Nyttemminhän tämä tuntuu olevan Hollywoodin arkipäivää - jäinkin hetkeksi miettimään olisiko Marlene viihtynyt paremmin nykypäivässä kuin omassa ajassaan, olisiko hän 2000-luvulla keksinyt jonkin uuden tavan shokeerata. Jotenkin luulen että suurimman osan aikaa Dietrich ei pyrkinyt shokeeraamaan, hän vain eli elämäänsä juuri sillä tavalla kuin halusi, muiden mielipiteistä välittämättä.

"Intiimisuhteissaan niin itsevarma ja hallitseva Marlene Dietrich oli samalla myös Hollywoodilaisen Narkissoksen ruumiillistuma. Katsellessaan omaa peilikuvaansa hän lumoutui näkemästään ja alkoi hellittämättä hioa ja huolitella sitä. Kuuluisan taruhahmon tavoin myös Dietrichin kiinnostus tai suoranainen uppoutuminen omaan itseensä johti vihdoin eristävään, rakkaudettomaan yksinäisyyteen. Kukaan toinen naistähti ei ehkä olekaan yhtä näkyvästi jäänyt oman kuvansa vangiksi."

Kirjasta lisää: Leena Lumi
Sivuja: 367