.jpg)
Kirjan päähenkilö on teini-ikäinen Lily, joka elää 1960-luvun Etelä-Carolinassa hirviömäisen isänsä T.Rayn kanssa. Perheen äiti on kuollut onnettomuudessa Lilyn oman käden kautta ja isä tuntuu lähinnä vihaavan tytärtään. Lilyllä on vain muutama muisto äidistään, näistä yksi on kuva mustasta madonnasta, jonka taakse on kirjoitettu erään pikkukaupungin nimi. Kun perheen afroamerikkalainen kotiapulainen, Rosalee, pidätetään ja piestään äänestyslipun takia, päättää Lily pelastaa Rosaleen ja itsensä ja lähteä matkalle äitinsä menneisyyteen.
Sue Monk Kiddin kirjassa oli jotakin sellaista, mihin ihastuin heti. Amerikan syvä etelä, pölyiset tiet, suuret persoonat ja yllättävät ystävyydet, ennakkoluulot... Tuosta asetelmasta on kirjoitettu monta kirjaa, joista olen pitänyt. Monella tapaa Lilykin on melko tyypillinen etelävaltioiden sankaritar, vähän joukosta poikkeava tyttö, joka näkee afroamerikkalaisissa muutakin ihonvärin. Rotusorto ei kuitenkaan ole minusta kirjan keskeisin teema, ainakin minulle voimakkaimmin nousi esiin Lilyn tarve löytää yhteys äitiinsä.
Olen vähän ötökkökammoinen, mutta tällä kertaa mehiläiset kyllä onnistuivat kiehtomaan. Mustan Madonnan hunajafarmia pyörittävissä naisissa oli melko mielenkiintoisia persoonia vaikka he ehkä jäivätkin hiukan kaksiulotteisiksi. Enkä ihan usko loppuratkaisuunkaan mutta siitäkin huolimatta kokonaisuus oli yllättävän miellyttävä. Ja hei, yksi uusi osavaltio taas napattuna!
"Hän sanoi että itse asiassa maailma oli kuin suuri mehiläistarha, ja samat säännöt pätivät molemmissa: älä pelkää, sillä kukaan elämää rakastava mehiläinen ei halua pistää sinua. Älä kuitenkaan ole tyhmä, vaan pukeudu pitkähihaisiin puseroihin ja pitkiin housuihin. Älä huido. Älä edes ajattele huitomista. Jos tunnet olosi vihaiseksi, vihellä. Viha ärsyttää, kun taas viheltely sulattaa mehiläisen temperamentin. Toimi niinkuin tietäisit mitä teet, vaikket tietäisikään. Lähetä ennen muuta mehiläisille rakkautta. Joka ainoa olento maailmassa haluaa olla rakastettu."Bazar, 2005
Sivuja: 349
Alkuteos: The secret life of bees
So American: Etelä-Carolina
Kiva, että tykkäsit tästä! :)
VastaaPoistaMinä en muistanutkaan enää kirjan juonesta juuri mitään, ainoastaan sen, että nautin lukemisesta hurjasti.
Oli kyllä miellyttävä lukukokemus, oikeastaan vähän yllätyinkin siitä.
PoistaTämä on ihana kirja! Ehdottomasti yksi viime vuoden kirkkaimpia tähtiä lukemistani kirjoista. Minäkään en yleisesti ottaen perusta ötököistä, mutta tähän kirjaan ja tunnelmaan mehiläiset sopivat. Tässä kirjassa on jotakin sellaista tunnelmaa, mistä pidin tavattomasri ja aina kun kirjaa ajattelen, palaan siihen mielenmaisemaan. Katso muuten ihmeessä kirjan perusteella tehty elokuva, on hyvä!
VastaaPoistaMinä pidin kovasti etenkin Lilystä, joka on juuri sellainen oikeanlainen sisupussi, joka ajattelee omilla aivoillaan ja on "värisokea".
PoistaOi, elokuvakin, täytyypä katsoa jos löytäisin sen jostain!
Olipas mielenkiintoisen kuuloinen kirja, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Hieno esittely!
VastaaPoistaKiva jos pidit. :) Kirja on mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu, nautin siitä paljon.
PoistaTää oli muuten yllättävän toimiva myös elokuvana! Luin kirjan joskus toooosi kauan aikaa sitten ja pidin. Katsoin elokuvan viime syksynä ja yllättyin kuin se oli niin hieno.
VastaaPoistaAi hitsit, pitäisi ehkä löytää se elokuva jostain!
PoistaMinulla on tämä kirja odottamassa vuoroaan hyllyssä, joten kiva kuulla että ilmeisesti sen tiimoilta on luvassa hyvä lukuelämys. :)
VastaaPoistaHienoa, toivottavasti tykkäät!
PoistaMinun on pitänyt lukea tämä jo vaikka kuinka kauan, mutta aina jotain muuta kiilaa edelle. Kiitos muistutuksesta, nyt nostan tätä taas korkeammalle pian luettavien pinossani. :)
VastaaPoistaJee, nosta ihmeessä!
PoistaMinäkin pidin tästä, se mehiläisten parveilu toi mukaan hienon epätodellisen tunnelman.
VastaaPoistaLuin innoissani toisenkin suomennetun, kirjan nimi oli Merenneidon tuoli. Siinäkin oli onnistunutta kuvausta ja pohdintaa, mutta myös vähän nolostuttavaa melodramatiikkaa, eli ei ollut minusta yhtä hyvä kuin tämä Mehiläisten salaisuudet.
Totta, sellaista sadun tunnelmaa tässä oli, nuo erikoiset sisaruksetkin... Mutta harmi ettei Merenneidon tuoli ollut mielestä yhtä hyvä, minäkin ajattelin innostuksissani sen lukea.
Poista