keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ruusujen sota: Myrskylintu / Conn Iggulden

No niin, sorruin taas vanhaan paheeseeni - historiallisiin romaaneihin jotka sijoittuvat Englantiin Sille Tietylle Aikakaudelle. Aikoinani intoilin vain Tudoreista mutta nyt olen jo sujuvasti siirtynyt Ruusujenkin sodan puolelle. Tällä kertaa kutinaani lievittää Conn Iggulden, jonka Tsingis Kaani -trilogialla olen herkutellut aiemmin. Olin hivellyt englanninkielisen kirjan kultaista kantta jo aiemmin Tukholman reissullani mutta lopulta päätin odottaa suomennosta.

Myrskylintu piirtää lukijalle kuvan siitä, miksi ja millaisista asetelmista Ruusujen sota syttyi. Vähän samalla asialla on ollut myös heppu nimeltä William Shakespeare ja luulenkin että nyt olisikin hyvä lukea Henrik VI ja vertailla sitä eroaako Bardin näkemys Igguldenin omasta. Sankarikuningas Henrik V:n kuolema jättää valtakunnan hänen nuoren poikansa Henrik VI:n heikkoihin käsiin. Haaskalinnut alkavat jo kaarrella ja kaiken keskelle päätyy Margareeta, tuore kuningatar joka yrittää epätoivoisesti tukea sairaalloista miestään.

Iggulden tekee hyvää työtä taustoittaessaan Ruusujen sotaa eikä eri luokkiakaan unohda, oli mielenkiintoista kuulla vaihteeksi myös tavallisen kansan tunnoista, esim. Philippa Gregoryhan keskityy omassa Ruusujen sota -sarjassaan vain yläluokan murheisiin. Kirjailija on tehnyt myös hyvää työtä pitäessään henkilögallerian selkeänä mikä ei ole lainkaan pikkujuttu kun Edmundeja, Anneja, Henryjä ja Margareteja vilisee sukupuussa hurjasti.

Kirja etenee mukavan vauhdikkaasti ja koukuttavastikin, tosin en ole ehkä täysin objektiivinen arviossani... Olin iloinen huomatessani että kirjailija jatkaa mielenkiintoisten ja vahvojen henkilöiden esiin nostamista, esimerkiksi Margareeta Anjoulainen on vaikuttanut jo aiemmissa ko. ajanjaksoa kuvaavissa teoksissa erittäin mielenkiintoiselta hahmolta ja tässä teoksessa hän vaikuttaa reilusti inhimillisemmältä kuin esimerkiksi The Lady of the Riversissa. Googlettelustani huolimatta en onnistunut löytämään tietoa siitä, milloin sarjan toinen kirja ilmestyy - harmillista, koska näitä tarvitsisi saada pian lisää!

Otava, 2014
Sivuja: 492
Alkuteos: War of the Roses. Book one: Stormbird
Suomentanut Ilkka Rekiaro

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä tuosta Margareetasta, kiinostava hahmo! Derry sen sijaan tuntuu vähän turhankin supersankarilta... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, arvelinkin että tämä kirja saattaisi osua sinun käsiisi... Muistaakseni Derry taisi ollakin kirjailijan omaa keksintöä, ehkä se hiukan näkyy myös hahmossa.

      Poista