sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green

Tämä on jo toinen lukukertani John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen parissa. Halusin lukea kirjan uudelleen sillä tarkoituksena oli käydä katsomassa myös siihen pohjautuva elokuva joka sai Suomen ensi-iltansa 11.7.2014. Ensimmäisellä lukukerrallani muistan suhtautuneeni kirjaan hiukan ennakkoluuloisesti (kenties kannella oli osuutta asiaan) mutta yllättyneeni kuitenkin iloisesti kun vastaani osuikin älykäs, herkkä ja romanttinen tarina. Toinen lukukerta ja elokuva kuitenkin jännittivät - säilyisikö taika?

Tähtiin kirjoitettu virhe on katkeransuloinen rakkaustarina kahdesta nuoresta joiden tähtiin on kirjoitettu etteivät he koskaan tule vanhenemaan yhdessä. Hazel ja Augustus ovat ovat molemmat syöpään sairastuneita, Augustus remissiossa hyvin ennustein, Hazelin kohdalla lääke on onnistunut vain hidastamaan väistämätöntä. Mutta sitten, sairaudesta huolimatta tapahtuu se tavallinen juttu; tyttö kohtaa pojan ja he rakastuvat, tähtiin kirjoitetusta virheestä huolimatta.

Lukiessani uudelleen huomasin kuinka paljon pidin Hazelin kertojanäänestä, hän on pikkuvanha ja vahvempi kuin monet ikäisensä mutta se tuntuu aidolta ajatellen hänen elämäänsä. Ajatus kuolemisesta teini-ikäisenä taatusti vanhentaa! Miettiessäni tulevaa elokuvailtaa kannoinkin eniten huolta juuri siitä että Hazelin ääni olisi säilynyt elokuvassa muuttumattomana ja olinkin iloinen huomatessani että Shailene Woodley oli juuri oikeanlainen roolissaan. (En muuten yhtään ihmettelisi jos Woodleylle tippuisi muuta ehdokkuus vuoden leffapalkintoja jaettaessa!) Elokuva oli muutenkin ilahduttavan uskollinen tekstille ja mikä tärkeintä, kokonaisuus tuntui aidolta.

Kirjan luettuani arvelin - oikeutetusti - elokuvan olevan liikuttava. Allekirjoittanutta ei ole vaikea itkettää, olen viettänyt mm. hitusen noloja hetkiä bussissa luettuani jotain koskettavaa. Elokuvissa on onneksi sentään pimeää ja siksi pieni vetistelykään ei haitannut. Että vinkiksi vaan naisille, laittakaapa itkunkestävää mascaraa!



WSOY, 2014
Sivuja: 244
Alkuteos: The Fault in Our Stars
Suomentanut Helene von Bützow
Kirjabingo: Pokkari

Kirja ja elokuvaliput saatu SF Film Finlandin tarjoamina Blogatin kautta.

4 kommenttia:

  1. Minustakin leffa ja päähenkilöt tuntuivat ihastuttavan aidoilta. Vanhemmat puolestaan vaikuttivat minusta leffassa vähän tekopirteiltä ja paikoin teennäisiltä. Toisaalta tuli mieleen, että jenkkilässä hymyillään yhä enemmän kuin meillä. Veikkaan että suomalaisleffassa vakavasti sairaan teinin vanhemmat olisi kuvattu vähemmän kepeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, meillä taas mieheni oli vaikuttunut Laura Dernin näyttelijäntyöstä. Jäin miettimään tuota hilpeyttä, hyvä pointti. En oikein tiedä miten itse toimisi tuollaisessa tilanteessa, olisi tietysti hienoa jos kykenisi löytämään raskaiden aikojenkin keskellä positiivisuuden.

      Poista
  2. Shailene Woodley oli kyllä todella hyvä Hazel, siitä olen samaa mieltä. Ehdokkuuksia luulisi nyt ainakin tippuvan tästä suorituksesta. :) Itkunkestävä mascara on hyvä vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Woodley teki tosiaan vaikutuksen, onnea hänelle loppuvuoden palkintokamppailuihin. Jännä juttu muuten sekin kuinka välillä suorastaan tekee hyvää itkeä ja tämä elokuva ainakin on oivallinen siihen tarkoitukseen.

      Poista