maanantai 11. helmikuuta 2013

Lavinia / Ursula K. Le Guin

Yritin kovasti pohtia miksi ja miten Lavinia löysi tiensä minun kirjastokassiini. En tiedä. Katseeni vain kiinnittyi kanteen ja etenkin kirjan roomalaistyylisiin kirjaimiin. Siinäpä se sitten oli. Sittemmin olen kyllä tajunnut että melkoinen onnenpotku oli kyseessä, sillä Lavinia sopi minulle kuin nakutettu. Historiaa, naiskuvausta, vähän sotaa ja rakkautta - kuulostaa hyvältä. Ursula K. Le Guinin kirjoja en aiemmin ollut lukenut, mutta olisi ehkä pitänyt...

Kirjassaan Le Guin antaa äänen Lavinialle, joka vilahtaa pienessä sivuroolissa roomalaisessa mytologiassa. Hän on kuningas Latinuksen ja kuningatar Amatan tytär, jonka kohtalona on naida muukalainen, Troijasta paennut Aeneas ja siten laittaa alulle sukulinja, josta polveutuvat niin Romulus ja Remus kuin Julius Caesar ja keisari Augustuskin. Mutta kuten arvata saattaa, tuovat muukalaiset mukanaan myös sodan ja verenvuodatuksen.

Kirjassa ääneen pääsee myös Aeneisiksen kirjoittaja, Vergilius, jota Lavinia puhuttelee runoilijana. Tällä tavoin Le Guin tavallaan tekee oikeutta Lavinialle ja kaikille niille, historian naisille, jotka ovat saaneet tarinoissa vain vaatimattoman maininnan tai pienen sivuosan. En ole lukenut Aeneisista mutta Lavinia-kirjan mukaan prinsessa mainitaan teoksessa vain muutamaan kertaan vaikka hän, kuninkaan ainoa tytär, oli varmasti merkittävä nainen omalla aikakaudellaan ja tärkeän sukulinjan kantaäiti. Olen paasannut tästä aiheesta aiemminkin ja siksikin oli hienoa lukea tämä kirja, tuntui siltä että kenties kirjailijakin oli pannut saman asian merkille.
 
Lavinian rakenne on hieno, tosin seputukseni ei tee sille oikeutta. Elämästään kertoo Lavinia itse, mutta etäältä kuin menneiden aikojen haamu joka aikanaan ei saanut kylliksi oikeutta. Kertomuksensa lomassa Lavinia käy keskustelua myös kuolemaa tekevän Vergiliuksen kanssa. Minulle kokonaisuus oli synapseja kutitteleva ja mielenkiintoinen ja tuntui siltä kuin historia olisi hetkeksi herännyt eteen silmieni edessä. Vaikka luinkin kirjaa enimmäkseen ruuhkissa, teksti sai syventymään ja rauhoitti. Se, joka sanoi kirjojen olevan kannettavaa taikaa, oli oikeassa...
(Runoilija keskustelee Lavinian kanssa.)
"Sillä hänet minä näin enkä sinua. Sinulla ei ole juuri ollenkaan osaa minun runossani, sinä et ole oikein kukaan. Lupaus jota ei pidetty. Eikä siihen voi enää oikein puuttu, ei sinua voi enää elävöittää niin kuin tein Didolle. Mutta se on sinussa, se toteutumatta jäänyt elämä. Joten nyt, kun on liian myöhä, sinun on annettava se minulle. Minun elämäni. Minun Italiani, minun toiveeni Roomasta, minun toivoni."
WSOY, 2009
Sivuja: 325
Alkuteos: Lavinia
Suomentanut: Kristiina Rikman
So American: Oregon

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni. Olen toipilaana juuri nyt mutta lupaan palata asiaan mahdollisimman pian. Haasteet ovat aina kivoja! :)

      Poista
  2. Muistan tämän hämärästi, olen ajatellut lukea ja sitten unohtanut. Maameren tarinat oli sellainen, että aloitin sen lukemisen jotenkin vastentahtoisesti, mutta ihastuinkin ihan täysin. Le Guin osaa koukuttaa, hänen maailmaansa tahtoisi jäädä.

    Tässä on vielä niin mielenkiintoinen aihekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aika samanlainen kokemus tämän kirjan suhteen, en ensin ollut innoissani mutta muutaman sivun jälkeen olin aivan myyty. Tämä oli niin hieno, haikea ja kaunis kirja!

      Poista