Kuluneen vuoden tilastotuokio ja TOP10

Pongasin Sallan blogista kivoja palleroita ja päätin tehdä samantyylisen tilastopläjäyksen omasta vuodestani. Olen aina pitänyt kovasti listojen ja tilastojen laatimisesta joten tämä oli oikeastaan ihan rakkauden työtä. :)

Lukijamäärät
- Perustin blogini 2011 tammikuussa, joten, kuten arvata saattaa, ovat lukijamääräni kasvaneet lähes eksponentiaalisesti vuodessa yhdestä lukijasta (=minä) tähän nykyiseen joukkoon.

Kuinka paljon tuli luettua?
- Helmetin lainaushistoriani paljastaa viime vuoden saldoksi 272 kirjaa, mutta näistä osa kesken jääneitä tai ammattikirjoja tms. joita en ole blogiin tuonut. Blogiin olen kirjoittanut 184 kirjasta, totuus lienee näiden kahden luvun väliltä. Sarjakuvia tuosta 184:sta on 8 kpl.

Millaista on sitten tullut luettua?

- Enimmäkseen luen suomeksi (79%), mutta olen siitä ihan tyytyväinen että vierailla kielillä tulee luettua tuonkin verran. Yhden kirjan luin tänä vuonna ruotsiksikin, mutta otannan koon takia panostukseni ruotsin kieleen näkyy silti 0 prosenttina.

 - Tiesin jo ennen tilastointiakin lukevani enemmän ulkomaista kirjallisuutta (78%), olen kuitenkin mielestäni tänä vuonna lukenut enemmän kotimaista kirjallisuutta(22%) kuin aiemmin, tästä saan varmasti kiittää kirjablogiharrastusta, joka on tuonut näköpiiriini uusia, mielenkiintoisia suomalaisia kirjoja. Näin se bloggaus vaan avartaa mieltä!

 - Muistaakseni kesällä oli Jennin K-blogissa keskustelua siitä, luetaanko enemmän mies- vai naiskirjailijoiden tekstejä. Keskustelu oli siinä määrin mielenkiintoinen että päätin lisätä blogiini tunnisteet mies- ja naiskirjailijoille ja näin seurailla omia lukemisia tästäkin vinkkelistä. Piirakanpalat ovat ilokseni kuitenkin aika tasaväkisiä vaikka naiset melkein 20 prosentilla (naiset 58%, miehet 42%) johtavatkin. Excel muuten osoitti ennakkoluulottomuutensa antamalla naisille sinisen värin, enkä jaksanut ryhtyä vaihtamaankaan...

 - Tämän idean nappasin muistaakseni Sonjan lukuhetkistä, jossa mietittiin sitä, miten on lukemansa kirjat valinnut. Sonjalla oli kategorioita enemmänkin, minä yksinkertaistin ja mietin tässä vain sitä, oliko kirjailija/teos minulle uusi löytö vai luinko tutun kirjailijan teoksia. Tällä rintamalla on aika tasaista, tutustun mielelläni uusiin kirjoilijoihin(54% ) ja se ehkä näkyy tässäkin. Silti olen uskollinen myös vanhoille rakkauksilleni (48%)...

- Luinko paljon tämän vuoden uutuuksia? Mielestäni kyllä. Tästä syytän ja kiitän kirjaston Bestseller-hyllyä joka välillä on ihan mahdoton paikka ohittaa! (Tämän vuoden uutuuksia 53%, "vanhuksia" 47%)







Blogin suosituimmat tekstit:

Bagdadin prinsessa, elämäni Saddamin kanssa / Parisoula Lampsos Bagdadin prinsessa on ollut blogini suosituin teksti tänä vuonna, vieläpä ihan ylivoimaisesti. Minusta tämä on ollut aika yllättävää, mutta veikkaan että voin kiittää asiasta Googlea. Voisin kuvitella nimittäin kuvitella että Lampsoksen tarina kiinnostaa enemmän tuolla rapakon takana. Kirjana tämä ei ole mieletön elämys, mutta ahdistava ja hämmentävä kylläkin. Suljettu maa / Barbara Demick Toisena on kirja omalta suosikkilistaltani. Barbara Demickin Suljettu Maa on ilokseni näin korkealla, Pohjois-Korean viimeaikaisilla tapahtumilla tosin lienee osansa asiaan. Hyvin kirjoitettu kirja maasta, jonka arjesta ei paljon puhuta vaikka pitäisikin. Pidän ja paljon.

Erottaja / Karo Hämäläinen Karo Hämäläisen Erottaja oli toinen yllättäjä, sekin huitelee ihan omissa sfääreissään. Yllätyin, koska Erottaja ei tuntunut saavan suurtakaan kiinnostusta bloggaajien parissa, mutta kenties sitäkin enemmän googlettelua.  Minä, Katariina / Laila Hirvisaari Listan nelonen ei ole yllättäjä, vaikka onnistuikin nopeasti, vain kahdessa kuukaudessa nousemaan listalla näin korkealle. Minä, Katariina oli minun siivuni Finlandia-ehdokkaisiin tutustumisesta. En hullaantunut, mutta kiinnostuin Katariinasta siinä määrin että luin hänestä lisääkin. Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen Jälleen yksi omista suosikeistani. Vaikka Hiljainen tyttö ei ollut ihan yhtä hyvä kuin Gerritsenin edellinen kirja, Jääkylmä, mutta viihdyin sen parissa oikein hyvin. Ja aasialaiset elementithän kolahtavat minuun kuin kapula Gongiin. Merenneito / Camilla Läckberg Lisää suosikkejani sijalla 6. Olen oikein iloinen siitä että Camilla Läckbergin Merenneito pääsi luetuimpien tekstejeni listalle, koska kirja kyllä ansaitsee saamansa huomion, minusta tämä oli vuoden paras dekkari, maltan tuskin odottaa jatko-osaa. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö Itsenäisyyspäiväksi lukemani Westön kirja raivasi itsensä ihan hurjalla loppukirillä listani seitsemänneksi asti. Kiva juttu, sillä pidin kirjasta kovasti. Tutustuin Westön kirjoihin vasta tänä vuonna ja se oli lähes rakkautta ensisilmäyksellä! Se "minun Westöni" tosin ei ole tämä kirja, vaan Isän nimeen... Tarkoin vartioitu talo / John Boyne John Boynen näin ihan livenäkin kirjamessuilla ja vähän harmittaa etten rohjennut mennä pyytämään nimikirjoitusta Poikaan raidallisessa pyjamassa. Mutta ehkäpä ensi kerralla. Tarkoin vartioitu talo oli mukanani Tukholmassa ja se oli oikein hyvä matkakaveri, riittävän paksu ja mukaansatempaava ja sellainen, jonka pariin oli helppo palata pienen tauon jälkeen. Ajattelisin tämän olevan aikuisten satu, historian valossa ei kovin uskottava mutta sellainen, johon voi olla mukava uskoa hetkisen. Muistelmat / Farah Diba Pahlavi Farah Diban muistelmien sijoittuminen blogini suosituimpiin teksteihin lienee taas Googlen tekosia. Kirjahan ei ole uusi, eikä Iranin tilanne ole juurikaan puhuttanut viime aikoina tavallista enempää. Farahin tarina on kyllä kiinnostava ja hätkähdyttävä, hyvin kirjoitettukin, joten jos pitää elämäkerroista voi tämä hyvinkin olla lukemisen arvoinen. Historia on minut vapauttava / Jussi Siirilä Minua vähän hykerryttää se, että Historia on minut vapauttava pääsi tälle listalle, voisin kuvitella että kirjan päähenkilö, Jussi Siirilä, olisi siitä kovin mielissään... Mainio kirja, minulla oli oikein hauskaa tämän kanssa. Suosittelen! Omat suosikkini: Olen yrittänyt merkitä ne kirjat, joista erityisen paljon pidin, Suosikit-tunnisteella. Tänä vuonna luin 24 erityisen hyvää kirjaa - määrä voi tuntua pieneltä, mutta nämä ovatkin ne kirjat jotka todella sykähdyttivät. Suosikkilistalleni mahtuu uutuuksia ja vanhuuksia, sarjakuvaakin. Koska nyt listailemassa ollaan koostin näistä oman suosikkilistani. Kirjat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, jokainen on ollut minulle hyvä ihan omalla tavallaan. Nopea vilkaisu listaan paljastaa että olen pikkuisen kallellani itään päin, mutta eikös ole ilahduttavaa sekin että listalla on peräti kolme kotimaista kirjailijaakin?! Nenä kirjassa TOP10: Miika Nousiainen - Metsäjätti Li Kunwu, P. ôtié - Minun Kiinani 1. Camilla Läckberg - Merenneito Kyung-sook Shin - Please Look After Mother Andre Agassi - Andre Agassi Jussi Siirilä - Juoksija Amy Tan - Ilon ja Onnen tarinat Haruki Murakami - What I talk about when I talk about running Joyce Carol Oates - Blondi Kjell Westö - Isän nimeen Haasteista: Kuluneen vuoden aikana osallistuin kolmeen lukuhaasteeseen (Maahanmuuttajatarinat, Totally British ja Kirjallinen maailmanvalloitus)- aika vähän tällaiselle yllytyshullulle. Näistä Maahanmuuttajatarinat ja Totally Britishin sain valmiiksi, niitä varten lukemistani kirjoista löytyy koosteet omilta haaste-sivuiltaan. Kirjallinen maailmanvalloitus se vain jatkuu, vuodessa ehdin valloittaa 43 maata. Ehkäpä ensi vuoden tavoitteeni on päästä 100 saakka? Ensi vuonna: Ensi vuonna elämä blogissa jatkunee entiseen malliin. Tammikuussa juhlin blogi-synttäreitä, kenties kiinalainen uusi vuosikin näkyy jollain tapaa täällä. Haasteisiin otan jatkossakin osaa ja saatanpa osallistua blogimiitteihinkin mikäli sellaisia on tulossa ja aikataulut ovat suotuisat. Blogin ulkoasuun haluaisin muutosta, mutta inspiraatio ei ole vielä iskenyt. Bloggerin Dynamic Views houkuttelisi mutta en halua lähteä vaihtamaan ennen gadget-tukea ja paria muuta juttua. Huh, tästä tulikin pitkä juttu. Onnittelut niille, jotka jaksoivat lukea loppuun saakka ja hauskaa uutta vuotta ihan jokaiselle! Meillä juhlitaan uuden vuoden saapumista ihan kotoisissa merkeissä, herkkujen, rakettien ja tinojen parissa, luvassa on mukava ilta!

Sprickor : valda texter 1986-2011 (suom. Halkeamia) / Kjell Westö

Lähde: Bookplus.fi

Serkkuni yllytyksestä päätin lukea seuraavan Westöni ruotsiksi. "Käännöksessä katoaa kuitenkin jotain", sanoi hän. Arastelin vähän, olen viimeksi lukenut kokonaisen kirjan ruotsiksi varmaankin kymmenisen vuotta sitten. Mutta yllytyshullu kun olen, pistin tuumasta toimeen.

En ole hirveän hyvä lukemaan novelleja, ne tuntuvat monesti loppuvan kesken. Järkeilin kuitenkin että lukisin ruotsiksi niin hitaasti että ehtisin kenties hyvinkin paneutua Westön tuoreen novellikokoelman (julkaistu suomeksi nimellä Halkeamia) tuotoksiin. Ja olihan se tuskaista. Paljon ja nopeasti lukevalle ihmiselle oli melkein shokki saada kaksi novellia luettua puolessa tunnissa. Ruotsin kielen taitoni - oli kiva huomata että paljon sitä oli edelleenkin tallella, monet sanat ja rakenteet palasivat mieleen ties mistä unohdetuista sopukoista, silti se tuskastutti että tekstissä oli myös monia sanoja joita en tarkalleen tiennyt. Westön kieli on niin kaunista ja sävykästä että pelkäsin hetkittäin hukkaavani ne hienot vivahteet omaan kielitaidottomuuteeni, varsinkin merelle omistettu pidempi kokonaisuus oli tuskaisa, koska uskon kielen olevan kaunista, mutta enhän minä tiedä mitään kalastuksesta edes suomeksi...

Huomaan lukiessani myös entistä selvemmin sen, että en ole oikein novellin (vai olisivatko nämä enemmän kuitenkin kolumneja?) lukija. Westön kirjoihin kootut kirjoitukset ovat suurelta osalta muutamia sivuja pitkiä ja huomaan turhautuvani kun mielenkiintoiseksi koettu teksti loppuun kesken ja pitäisikin jatkaa jostakin toisesta aiheesta. Taidan olla luonteeltani syventyjä joka haluaa mielummin pureutua aiheisiin ihan kunnolla kuin vain maistella. (Niinhän se on, toiset hillitysti syövät muutaman konvehdin ja maistelevat, toiset vetävät koko rasian. Kröhöm.)

Sprickor-kirjasta tuli minulle melkein työtä. Olin päättänyt urakoida sen loppuun saakka, joten luin oikein sisulla. Väkisinlukeminen vei aikalailla iloa pois lukemisesta, mikä toisaalta harmittikin koska olin etukäteen odottanut tätä kirjaa. Mikä sitten teki Westöstä tuskaa? Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos ei kauheasti pidä novelleista eikä ole vuosiin lukenut mitään ruotsiksi, niin novellien lukeminen ruotsiksi ei välttämättä ole kauhean nautinnollista. Ja että Westön tyylisen kirjailijan teksteissä pitäisi ymmärtää kielen vivahteitakin, kenties jokin suoraviivainen dekkari olisi siis ollut minulle parempi valinta. Mutta toisaalta, olen aika tyytyväinen siitä että luin tämän. Ja ehkäpä luen jatkossakin jotain toisella kotimaisella kielellämme, valitsen vain ensi kerralla helpomman kirjan...

Sivuja: 334
Kirjasta lisää: Riinan lukuisat kissanpäivät

Nukketalo / Kristina Ohlsson

Minulla ei ollut kovin paljon odotuksia Nukketalon suhteen, mutta yllätyin enemmän kuin positiivisesti, sillä kyseessä olikin oivallinen ja tiivistunnelmainen esikoisdekkari. Luen jännityskirjallisuutta melko paljon ja siksi on ilahduttavaa kun vastaan tulee sellainen kirja, joka vie huomioni niin että tuskin maltan odottaa seuraavaa lukuhetkeä.

Yritin miettiä hetken sitä, mikä tekee Nukketalosta erikoisen. En löytänyt juuri mitään mitä ei olisi jo jossakin kirjassa toteutettu. Se kertoo Tukholmassa toimivasta poliisin yksiköstä, jota vetää Alex Recht. Alex on tunnettu ja ihailtu poliisi, sankarityyppiä, isä ja aviomies. Poliisiksi melkein epätyypillisen hyvä. Onneksi tiimissä on hänen alaisensa, Peder, joka onkin sitten jo vähän tutumpi hahmo kirjoista. Peder on taitava poliisi, mutta ei ihmisenä kauhean miellyttävä. Hän pettää masennuksesta kärsivää vaimoaan, juo kesken poliisitutkinnan, eikä oikeastaan edes itsekään pidä itsestään. Tiimin kolmas jäsen on siviilitutkija Fredrika, kaunis ja hillitty, älykäs nainen, jolla niin ikään on yksityiselämässään solmuja avattavana. Luonnollisesti Peder hiukan ylenkatsoo Fredrikaa naisena ja siviilinä. Tuttu kuvio sekin monista kirjoista.

Niin ja se rikos. Tarinan alkuasetelma on arkisen hyytävä. Joku nappaa pienen tytön junasta. Poliisi käynnistää tutkinnat katoamisen johdosta, mutta tietystikään kaikki ei ole ihan yksinkertaista. Hirviöitä on dekkarikirjallisuus pullollaan, mutta tässä kohdin Ohlsson tekee kyllä hyvää työtä. Elin mukana tapauksessa, kauhistuin ja jännäsin, toivoin. Pidän siitä että Ohlsson ei päästä etsiviään tai lukijoitaan ihan helpolla. Vaikka olisikin ehkä helppoa tai houkuttelevaa kirjoittaa kirjoja joissa kaikki sujuu hienosti ja loppu on aina onnellinen, siitä ei kenties syntyisi kovin mielenkiintoista kirjaa. Realismin tuntua lisää se, että virheitä, joskus kohtalokkaitakin, tehdään ja niiden kanssa on vain pystyttävä elämään.

"Hän jatkoi huutamista vielä silloinkin, kun hänen vanhempansa tulivat ja hälyttivät paikalle poliisin ja lääkärin. Siinä vaiheessa huuto, joka oli alkanut kuulostaa käheältä, vaimeni hätääntyneeksi ja pohjattoman epätoivoiseksi nyyhkytykseksi. Muuri, jonka hän oli huolellisesti rakentanut ympärilleen suojautuakseen yhä yltyvältä pakokauhulta, oli murtunut. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän? Hyvä luoja, mitä hän oli voinut tehdä?"

Sivuja: 428
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin, Kirjasieppo

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Tässä kohdin on taas tunnustuksen paikka, välttelin nimittäin aika pitkään Kartanpiirtäjän lukemista. Poltettujen varjojen jälkeen vain alkoi tuntua siltä, etten jaksa keskittyä siihen sen vaatimalla tavalla. Kun sitten vihdoin aloitin oli märkä ja pimeä ja kylmä joulukuinen maanantai-aamu ja aivokapasiteettini huiteli jossain nollan tietämillä. Ensi alkuun tuntui aika työläältä yrittää muistaa kaikkien henkilöiden, tätien ja setien nimiä - ja ymmärtää että Zia olikin poika. Onneksi seuraava aamu oli vähän virkeämpi (mutta ei yhtään valoisampi tai tai muutenkaan kivempi) ja löysin Kartanpiirtäjän kanssa yhteisen sävelen.

Pidin Kartanpiirtäjästä enemmän kuin Poltetuista varjoista, joka ansioistaan huolimatta, tuntui ajoittain vähän sekavalta. Kartanpiirtäjä taas oli selkeämpi ja jollain tapaa yksinkertaisempi kokonaisuus ja tuntui siksi toimivammalta.

Kartanpiirtäjä on rakkaustarina, mutta samanaikaisesti myös kasvutarina ja kertomus ystävistä. Tarina alkaa oikeastaan jo 1970-luvun Karachista, jossa kirjan päähenkilöiden vanhemmat elävät nuoruuttaan, rakastuvat, pettyvät ja kylvävät siemeniä, jotka seuraava sukupolvi tulee korjaamaan. 1980-luvulla tapaamme ystävykset Karimin, Raheenin, Zian ja Sonian, jotka elävät huoletonta nuoruuttaan, ajattelevat rakastumisia ja bileitä. Mutta Karachissa kuohuu ja pian kuohut saavuttavat myös nuoret perheineen.

Olisin saanut tästä kirjasta ehkä enemmän irti jos olisin tiennyt jotain Pakistanin lähihistoriasta, nyt poliittiset ongelmat esim. bengalilaisten kanssa jäivät askarruttamaan. Tuntui että olisin tarvinnut vähän enemmän taustatietoja ymmärtääkseni paremmin, tämä jäikin vähän ärsyttämään. Tarina ja sen henkilöt tuntuvat aidoilta ja yleismaailmallisilta. Minua puhuttelivat eniten kirjan keskivaiheilla olevat kappaleet, joissa Raheen ja Karim opiskelevat ulkomailla ja lähettelevät kirjeitä toisilleen. Koin mielenkiintoiseksi senkin, miten erilaisilla tavoilla voi ulkomailla asuva muistella vanhaa kotikaupunkiaan ja miten tärkeitä juuret ovat, silloinkin kun sitä ei oikein tiedosta. Tietyllä tavalla tämä kirja taisikin olla rakkauslaulu Karachille...

Kirjan loppu jäi hiukan vaivaamaan ja luinkin sen useampaan kertaan, silti ihan ymmärtämättä kuinka oikein kävi. Liekö vika lukijassa vai onko kirjailija halunnut lopun olevan sellainen että sen voi tulkita monella eri tavalla? Kokonaisuutena pidin Kartanpiirtäjästä, mutta se ei aivan lunastanut kaikkia odotuksiani. Shamsien tuotantoa voisin kyllä lukea lisääkin, sen verran mukavasti hänen kirjojensa parissa olen nyt viihtynyt.

"Kysyin häneltä kerran eikö äiti kaivannut elämäänsä yhtään romantiikkaa, ja hän vastasi että hänelle romantiikka tarkoitti hajamielistä läheisyyttä, samaan tapaan kuin kumppanin käsi eksyy toisen lautaselle. Minä vastasin: ei, se on pelkkää ystävyyttä; romantiikka on sitä että tietää aina täsmälleen, missä toisen kädet ovat. Äiti hymyili ja sanoi, että aikanaan hänkin oli ajatellut niin. Romantiikan ytimessä on kuitenkin tieto, että ne samat kädet voivat joskus vaeltaa toisaalle, mutta jollain keinoin, joko onnen tai kohtalon tai silkan hapuilun avullan, ne löytävät tiensä takaisin sinun luoksesi, ja silloin sinä ehkä osaat olla kiitollinen kaikesta mikä on yhä mahdollista, huolimatta omista heikkouksistasi - ja sen toisen."

Sivuja: 392
Kirjasta lisää:  Kirjanurkkaus, Luettua, Mari A:n kirjablogi, Oota mä luen eka tän loppuun, Järjellä ja tunteella

Panttivanki / Liza Marklund

Joulu tuli, joulu meni. Tänä vuonna joulufiilis jäi vähän vaillinaiseksi, kenties säiden, kiireen tai pyhien lyhyyden takia. Fiilistä ei varsinaisesti parantanut polveni, joka päätti naksahtaa aatonaattona. Selvisin kuitenkin ihan kunnialla ensimmäisestä emännöimästäni jouluateriasta - huh. Viime päivät olenkin ihan vain nukkunut ja ladannut akkujani, minun lomani alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Silloin on vuorossa matka Lontooseen ja polven täytyy olla kunnossa!!

Joulupukki toi minulla Liza Marklundin uutuuden, jota olinkin odotellut. Marklundin kirjoja on monesti löytynyt joulupaketistani, voisikin sanoa että ne ovat osa jouluani. Se, että saa käpertyä joulupäivänä sohvan nurkkaan Annikan ja suklaarasian kanssa on melkein osa joulutraditiotani nykyisin.

Panttivanki on siis osa Annika Bengtzon-sarjaa. Viime vuosina Annikalle on tapahtunut kaikenlaista, ehkä vähän liikaakin minun makuuni, sillä Annikan elämän käänteet kansainvälisine salamurhaajineen ovat karanneet jo kauas normielämän kuvioista. Alunperin innostuin Bengtzon-sarjasta sen arkisuuden takia - Annika oli jollain ihanan arkinen ja pidin mahdollisuudesta kurkistaa sanomalehden toimitukseen ja sen arkeen. Panttivangissa Annika on palannut yhteen miehensä Thomasin kanssa, mutta kaikki ei taida siltikään olla ihan kunnossa. Perheen arki kuitenkin keskeytyy kun Afrikassa työmatkalla ollut Thomas ryhmineen kidnapataan. Panttivanki keskittyykin tällä kertaa nimensä mukaisesti tällä kertaa Thomasin pelastusyritykseen.

Tarina on sinänsä mielenkiintoinen ja Annikan kautta tulee kyllä eläytyneeksi tilanteen kaoottisuuteen ja hulluuteen. Varsinkin median käytös vähän kauhistuttaakin, sillä vaikka Annikan tilanne kenties onkin kirjailijan mielikuvitusta (onkohan?), mutta iltapäivälehtien skandaalinkäryinen otsikointitapa kyllä tuntuu aika tutulta...

Pantttivanki tempaisi minut oikein mukavasti mukaansa ja viihdytti koko joulupäivän. Se ei minusta ole ihan parasta Marklundia, mutta ei myöskään huonoimmasta päästä. Oikeastaan tästä - ja niistä Geisha-konvehdeista - jäi aika hyvä maku suuhun...

"Täällä he elivät koko elämänsä. Tulivat tänne joka ikinen arkipäivä ja istuivat täällä koko päivän ja siirtelivät pieniä papereitaan ja naputtelivat tietokoneitaan, ja auringon kadottua monta tuntia sitten Maakäräjätalon taakse he laskeutuivat metroon ja ajoivat kotiin jonnekin lähiöhuoneistoon ja katsoivat uutiset ja Bumtsibumin ja nostivat ehkä jalat sohvapöydälle koska niitä pakotti niin helvetisti kun he olivat tepsutelleet hiljaa koko päivän pankin kovalla lattialla. Heitä ei tarvinnut siepata, he olivat telkien takana jo nyt, takertuneet sovinnaisten tapojen ja odotusten ja hyödyttömän raatamisen verkkoon..."

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kenia
Sivuja: 376

Hyvää joulua, Jeeves / P.G. Wodehouse

Ensituttavuuteni P.G. Wodehousen luomien hahmojen - yläluokkaisen engelsmannin Bertie Woosterin ja hänen miespalvelijansa Jeevesin - oli jo vuosia sitten TV1:lla esitetyn saman nimisen TV-sarjan muodossa. Siinä suloisen höpsönä Woosterina oli Dr. Housenakin tunnettu Hugh Laurie ja tilanteen aina pelastavaa Jeevesiä esitti Stephen Fry. Rakastin tätä sarjaa ja molempia pääosan esittäjiä.

Periaatteessa Wodehousen veijaritarinoiden juoni on pohjimmiltaan aina sama. Bertie ystävineen joutuu monenlaisiin kommelluksiin, jotka yleensä sivuavat rakastumisia ja kihlauksia. Siinä porukassa ihmissuhteet ovatkin yhtä reippaasti solmussa kuin Kauniissa ja rohkeissa! Onneksi on Jeeves...

Hyvää Joulua, Jeeves esittelee kolme Jeeves-tarinaa (Kevättä rinnassa, Jeeves, Eri reilua, Jeeves ja Hyvää joulua, Jeeves). Hieman yllättävästi kirjan nimi-tarina, Hyvää Joulua, Jeeves, on kirjan viimeinen, lyhyin (n. 20 sivua)  ja selkeästi heppoisin tarina. Tarinoissa Bertie jälleen kerran yrittää vältellä kihlauksia epätoivottujen naisten kanssa - hiukan hykerryttäviä ovat tämän ikuisen poikamiehen paniikkikohtaukset avioliittoa miettiessä. Vähän kyllä mietin edvardiaanisen ajan pariutumiskuvioita - naisten kiintymys vaihtelee miesten viiksien kasvatusinnon mukaan ja miehet joko hullaantuvat silmittömästi tai pakenevat avuttomana riistana naisten naimainnon edessä. Tai keksivät monimutkaisia juonia välttääkseen marssia alttarille. Millainen on mahtanut Wodehousen oma avioliitto ollakaan?!

Kirjan esittelemät Jeeves-tarinat on kirjoitettu vuosina 1929-1954, mutta maailmanmenoa ei niistä juurikaan huomaa vaan Jeevesin ja Woosterin maailma tuntuu yhtä viattomalta toisen maailmansodan kauhujen jälkeenkin. Wikipedia tietääkin kertoa että Wodehouse ei juurikaan ollut kiinnostunut maailman tapahtumista tai politiikasta, tämä näkyy hyvin hänen teksteistään. Kirjailija mm. jäi toisen maailmansodan aikana asumaan Ranskan kotiinsa ja oli natsien toimesta kotiarestissa vuoden verran. Vapauduttuaan hän teki sarjan radio-ohjelmia, jossa käsitteli elämää sodan keskellä. Ohjelmat aiheuttivat Britanniassa suuren kohun - Wodehousea syytettiin maanpettuuruudesta ja jotkin tahot alkoivat boikotoida hänen kirjojaan. Syntyneen kohun takia Wodehouse perheineen muutti Yhdysvaltoihin sodan päätyttyä.

Hyvää joulua, Jeeves on mielestäni aika tyypillinen otos Wodehousen tuotannosta. Tarinat ovat sinänsä hauskoja ja Jeeves ja Wooster mainioita, mutta suurempia yllätyksiä on ehkä turha odottaa. Nämä olivat kuitenkin mukavaa joulun alun luettavaa, leppoisaa ja harmitonta.

"Seppings avasi suuret portit, näimme välähdyksen vaaleaa tukkaa, nenämme tunsi Chanel 5:n tuulahduksen ja sisään tulvahti nainen, jonka saatoin todeta yhdellä ainoalla vilkaisulla ylivedoksi donnaksi.
Bertram Woosterin parhaiten tuntevat tietävät, että hän ei ole mies, joka alkaa suoltaa siirappia heti kun puheeksi tulee vastakkainen sukupuoli. Bertram Wooster on viileän kriittinen. Hän punnitsee sanansa tarkoin. Joten kun kuvaan sisään astunutta naista ylivedoksi donnaksi, voitte päätellä, että kyseessä on jotakin aivan erityistä. Nainen olisi voinut astella suoraan keskelle kansainvälistä missikisaa ja tuomaristo olisi rullannut hänelle punaisen maton."

Sivuja: 536

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille! Toivottavasti luvassa on mukavia lukuhetkiä joululahjakirjan ja suklaarasian kanssa...

Tuhatkaunot / Kristina Ohlsson

Nappasin Tuhatkaunot mukaani kirjastosta oikeastaan yhdestä syystä - takakannessa lukevan tekstin takia. "Jokainen etsii avainta vapauteen - ja jokainen maksaa siitä eri hinnan." Tämä oli tällä kertaa se koukku, jolla minut napattiin, ei siinä aina paljonkaan vaadita. Hyvä että napattiin edes jollakin, koska kirjan kansi ei erikoisemmin kutsunut eikä takakannen tekstikään houkutellut. Kiitos siis tuolle lauseelle, koska tämä kirja osoittautuikin mukaansatempaavaksi dekkarituttavuudeksi.

Tuhatkaunot kuuluu Euroopan turvallisuusjärjestö OSCE:ssä työskentelevän Kristina Ohlssonin kirjoittamaan Fredrika Bergman -sarjaan. Fredrika työskentelee siviilirikostutkijana poliisissa ja luonnollisesti tapaamme kirjassa myös hänen työtoverinsa Alexin, Jaerin ja Pederin. Tässä kohdin ei taaskaan vältytä kliseiltä - poliiseilla on jälleen kerran parisuhdeongelmia...

Tuhatkaunot etenee kolmella rintamalla. On maahan väärin paperin salakuljetettu irakilaismies joka on lukittuna tukholmalaisasuntoon odottamaan tehtävää. On Thaimaassa matkalla oleva ruotsalaisnainen, joka huomaa olevansa keskellä painajaista. Ja kaiken keskellä on poliisitiimimme, joka saa selvitettäväkseen onnettomuudelta näyttävän yliajon ja ikääntyneen papin ammuntatapaus, jossa uhreina ovat pappi itse sekä hänen vaimonsa. Kaikki näyttää selvältä.

Dekkarina Tuhatkaunot oli minusta melko näppärä ja mukava lukukokemus, siinäkin määrin että päätin etsiä kirjastosta sarjan aikaisemmin julkaistun osan, Nukketalon. Thaimaassa olevan naisen ja irakilaismiehen tarinat värittävät dekkaria mukavasti ja antavat toisenlaista näkökulmaa kehitteillä olevaan tilanteeseen ja itse tapauskin osoittautuu lopulta aika monisyiseksi. Ei siis valittamista.

"Ja kun hän mietti, mitä sellaisen teon taustalla voisi mahdollisesti olla, hänet valtasi pelko.  Ja pelko sai hänet ajattelemaan rationaalisesti ja pakotti hänet toimimaan. Kun aurinko nousi Bangkokissa lauantai-aamuna, hän oli koonnut itsensä. Ja tiesi täsmälleen, mitä hänen pitäisi tehdä."

Sivuja: 398
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin
Kirjallinen maailmanvalloitus: Thaimaa