sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Mrs Fry's Diary / Mrs Stephen Fry

Olin alkuun aivan innoissani Mrs Fry's Diarystä, onhan Stephen Fry aivan mainio tapaus! Kirja vaikutti lupaavalta jo kantensa perusteella, poseeraahan siinä "Edna Fry" varsin lumoavana. Syksyn synkkyyteen tuntui huumori hyvältä lääkkeeltä. Ensi alkuun hyrisinkin Ednan päiväkirjan pienille piikeille ja paljastuksille, mutta jossakin vaiheessa tuntui että teksti alkoi toistaa itseään.

Ednan vuosi oli nopealukuinen ja kieli poskessa kirjoitettu hulluttelu. Se kertoo Stephen Fryn salatun vaimon - ja perheen - elämästä. Elämä on aika arkista, päiväkirjassa Edna pui parisuhdettaan, seuraa lastensa elämää ja koulunkäyntiä, matkustelee ja vähän kirjoittaakin. Perhe tosin on kaukana tavanomaisesta...

Mietin pitkään mikä minua kirjassa häiritsi - lopulta tajusin, että syynähän on Stephen Fry. Stephen kun luonnollisestikin seikkailee Ednan päiväkirjoissa mutta kovin erilaisena kuin olen tottunut, pääni siis itsepäisesti kieltäytyi uskomasta Stephen Frystä mitään toisenlaista totuutta.

Jos siis kaipaat piristystä syksyn synkkyyteen, jotain helppoa, hauskaa ja nopeaa, voi vuosi rouva Fryn kengissä olla hyvä valinta. Ja Ednan elämän kiemuroiden jälkeen saattaa oma arki näyttää melkoisen ruusuiselta!
"5 Wednesday
Twelfth night. We took the Christmas decorations down today. I say we - I took the decorations down. If  I waited for Stephen to do it, the house would still be looking like an elves' lap-dancing club in July. It took him three years just to put that bookshelf up. It'll probably be another three before he buys a book."

Sivuja: 345
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä, Kujerruksia

6 kommenttia:

  1. Voi harmi, ettei tämä onnistunutkaan viihdyttämään loppuun asti :/ Minä tykkäsin tosi paljon, kun noita pieniä pöljiä juttujakin oli niin tiheästi :)

    VastaaPoista
  2. Maija, oli tässä paljon hyvääkin. Olin vissiinkin vain tosikko-tuulella...

    VastaaPoista
  3. Norkku, kiva että sinäkin luit tämän!

    Ja ihan totta, välillä tuo hulttio-Stephenin elämä ei oikein ottanut iskeäkseen. Minulla(kin) on herra Frysta melko viehättävä kuva :) (vaikka kyllähän tässäkin herra F taisi salaisesti elää hyvinkin kultturellia ja sivistynyttä elämää :)

    VastaaPoista
  4. Linnea, minulla taisi tuo hulttio-Stephen hiertää eniten, kun en vaan voinut uskoa... Stephenin Twitter-päivityksille kyllä tirskuin...

    VastaaPoista
  5. Tämä tosiaan kokoaa Tweetit, siitä pitkitys.

    Varsinaiset Fryn elämäkerrat kannattaa ehdottomasti lukea (myös), Fry Chronicles on saatavilla iLaitteisiin App Storesta, ja tietenkin Fryn itsensä lukemana äänikirjana.

    VastaaPoista
  6. Rienzi, Fryn itseänsä lukema äänikirja ei muuten olisi yhtään hullumpi kokemus... Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista