Vieras kartanossa / Sarah Waters

Lähdin lukemaan Vierasta kartanossa osana Totally British -haastetta (luokat Maybe British, Never English ja Stiff Upper Lip). Kartanoelämä kiehtoo minua, joten odotin tätä innolla. Jossain sivun 200 kieppeillä huomasin olevani pettynyt, eikä tehnyt mieli tarttua kirjaan vai lukea jotakin muuta. Tarina tuntui lähtevän todella hitaasti liikkeelle ja kummituselementti ei sekään varsinaisesti innostanut. En tiedä miksi, mutta jostain syystä kaikista mielikuvituksellisista otuksista juuri kummitukset ovat olleet minulle ne vähiten kiinnostavat.

Niille, jotka eivät kirjaa ole vielä lukeneet, kerrottakoon että Vieras kartanossa kertoo maalaisaateliin kuuluvasta Ayresin perheestä, joka sinnittelee sodan jälkeisten muutosten kourissa. Hundreds Hallin ennen niin komea kartano  rapistuu rahan puutteessa. Sitä asuvat enää Roderick, sodassa haavoittunut nuori kartanonherra, Caroline, hänen vanhapiikasisarensa, rouva Ayres, edellämainittujen äiti, sekä pieni piikatyttönen Betty. Tarina alkaa siitä kun kertoja, tohtori Faraday, tutustuu perheeseeen. Alkuun elämä kartanossa sujuu entiseen malliin, mutta sitten alkaa tapahtua ikäviä asioita. Ikäviä, selittämättömiä asioita...

Kuten sanottua, minä olin tuskastua tämän kirjan kanssa, tuntui että tarina liikkui hyvin, hyvin verkkaisesti eteenpäin ja kerronta oli melkein liiankin perinpohjaista. Tuntuu pahalta sanoa näin toisen ihmisen luomuksesta, mutta ehkä vähempikin sivumäärä olisi riittänyt. Vauhti kyllä kiihtyi kiitettävästi loppua kohden, mutta kirja tuntui silti kärsivän tietynlaisesta ennalta-arvattavuudesta.

Oli Vieraassa hyvääkin, uskoisin että kummitustarinoiden ystävälle se on oiva lukukokemus. Ja tällainen pelkurikin löysi sieltä itseään kiinnostavaa kuvausta yhteiskuntaluokkien murroksesta sodan jälkeisessä Englannissa. (Voi kuinka kuivalta tuo kuulostaakaan!) Tunnelma, joka kirjassa luodaan, on vahva ja vaikuttava ja tietysti synkkä. Pystyin melkein näkemään Hundreds Hallin rappeutuneet käytävät ja villiintyneen puutarhan edessäni...

(Tohtori Faraday palaa ensimmäistä kertaa sitten lapsuutensa Hundreds Halliin.)
"Mielialani alkoi laskea melkein samalla hetkellä, kun pääsin puistonportista sisään. Muistin pitkän ajotien, jota reunustivat kauniit alppiruusut ja laakerit, mutta nyt puisto oli niin hoitamaton ja villiintynyt, että pieni autoni mahtui vain vaivoin etenemään tiellä. Kun lopulta pääsin pois pensaikosta ja huomasin tulleeni paakkuiselle sorakentälle aivan Hundreds Hallin eteen, painoin jarrun pohjaan ja tuijotin näkyä kauhistuneena. Talo oli tietysti pienempi kuin muistin - ei suinkaan sellainen valtava herraskartano kuin muistoissani - mutta siihen olin osannut varautua. Minua kauhistuttivat rappion merkit. Kauniista, rapautuneista koristelistoista näytti pudonneen kokonaisia osia, ja rakennuksen ikään kuin epämääräinen Yrjöjen aikainen arkkitehtuuri oli muuttunut entistä sumeammaksi. Muratti oli levinnyt ja lakastunut sitten sieltä täältä ja roikkui nyt seiniltä kuin ohut takkuinen tukka. Leveälle ulko-ovelle johtavat portaat olivat halkeilleet, ja raoista versoi elinvoimaisia rikkaruohoja."

Lisää kirjasta: Kirsin kirjanurkka, Vinttikamarissa, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari, Lainatäti ja monta, monta muuta blogia...