keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

The Distant Hours / Kate Morton

Pyörittelin aikani Kate Mortonin The Distant Hoursia käsissäni ja pohdiskelin sen lainaamista. Kirja on reilusti tiiliskiven kokoinen, enkä ollut ihan varma jaksanko lukea vielä yhtä  paksuhkoa, englanninkielistä kartanoromaania, niitä kun on tullut luettua viime aikoina ihan olan takaa. Pientä pessimismiä aiheutti myös se, että viimeisimmät kartanoromaanini ovat olleet parhaimmillaan pieniä pettymyksiä ja pahimillaan luokkaa läpi rämmittävät... Mutta kun luin kirjan ensimmäisen kappaleen, olin myyty...
"It started with a letter. For it is said that a letter will always seek its reader. That sooner or later, like it or not, the words have a way of findind the light of making their secrets known."
Kaikki alkaa kirjeestä. Kirjan kertojana toimii 1990-luvulla elävä Edie, jonka äiti saa kirjeen menneisyydestä. Meredith on ollut sodan aikana evakkona Middlehurstin linnassa asuvan Blythen perheen luona, mutta hän ei ole koskaan puhunut näistä kokemuksistaan, ei vaikka isä-Blythe on Edie lempikirjailija. Kun Edie ajaa työmatkallaan kartanon ohi, hän päättää piipahtaa katsomaan paikkaa... Ränsistyvässä kartanossa asuvat edelleen Blythen neidit; Percy, joka rakastaa kotiaan ja perhettään yli kaiken, kodinhengetär-Saffy sekä mieleltään järkkynyt Juniper. Juniper odottaa edelleen Thomasia, rakastaan, jonka oli määrä saapua Milderhurst Castleen ilmoittamaan heidän kihlauksestaan vuonna 1941. Ja miten isä-Blythen menestyskirja, The Mud Man, liittyy kaikkeen tähän?

The Distant Hours on viipyilevä kirja. Luin sitä pitkään ja hartaasti, ison kokonsa takia se ei soveltunut työmatkakirjaksi ja monesti iltaisin olin niin väsynyt etten jaksanut sen parissa kuin yhden luvun verran. Mutta luulen että se oli oikein hyvä tahti lukea The Distant Hoursia, pikkuhiljaa. Morton rakensi kirjan jännitettä taitavasti, melkeinpä huomaamatta. Ensimmäisten parinsadan sivun aikana vain vienosti vihjaillaan tulevista, tai no, oikeastaan menneistä murheista ja sieltä täältä löytää pienen tiedonmurun tapahtumista. Mutta tylsää tämän kirjan parissa ei minulla ollut, tarina kulki silti koko ajan eteenpäin ja henkilöt tuntuivat elävän kirjan sivuilla.

Morton on luonut kirjan henkilöt huolellisesti ja kiinnostavasti. Vaikka kirjan tempo onkin hidas, antaa se ikäänkuin aikaa tutustua Blythen neiteihin, Meredithiin ja Edieen. Hitaudesta huolimatta kirjassa kyllä edetään koko ajan, pienin askelin. Lukijalla on kyllä käsitys siitä, mitä on saattanut tapahtua, minulla oli kaksi vaihtoehtoista ajatusta lopuksi - loppujen lopuksi kumpikin niistä oli väärä... Ja mikäs sen parempaa kuin yllätyksellinen loppuratkaisu!

Vaikka Juniperin tragedia onkin kirjan elämänlanka, on siinä myös monta muuta kiinnostavaa tasoa. Ajallisesti liikutaan sotavuosien ja nykyajan välillä, teemoissa keskitytään ihmissuhteisiin ja ihmisten haaveisiin.Oikeastaan tämä on tarina erilaisista rakkauksista ja esteistä, joita maailma niiden tielle heittelee. Pettymyksistä, uhrauksista ja luopumisesta. Ja perheistä.
(Edith ja Juniper kohtaavat ensi kertaa.)
"And then it was my turn for curiosity,  for Juniper must have been seventy years old and yet her face was miraculously unlined. Impossible, of course; ladies of seventy do not have unlined faces, and she was no exception - in our later meetings I would see for myself - but in that light, in that dress, through some trick of circumstance, some strange charm, it was how she appeared. Pale and smooth, irisdescent like the inside of a pearl shell, as if the same passing years that had so busily engraved deep imprints on her sisters has somehow preserved her. And yet she wasn't timeless; there was something unmistakably olden days about her, an aspect that was utterly fixed in the past, like an old photograph viewed through protective tissue in one of those albums with the sepia-clouded pages. The image came to me again of the spring flowers pressed by the Victorian ladies in their scrapbooks. Beautiful things, killed in the kindest ways, carried forward into a time and a place, a season, no longer their own."

11 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta! Luulen kyllä, että itse kirja jäisi pituutensa takia minulta tässä elämänvaiheessa kesken, mutta oli kiva lukea tällainen "tiivistelmä" ja makustella kirjan tunnelmia :)

    Mortonin Paluu Rivertoniin on minulla edelleen kesken, pitäisikin taas tarttua siihen ennen kuin se on pakko palauttaa kirjastoon...

    VastaaPoista
  2. Maria, tämä oli kyllä minullekin aikamoinen jumittaja. Kirja kun on oikeasti iso kokoinen eli sen lukeminen oli jo pelkästään koon puolesta hankalaa ja hidasta. Siitäkin huolimatta tämä oli ihana luettava, heikompi teos olisikin varmaan jo jäänyt kesken.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa tosiaan mielenkiintoiselta, minulla tuo odottelee hyllyssä.

    Oikeastaan kuvauksesi kirjan viipyilevästä etenemisestä sopisi Kate Mortonin The Forgotten Gardeniinkin. Siinäkin edetään kohtalaisen verkkaisesti, mutta silti etenemistä tapahtuu ja lukijalle annetaan täkyjä, joiden pohjalta tehdä arvailuja. Silti kirjan loppu yllätti eli se ei ole liian selvä.

    VastaaPoista
  4. Elegia, Forgotten Garden ja Distant Hours kuulostavat siis aika samantyyppisiltä. Morton on kyllä aikamoinen taituri tarinan eteenpäin viemisessä, se etenee melkein varkain, mutta siltikään kirjaa ei malttaisi päästää käsistään. Ja kuten sanoit, vinkeistä huolimatta, loppu pääsee yllättämään.

    VastaaPoista
  5. Voivoi, tämäkin kuulostaa hienolta... Olen tuskissani kaikkien näiden hyvien lukuvinkkien kanssa!

    Lainaamasi katkelma on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Luru, minäkin alan olla monen kirjan loukussa. Kaikki kirjastosta varaamani ihanuudet ovat näemmä tulossa minulla samaan aikaan. Minkään lukemisesta en haluaisi luopua, mutta aika saattaa loppua kesken. Harmillista!

    Katkelma tosiaan on kaunis, Morton ilmaisee itseään ihanasti. Ja se kuvaa hyvin muistoissaan vuoteen 1941 jäänyttä Juniperia.

    VastaaPoista
  7. Ihailen taitoasi ja nopeuttasi englanninkielisten kirjojen kanssa. Minulla on hirveän vaikea tarttua alkukieliseen teokseen, koska luen niin paljon nopeammin suomeksi. Olen nyt töiden takia lukenut myös käännöstä ja alkukielistä rinta rinann ja huomannut, että luen ihan sujuvasti englanniksi ja olen turhaa pelännyt sitä. Nyt aion lukulaitteen myötä ladata myös englanninkielistä materiaalia (se kun on paljon halvempaakin) ja opetella. Halusin vain tulla tänne hihkumaan, että selailin luettujasi ja siellä on todella paljon kiinnostavia englanniksi luettuja kirjoja. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Hanna! Meillä puhutaan kotona englantia, joten englannin kielisten kirjojen lukeminen on tullut sen kautta luontevaksi. Mutta joskus, varsinkin pitkän enkku-tekstin jälkeen, on kyllä ihanaa napata joku suomalainen teos käsiin kun sen teksti vain soljuu eteenpäin niin vaivattomasti.

    Mutta pidän kyllä englanniksi lukemisesta, huomaan että sanavarasto kasvaa hyvin sen myötä. Pitäisikin oikeastaan merkata tunnisteella nuo englanniksi luetut kirjat. Hmm...

    VastaaPoista
  9. Minä niin haluan lukea tämän! Pidin tosi paljon Paluusta Rivertoniin, ja minusta ainakin se oli todella nopealukuinen, vaikka paksuhan sekin oli. Voisin hyvinkin lukea Mortonini englanniksi, mutta saapa nähdä, suomennetaanko häntä lisää tulevaisuudessa. Minä luen mielelläni suomeksi, jos käännös on hyvä, mutta kyllä alkukielisessä on myös aina puolensa. Ja minäkin luen suomea vähän nopeammin kuin englantia. Toki se riippuu kirjasta ja kielen vaikeustasosta. Luen keskimäärin ehkä 50 sivua tunnissa, mutta nyt juuri laskeskelin työkirjoja lukiessani (englanniksi), että joissakin tahti oli vain noin 30 sivua/tunti.

    VastaaPoista
  10. Karoliina, Distant Hoursin kieli oli kyllä ihanaa luettavaa, kuvittelisin että sinä pitäisit tästä kirjasta. Suurin ongelma taisi minulla oli oikeasti se kirjan koko, järkäleen kanssa oli hirveän vaikeaa löytää mukavaa lukuasentoa. Päädyin lopulta keittiön pöydän äären lueskelemaan... Hassua, miten monenlaiset asiat vaikuttavatkin lukemiseen.

    Hmm... En olekaan koskaan mitannut kuinka paljon luen esim. tunnissa, kenties pitäisi.

    VastaaPoista
  11. Se on ihan totta, että mitä erilaisimmat asiat vaikuttavat lukukokemukseen. :) Minä olen lukenut sen verran työkseni, että lukunopeuden määrittely on ollut tarpeen.

    VastaaPoista