maanantai 14. tammikuuta 2013

Bibliomania / Gustave Flaubert

Jokainen lukutoukka kai tuntee kirjan ostamisen, suorastaan hamstraamisen ilon. Sen, kuinka hykerryttävän ihanaa on saada itselleen kauan odotettu paperinen kapistus ja asettaa se hyllyyn oikealle paikalleen. Kirjaa ei ehkä edes lueta, tärkeämpää on sen omistaminen. Tunnustan syyllistyneeni tähän itsekin, tunnen ajoittain suurta tarvetta adoptoida kaikki kirjat oman, ahtaaseen hyllyyni.

Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle Gustave Flaubertin ensimmäinen julkaistu kertomus, Bibliomania. Se perustuu tositarinaan, uutiseen miehestä, joka lopulta murhasikin saadakseen kirjakokoelmansa tähden. Todellisuuspohja tekee pienestä tarinasta entistä kiinnostavamman ja lisää näkökulmaa antaa Hannu Salmen kutkuttava tietoisku bibliomaniasta. Vaikka tämä mania minua vähän hihityttikin, näyttää se myös tuhonneen muutamien henkilöiden elämän ja talouden. Liika on liikaa, kirjoissakin.

Nautin Bibliomanian lukemisesta, Flaubertin teksti on miellyttävän sujuvaa ja aihekin on mitä rakkain. Jotenkin se, että saa lukea toisen kirjahullun tekstiä, myös aina säväyttää. Lyön vetoa että kirjakauppias Giacomo olisi ymmärtänyt sen tunnekuohun, jonka ensimmäinen vilaus vaikka kirjojen alennusmyyntiin tai kirjamessujen saliin aiheuttaa. Niin paljon kirjoja ja tutkittavaa, niin vähän aikaa ja rahaa! Kotona keräilijä jo hykertelee, kaivaa kassista aarteensa ja ihastelee niitä. My precious, aarteeni... (Kuulostaako tutulta? Anyone?)

Pidin kovasti kirjan ulkoasusta, vanhaa nahkaa imitoivasta materiaalista, kultauksista ja fonteista jotka nekin henkivät menneitä aikoja. Bibliomania todella muistuttaa sellaista aarretta jonka keräilijä voisi haluta kokoelmiinsa!
"Nuo kuumeiset, kiihkeät illat hän vietti kirjojen parissa. Hän kierteli kaupassaan, käveli ristiin rastiin kirjastonsa hyllyväleissä, hurmioituneena, haltioissaan, kunnes äkkiä nauliutui paikoilleen hiukset pystyssä, silmät kiiluen, appoavoimina. Hänen kuumat ja kosteat kätensä vapisivat, kun hän kosketteli hyllyillä olevia kirjoja. Hän otti jonkin kirjan, lehteili sitä, tunnusteli paperin laatua, tutki kannen kultauksia, kansipaperia, kirjaimia, mustetta ja taitteita, piirroksia sanan finis ympärillä. "
Faros, 2012
Sivuja: 119
Alkuteos: Bibliomanie

10 kommenttia:

  1. Oi miten kutkuttava aihe ja ihanan näköinen kirja! Pitääpä tarkistaa kirjaston tilanne...

    Oma kirjojenhamstraaminen on jotenkin salakavala ilmiö. En muka osta juuri koskaan mitään, mutta niinpä vain kirjoja on paljon enemmän kuin hyllyihin mahtuu. Pitäisikin alkaa kirjadieetille, kuten siskoni ehdotti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tunnistan salakavaluuden. Sitä viattomasti menee vaikka aleihin ihan vaan katselemaan ympärilleen ja seuraavaksi venäyttää hauislihaksensa kirjakaupan kassia kotiin raahatessa. :D

      Poista
  2. Just osui silmään tämän mainos, mutta en arvannutkaan, että tämä olisi näin mielenkiintoinen!

    Täytyypä tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli hauska pieni kirja, sellainen makupala.

      Poista
  3. Käsi pystyssä - tunnustan kirjojen haalimisen...

    Taas yksi kiinnostava kirja, mistä näitä oikein riittää?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta! Ei ihme että kirjamania vaivaa kun on niin paljon kivaa luettavaa!

      Poista
  4. Oih, nyt on kyllä mielenkiintoisen kuuloinen teos kyseessä! Satuinpa hyvään aikaan lukemaan tämän arviosi, juuri äsken julkaisin postauksen uusista kirjahankinnoistani... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kävinkin kurkkimassa. Ihania löytöjä! Tämä oli tosi kiva pieni kirja ja ulkonäkönsäkin puolesta kirjafriikkiä kiehtova!

      Poista
  5. Kerrankin osuin kirjastossa kirjaan, joka ei ollut tuttu blogeista, olikin yllätys, kuinka paljon, tai toisesta suunnsta katseoen vähän, tästä on kuitenkin kirjoitettu. Ilo oli törmätä sinunkin blogiartikkeliin tästä ihastuttavasta pikku novelli, joka pisti kyllä mietiimään omaa kirjahullutustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bibliomania on kyllä lukutoukan vinkkelistä ihana kirja! Kiva että luit sen!

      Poista