keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Levottomat aivot: ADHD ja Asperger vahvuuksina / Mervi Juusola

Aspergerin oireyhtymä kiinnostaa minua ja siksi kun eräänä päivänä huomasin Helmetin Ellibs-kokoelmassa Mervi Juusolan Levottomat aivot -kirjan, piti se klikata luettavaksi. Juusola on psykologian erikoistoimittaja, neuropsykiatrinen valmentaja, taideterapeutti, työohjaaja ja kouluttaja. Ammattitaito näkyykin hyvin tekstissä, sillä hän käsittelee asioita miellyttävän kansantajuisesti ja osaa antaa monia käytännön vinkkejä jotka ainakin asiaan perehtymättömästä tuntuvat järkeviltä ja toimivilta. Hän on myös erityislapsen äiti ja senkin rivien väleistä luin.

Kirjassa on paljon ymmärrystä ja selvitystyötä, joka epäilemättä on karttunut vuosien mittaan. Pidinkin kirjassa käytännönläheisyyden lisäksi sen lämmöstä, sillä vaikka kyseessä onkin tietokirja, tuntuu kliinisyys silti olevan tekstistä kaukana. Voisinkin kuvitella että esim. erityislapsen vanhemman olisi helppo tarttua tällaiseen kirjaan, joka tuntuu kumpuavan omista kokemuksista eikä vain hienoista teorioista.

Kirjassa keskitytään erityisesti ADHD- ja Asperger -oireyhtymiin ja pääpainotus on lapsissa ja nuorissa, mutta toki tietoa löytyy myös aikuisten auttamisesta. Levottomat aivot - oivallinen nimitys muuten mielestäni - sisältää myös katkelmia todellisten henkilöiden kokemuksista mm. erilaisten koulun tukimuotojen suhteen. Aspergerista kiinnostuneille vinkkaan myös Paula Tillin kirjasta Toisin: Minun Asperger-elämäni, josta saa mielenkiintoisen näkökulman as-henkilön elämään.

Otava, 2012
Sivuja: 207

4 kommenttia:

  1. Kannattaa lukea myös Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli-Poikani tarina kirja, jossa äiti kertoo poikansa tarinan. Poika oli pienenä vahvasti autistinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos vinkistä, laitetaan korvan taakse!

      Poista
  2. Kiitos, kuulostaa kivalle kirjavinkille adhd/as-lasten vanhemmille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kirjoittaja kyllä vaikuttaa asiantuntevalta joten luulen että tästä voi joillekin vanhemmille ja miksei adhd/as-nuorilllekin olla hyötyä.

      Poista