Kirjabloggaajan viikko: sunnuntai

Sunnuntai-aamuna aurinko näyttää taas paistavan ja mieli tekee kuntoilemaan. Aamupalalla mietiskelen kulunutta viikkoa bloggauksineen. Kokemus on ollut oikeasti hauska (siis minusta) mutta luulen että luettavana päiväkirjani voi olla vähän yksitoikkoinen, pyrin kuitenkin lukemaan ja bloggaamaan samaan tapaan kuin aina ennenkin. Päiväkirja ehkä paljastaa sen minkä jollain tasolla tiesin jo itsekin - olen haahuileva lukija. Minulla voi olla kirja kesken yläkerrassa, toinen alakerrassa, fillarilenkkejä varten äänikirja ja kenties vielä yksi käsilaukussakin. Ns. iltakirjakseni säästän kuitenkin ne, joista uskon nauttivani eniten joten jonkinlainen pään sisäinen ranking system on olemassa. Uskonkin iltalukuhetkeni olevan laadukkainta lukuaikaa, ympäristökin on rauhallinen ja vailla muita ärsykkeitä (vrt. työmatkalukeminen).

Havahdun mietteistäni siihen että aurinko on melkein mennyt jo pilveen eikä kuntoilua ole edes aloitettu. Ylös, ulos ja lenkille! Keli osoittautuu parhaimmillaankin vaihtelevaksi, ensimmäiset sadepisarat tipahtavat maahan samaan aikaan kun kaarran takaisin kotipihaan. Mukanani lenkillä on ollut Rosamund Luptonin The Quality of Silence ja nyt alan jo vähitellen tempautua kirjaan mukaan. Epätoivoinen retki Alaskan jääteillä tuntuu hurjalta ja harmittelen sitä etten ole koskaan tullut katsoneeksi telkusta tulevaa tosi tv -sarjaa alueen rekkakuskeista - olisi mahtavaa nähdä millaista ympäristö ihan oikeasti on!

Meillä oli alunperin tarkoituksena lähteä tänään metsään mutta kelin epävakaisuuden takia suunnitelma muuttuu ja pyörähdämme ostoskeskuksessa katsomassa alejen tarjontaa. Stockmannin kirja-aleissa on monenlaista kivaa mutta päädyn lopulta ostamaan vain Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin joka on ollut hankintalistallani jo tovin. Vaatekaapin järkeistäminen tekisi hyvää ja itse kirjahan on söpö kuin karkki - hyvä ostos siis!

Illalla havahdun siihen että Kirjan vuoden lukuhaastetta varten lainaamani Rouva Oraakkeli on edelleen lukematta ja laina-aika loppuu jo pian. Tiedän Atwoodin tekstin yleensä olevan makoisaa mutta kyseessä vuoden 1993 painos ja jostain syystä kirjan vanhahtava olemus on saanut minut nihkeilemään - entäs kansien välissä oleva tavara onkin ohittanut jo parhaan myyntipäivänsä?! Pakottaudun kuitenkin avaamaan kirjan koska ymmärrän että moiset ennakkoluulot ovat typeriä ja muutaman luvun jälkeen olen myyty. Kansista viis kun rouvan kertojanlahjat ovat tätä luokkaa!