Susipalatsi / Hilary Mantel

Susipalatsin lukemista olen miettinyt jo jonkin aikaa, Tudoreiden aika kun on kovin kiinnostava, vaikkakin jo laajalti kuvattu, vaihe Englannin historiassa. Kirjailijoiden innon kyllä ymmärtää, onhan kyse kiinnostavasta murrosvaiheesta kansan historiassa ja kuningas Henry monine vaimoineen kutittelee kieltämättä uteliaisuutta. Tarina on siis jo entuudestaan minulle tuttu, olen lukenut siitä mm. kuningas Henryn, Boleynin sisarusten kuin Katarina Aragonialaisenkin näkökulmasta. Fiktiona ja faktanakin. Susipalatsi on kuitenkin vähän erilainen, jo siksikin että sen pääosassa on virkamies, Thomas Cromwell.

Mantelin käyttämä kieli tuntuu erilaiselta, se tuntui vievän tehokkaammin toiseen aikaan, aikaan jossa Shakespeare ei ollut edes syntynyt. Silti osa kielikuvista tuntui melkein oudoilta, varsinkin kun tarinan päähenkilö on yksinkertaisista oloista pitkälle ponnistanut mies. Naisten oikeudet ovat nekin kaukaisia, tosin aika jolloin nainen voi nousta valtaistuimelle on lähempänä kuin kirjassa arvataankaan. Kirjan naiset ovat kuitenkin sisukkaita ja voimakastahtoisia, eivät pelkkiä pelinappuloita.

Oikeastaan, olin yllättänyt löytäessäni kirjasta niinkin paljon huumoria, olin ajatellut Susipalatsin toisenlaiseksi. Vakavammaksi. Eikä Susipalatsi mikään huumoriteos olekaan, mutta juuri nuo pienet ja terävät neulanpistot olivat minusta parasta kirjassa. Eniten huomasinkin nauttivani Cromwellin ja Anne Boleynin välisestä sanailusta. Ja vaikkei Mantellin kuvaama Anne kaikkein viehättävin ihminen olekaan, on hänkin tässä kirjassa kovin moniulotteinen ja kiinnostava. Teräväkielinen ja -älyinen nainen, joka myy itsensä pala palalta. Ei kaunotar, mutta nainen jonka läsnäolo on vahva.

Thomasin tarina alkaa poikasesta, joka pakenee seppä-isänsä nyrkkejä maailmalle. Sepän poika kuitenkin pääsee pitkälle elämässä, lähes vallan ytimeen. Samalla saadaan vielä yksi näkemys ajasta ja teoista, jotka johtivat mm. anglikaanisen kirkon syntyyn. Se avaa ikkunan hetkeen, jossa yhden lapsen sukupuoli voi muuttaa maailmaa.

Olen aikaisemmin saanut Cromwellistä kylmän ja virkamiesmäisen kuvan, mutta Susipalatsi toki pehmentää ja tekee Cromwellistä inhimillisemmän. Se tarjoaa myös syitä kylmyyteen. Mantellin Cromwell on elämän kovettama mies, jolla ei taida oikein olla varaa lempeyteen. Silti, lämpöä ja uskollisuuttakin löytyy. Cromwell on analyyttinen mies, taitava arvioimaan ja laskemaan hintoja, hänen huumorinsa on synkkää ja ainakin minä nautin siitä.

Kansitaidekin kiehtoi minua kovasti, se tuntui onnistuneelta ja tehokkaalta., nappasihan se huomioni heti kirjaston hyllyssä. Kannessa on siis kirjaillun oloinen valkoinen Tudor-ruusu, punaisella pohjalla.

"Jollakin karulla, epätoivoisella tavalla hän odottaa halukkaasti pääsiäistä, paaston päättymistä, katumuskauden loppua. Tämän mustan maailman takana on toinen maailma. Mahdollisuuksien maailma. Maailma, jossa Anne voi olla kuningatar, on maailma, jossa Cromwell voi olla Cromwell. Hän näkee sen, ja sitten taas ei enää. Hetki on ohikiitävä. Mutta oivallusta ei voi enää vetää takaisin. Ei voi palata hetkeen ennen sitä."

(Cromwell näkee pienen prinsessa Elizabethin ensi kertaa)
 "- Mutta tuo tukka! hän sanoo.
-Aivan, lady Bryan huokaa syvään. - Kaikella kunnioituksella hänen pikku korkeuttaan ja hänen kuninkaallista majesteettiaan kohtaan, lasta voisi esitellä markkinoilla porsaana. Lady Bryan tarttuu lapsen myssyyn ja yrittää työntää sojottavia hiuksia takaisin sen suojaan."