Keisarinnan yksinäisyys: Itävallan keisarinna Elisabetin elämäkerta / Joan Haslip

Itävallan keisarinna Elisabet on varmaankin monelle tutuin Romy Schneiderin tähdittämistä Sissi-elokuvista, joissa raikas nuori kaunotar hurmaa nuoren keisarin ja puoli valtakuntaakin siinä sivussa. Totuus on toki synkeämpi kuin tuo suloinen prinsessasatu, mutta kiehtovat puolensa sillä toki on ja kun huomasin tämän jo vanhemman puoleisen elämäkerran prinsessasta Le Masque Rougen Emilien lukulistalla, oli minun ihan pakko käydä itsekin varaamassa teos kirjastosta.

"Meitä oli kahdeksan lasta ja meillä jokaisella oli oma joulukuusi."

Elisabetia voisi kenties luonnehtia oman aikansa prinsessa Dianaksi, sillä heidän elämäntarinoissaan on selviä yhtäläisyyksiä. Nuori tyttö valloittaa valtakuntansa kenties halutuimman poikamiehen ja pääsee todella elämään prinsessasatua. Pian jäykkä hovielämä vaatimuksineen alkaa kuitenkin ahdistaa eikä anoppikaan ole siitä lepposimmasta päästä. Vapaudenkaipuu on suuri mutta kultaisesta häkistä ei noin vain paeta.

"Tietysti minä rakastan häntä, kuinka voisinkaan olla rakastamatta. Kunhan hän vain ei olisi keisari."

Joan Haslipin kirja oli mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa ja tuntui siltä että kirjailija oli todella perehtynyt aiheeseensa - eikä vain pelkästään Elisabetiin vaan myös Itävallan poliittiseen tilanteeseen ja Franz Josefiin. Kirjan teksti tuntuu melko reilulta ja uskottavalta, ainakaan Haslip ei ole täysin langennut Sissin vetovoiman uhriksi, vaan pyrkii tuomaan esiin myös elokuvan esittämästä todellisuudesta poikkeavia näkökulmia. Paha anoppi ei ehkä kuitenkaan ole niin mahdoton tapaus kuin millaisena Elisabet hänet koki ja toisaalta Elisabet tuntuu olevan melkoinen tapaus itsekin. Haslip luonnehtii häntä Ondine-naiseksi ranskalaisen, nymfistä kertovan, legendan mukaan, tarkoittaen tällä keisarinnan vapaata ja villiä luonnonlapsen luonnetta joka ei tehnyt elämää hovissa aivan helpoksi.

"Kun kerran kysyt, mikä tuottaisi minulle iloa, voin sanoa että en pyydä tiikerinpentua Berliinin eläintarhasta enkä medaljonkia. Hartaimmin toivoisin täydellisesti varustettua mielisairaalaa."

Kirjan teksti oli muutoin miellyttävää luettavaa, mutta muutama anglismi töksähti jopa minun silmääni vaikka harvoin tulen näihin asioihin kiinnittäneeksi huomiota. Haslip tuntuu myös kiintyneen sanaan intrigit, joka tuntuu hieman väkisin väännetyltä ja vieraaltakin sanalta, näkyvätköhän sanan käännöksessä oman aikakautensa trendit vai onko kääntäjä halunnut hienotunteisesti vältellä esimerkiksi juonittelu-sanan vivahteita?

"Mikään ei ole kauheampaa kuin tuntea ajan kuluttava ote ruumiissaan, huomata miten ihoon tulee ryppyjä, herätä aamun kirkkauteen pelko sydämessä ja tietää, ettei enää ole haluttu. Elämä ilman kauneutta on minulle arvotonta."

Kokonaisuutena kirja tarjosi hyvän ja realistisen katsauksen rakastettavien ja suloisten Sissi-elokuvien vastapainoksi. Elisabetin tarina ei ole prinsessasaduista onnellisin mutta mielenkiintoinen se kyllä on. Vaikka teos onkin julkaistu suomeksi jo vuonna 1971, on se mielestäni kestänyt hyvin aikaa, ainoastaan kuvaliitteiden olisin toivonut olevan värillisiä. Annan kirjalle myös plussaa onnistuneesta nimen käännöksestä, Keisarinnan yksinäisyys nimittäin kuulostaa ainakin minun korvaani runolliselta ja herätti heti mielenkiintoni.

"Haluaisin kuolla yksinäni, kaukana rakkaistani ja tietämättä että kuolen."

WSOY, 1971
Sivuja: 443
Alkuteos: The lonely empress
Lyhentäen suomantanut Kerttu Piskonen